Chili con Heini

Pienen hetken Helsingissä oli lunta ja pakkasta! Se oli ihanaa. Sitten tapahtui jotain kammottavaa, mutta onneksi katse ikkunasta riittää vahvistamaan, että tilanne on taas hallinnassa. Kävelin sunnuntaina töistä kotiin sormet kohmeessa, mutta se oli nenään kasvaneen jääpuikon ohella hinta, jonka mielelläni maksoin. Kotiin päästyäni olin kuitenkin sen sortin syväjäässä, että halusin lautaselleni jotain lämmintä ja tulista.

Päätin pyöräyttää padallisen chili con carnea, vaatimattomat kolme tuntia haudutettavaa ruokalajia, jonka koulujen suurkeittiöt olivat pilata minulta ikihyväksi. Se jauheliha-valkopapukastike, mitä kauhottiin suuhun epäonnisina maanantaipäivinä ensimmäiseltä luokalta lukioon, oli paitsi kammottavaa, myös kaukana oikeaoppisesta chili con carnesta. Asia on näin. Kirjoitan tämän tuohtuneena blogiini, vaikken oikeaoppisesta chili con carnesta juuri mitään tiedä.

Kantani etnisten ruokien laitostettuihin versioihin on muutenkin melko jyrkkä ei. Kaikki "aasialaiset" pilipalikastikkeet joutaisivat kouluruokailun puitteissa romukoppaan, samoin kuin "italialaisina" tarjoiltavat puolikkaat roiskeläpät. Jos kouluruokailun sekasyöjäpuolella noudatettaisiin vain hyväksi havaittua makaronilaatikko-kalapuikot-pinaattiletut-lihapullat-kirjolohikiusaus-linjaa, juuri kellekään ei jäisi traumoja. Teini-iässä riittää epävarmuustekijöitä muutenkin, mutta että pitäisi vielä aamutunneilla pelätä pian tarjoiltavan jotain laiskaa suomi-orientaalifuusiota... kauheita muistoja!

Kouluruokailusta puheen ollen, Jamie Oliverin Jamie's America on teoksena kertakaikkisen mahtava. Se on asustanut kirjahyllyssäni jo parin vuoden ajan, enkä ole vieläkään kyllästynyt sen selailuun. Koska reseptien etsiminen netistä on nykyään itseisarvo, vaatii konkreettisen keittokirjan ostopäätös teokselta poikkeuksellista loistokkuutta. Jamie's America täyttää kaikki onnistuneen keittokirjan vaatimukset: kauniit kuvat, hallittu kokonaisuus, yleisesti hyvä fiilis sekä ennen kaikkea omakohtaisuus. Tuttuun Jamie -tyyliin viimeisin vaatimus on erityisen hyvin hoidossa. Keittokirjan ohella Jamie's America on loma-albumi herran matkasta halki luvatun maan, ja kirjan sivut ovat täynnä kuvia Jamiesta jokilaivalla, Jamiesta polttelemassa shishaa, Jamiesta poseeraamassa korealaisen tytön kanssa ja Jamiesta bondaamassa intiaani-mummojen kanssa porisevan padan äärellä. Kirjan puoliväliin mennessä Jamien naama alkaa jo hieman ärsyttää, mutta toisaalta näkyvyys kuuluu miehen brändiin. Lomaotokset vahvistavat kuvaa miehestä, joka on miljoonaomaisuudesta huolimatta aivan tuikitavallinen british lad. Jamie's America on onnistunut ennen kaikkea siksi, että se on taustatarinoineen enemmän kuin pelkkä keittokirja.

Jamppa ei-minkään-näköisen-mutta-silti-herkullisen mansikka-avokadosmoothien takana. NetMot-sanakirja tarjoaa muuten smoothien suomenkieliseksi vastineeksi "supliikkimiestä". Otan käyttöön.

Rakenteellisesti Jamie's American lähtökohtana on Yhdysvaltain rooli (ruoka)kulttuurien sulatusuunina. Teos ei kuitenkaan etene kaikkein perinteisimmän jaon kautta, vaan ääni on annettu esimerkiksi New Yorkin egyptiläissiirtolaisten, etelän cajunien, Navajo-intiaanien ja Los Angelesin ex-jengiläisten keittiötarinoille. Chili con Jamie -niminen resepti löytyy kirjan loppupuolelta cowboy-tematiikalla ratsastavasta Wild West -osiosta. Aivan prikulleen samanlaisena en reseptiä voinut toteuttaa, sillä Jamien ohjeen salaisuutena on mystisten kuivattujen chilipalkojen käyttö. Jamie kehottaa tilaamaan moisia netistä; ilmeisesti kyse on erinomaisesta tuotteesta, mutta ihan niin paljon en kuitenkaan jaksanut panostaa.

Chili con Jamie á la Heini (neljälle)

500 g luomunaudan rintaa, lapaa tai muuta hieman rasvaista pitkää haudutusta kestävää osaa suikaloituna
1 kupillinen (1 1/4 dl) kahvia
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl paprikajauhetta
1/4 tl oreganoa
1 pieni laakerinlehti
1 pieni punasipuli - pieneksi kuutioituna
1 keskivahva tuore chilipalko - halkaistuna, siemenet poistettuna ja muutamaan isoon palaan leikattuna
1 kanelitanko
2-3 valkosipulinkynttä - ohueksi siivutettuna
1 tlk tomaattimurskaa
1 rkl tummaa sokeria
1 paprika - pieneksi pilkottuna
1 tlk käyttövalmiita pintopapuja (tai vastaavia - käytin papusekoitusta, jossa pinto-, kidney- ja valkopapuja)

tarjoiluun: ranskankermaa

Chilin tekemiseen tarvitset ison padan tai kattilan, jossa on kansi. Keitä kahvit, nosta kattila liedelle ja aseta liesi keskilämmölle. Kaada kattilaan pari ruokalusikallista oliiviöljyä ja lisää juustokumina, paprikajauhe, oregano, laakerinlehti ja punasipulisilppu. Freesaa kymmenen minuuttia tai kunnes sipulit ovat pehmenneet. Lisää sitten chilipalat, kanelitanko, valkosipulisiivut, reilu rouhaisu suolaa ja pippuria ja tilkka kahvia. Hämmennä, ja lisää sitten loput kahvista, tomaattimurska ja sokeri. Tarkista maku ja lisää viimeisenä raa'at lihasuikaleet. Anna hautua kannen alla kahdesta kolmeen tuntiin ja lisää välillä vettä tarvittaessa. Parin-kolmen tunnin päästä lisää pilkottu paprika ja valutetut pavut ja anna porista ilman kantta vielä noin 30 minuuttia. Tarkista maku ja lisää suolaa, pippuria ja chiliä niin halutessasi.

Tarjoile höyryävän kuumana lusikallisella ranskankermaa. Lisäkkeeksi sopivat esimerkiksi riisi tai flatbreadsit, mutta muhennos menee myös sellaisenaan. Valmistin kirjan toisen ohjeen mukaan Navajo flatbreadseja, pannulla paistettavia litteitä pitaleivän tapaisia, mutta totta puhuen ne eivät olleet juuri mistään kotoisin. Leivät jäivät kuiviksi, kenties en lisännyt taikinaan tarpeeksi vettä. Tässä kuitenkin niiden ohje:

Navajo Flatbreads (4-6 kpl)

300 g vehnäjauhoa
1/2 tl suolaa
1 rkl leivinjauhetta
1/2 tl timjamia tai muuta yrttiä
3 rkl oliiviöljyä

Sekoita kuivat aineet kulhossa ja tee keskelle kuoppa. Kaada kuoppaan oliiviöljy sekä noin 3/4 dl vettä. Sekoita jauhoseosta hiljalleen reunoilta kohti kuoppaa ja lisää vettä, mikäli taikina tuntuu liian kuivalta. Siirry työstämään taikinaa kostutetuilla käsillä. Kun olet saanut aikaiseksi taikinapallon, siirrä se puhtaalle jauhotetulle alustalle ja vaivaa kimmoisaksi 5-10 minuuttia. Siirrä taikina takaisin kulhoon, peitä ja anna levätä tovi. Tovin kuluttua jaa taikina 4-6 osioon, pyöräytä palloiksi ja läiski käsien välissä rieskan tyyppisiksi littanoiksi leiviksi, tavoitepaksuus noin 1 cm. Paista teflonpannulla molemmin puolin kypsiksi. Tämä kohta meni todennäköisesti itselläni eniten pieleen - varo siis paistamasta leipiä liian kuiviksi! Peitä valmiit leivät keittiöpyyhkellä tarjoilua odottamaan.
 

Paras papupata

Seuraava sunnuntaikoomaa suuresti helpottanut resepti olkoon tribuutti nyt jo edesmenneelle Voisilmäpeliä-blogille. Eeva, sinun reseptisi ovat lähes yksinomaan vastuussa siitä, että minä innostuin ruoasta. Kombinaatio osaava kirjoittaja ja samaistuttava hahmo (niin ruokatottumustensa kuin elämäntilanteensakin puolesta) osoittautui äärimmäisen koukuttavaksi, ja pian löysinkin itseni paitsi kahlaamasta läpi blogin mittavaa arkistoa, myös toteuttamassa sieltä löytämieni helmiä omassa keittiössäni.

Lepää siis rauhassa, Voisilmäpeliä. Sikäli kun se on Cyber-aikana edes mahdollista. Tulee mieleen eräs Frendien lukuisista kuolemattomista lainauksista:

So, I just finished this fascinating book. By the year 2030, there'll be computers that can carry out the same amount of functions as an actual human brain. So theoretically you could download your thoughts and memories into this computer and-and-and... live forever as a machine!

Ross, kuulen sinua jo vuonna 2011. Minunkin mielestä idea on paitsi äärimmäisen kiehtova, myös kannatettava. Toivottavasti Voisilmäpeliä ei sulje virtuaalisia oviaan koskaan, vaan jää tiedon valtaväylälle elämään, no, ihan blogina vaan.

Chorizo-papupata (kahdelle)
Voisilmäpelin reseptistä varioituna

1 tlk käyttövalmiita kidneypapuja
Sopiva pätkä chorizo-makkaraa (Eeva sanoo 100 g, minä en omista vaakaa)
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 tlk tomaattimurskaa
1/2 lihaliemikuutio
1 tl juustokuminaa
1 tl chilijauhetta
suolaa, pippuria
vettä
sokeria

Kuullota silputtua sipulia, valkosipulia, juustokuminaa ja chiliä tilkassa öljyä. Lisää siivutettu chorizo ja kääntele kunnes palaset ovat saaneet hieman väriä. Lisää huuhdotut ja valutetut pavut sekä tomaattimurska. Kaada joukkoon vettä mentaliteetillä "koostumus hieman liian löysäksi" ja kiehauta. Lisää liemikuution puolikas, tarvittaessa vielä hieman suolaa, ja rouhi perään runsaasti mustapippuria.  Jätä liedelle hautumaan vajaaksi puoleksi tunniksi. Lopuksi tarkista maku, pyöristä halutessasi ripauksella sokeria (tomaatti tykkää) ja tarjoile ranskankerman kanssa.

Säilyy pataruoille luonteenomaisesti erinomaisena seuraavaan tai sitä seuraavaan päivään.
  

Life in Technicolor

Sisäiselle Kippari-Kallelle 100 g pinaattia voissa tiristettynä, päälle rouhaisu pippuria ja suolaa.

Kylkeen lindströminpullia muinaisesta pihviohjeesta varioituna. Punajuuret maksavat tällä hetkellä itsensä takaisin jo pelkällä ulkonäöllään - keskellä kirkkainta päivää meininki on kuin Blade Runnerissa.

Sisällä chiliä

Helsingin Meksikobuumi jatkuu, enkä puhu nyt vain itsestäni. Tämänpäiväisissä annoksissa meininki saattoi kyllä olla enemmän texiä kuin mexiä: enchilladoja lähdin hakemaan, mutta lopputulos muistutti huomattavasti enemmän Yhdysvaltain kouluruokailustakin tuttua noin 3000 kaloria sisältävää wet burritoa. Tiedä sitten, onko noissa mitään eroa.

Mausteiden ja raaka-aineiden arviot ovat suuntaa-antavia, totta puhuen en mitannut mitään vaan ymppäilin vaan tavaraa pataan summamutikassa välillä maistellen. Meksikolaista keittiötä parhaimmillaan. Perus-enchiladoissa on ymmärtääkseni usein täytteenä vaan tomaattia ja juustoa, mutta alla olevasta reseptistä voi muuntaa vegeversion jättämällä lihan pois ja korvaamalla sen soijarouheella, tai vaan laittamalla kaksinkertaisen määrän papuja. Tortillalettujen sisään voi oikeastaan piilottaa mitä ikinä lystää, sillä kääröt muuttuvat joka tapauksessa autenttisiksi enchiladoiksi päälle valeltavan kastikkeen ansiosta!

Enchiladat liha-paputäytteellä (8 kpl)

Täyte

1 sipuli
1 vihreä paprika
1-2 valkosipulin kynttä
400 g luomu naudan jauhelihaa (ei onnistu tavallisella)
1/2 - 1 chilipalko hienonnettuna ja siemenet poistettuna
2 tl juustokuminaa
2 tl paprikajauhetta
1/2 tl oreganoa
1/2 tl valkopippuria
suolaa
pippuria
1/2 tlk tomaattimurskaa
1 pkt käyttövalmiita mustapapuja huuhdottuna
oliiviöljyä

Enchilada-kastike

1 rkl vehnäjauhoja
1 rkl chilijauhetta
2 rkl öljyä
1/2 tlk tomaattimurskaa
1/4 tl juustokuminaa
hiven valkosipulia
suolaa
vettä

Lisäksi
- vahvahkoa juustoraastetta (esim. cheddar) maun mukaan
- tortillalettuja kaupasta tai reseptin mukaan
- guacamolea (ohje yllälinkitetyssä postauksessa)
- hienonnettua korianteria
- hapankermaa, salsaa, salaattia, mitä vain

Täytettä varten silppua sipuli, hienonna valkosipuli ja kuullota paistinpannulla tilkassa öljyä. Lisää pieneksi kuutioitu paprika ja freesaa vielä hetki. Lisää jauheliha, ruskista, ja lisää mausteet. Anna kypsyä ja maustua tovi ja lisää sitten tomaattimurska. Jos seos vaikuttaa liian tönköltä tai jos aiot antaa sen muhia kauan, voit myös lisätä tilkan vettä. Pavut voi lisätä seokseen joko tässä vaiheessa tai vasta juuri ennen enchiladojen käärimistä riippuen siitä, haluaako niiden muheutuvan vai pysyvän rakenteeltaan kiinteinä.



Liha-papupadan hautuessa valmista enchilada-kastike. Kuumenna kattilassa öljy ja lisää siihen vehnäjauho ja chilijauhe. Sekoittele ja ruskista hetki, ja lisää sitten loppu tomaattimurska. Huljuttele purkin reunamat vedellä ja lisää joukkoon kunnes kastike on sopivan paksuista. Mausta, kiehauta ja anna tekeytyä hiljalleen noin 10 minuuttia.

Kun sekä kastike että täyte ovat valmiita, voitele sopivankokoinen uunivuoka. Lämmitä tortillalettuja nopeasti mikrossa, jotta ne muuttuvat joustaviksi eivätkä halkeile. Ota yksi tortillalettu, laita sen keskelle täytettä pari reilua ruokalusikallista ja kääri tiiviiksi kääröksi. Aseta vuokaan saumapuoli alaspäin ja toista lopuille seitsemälle. Valele valmiit kääröt enchilada-kastikkeelle, ripottele pinnalle juustoraastetta ja paista uunissa 225 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut ja saanut hieman väriä.

Tarjoile esimerkiksi guacamolen kanssa.

I wanna do bad things with you

Lauantai-ilta, syntinen ilta.

Ruoan kuvaileminen latteahkosti "syntisen hyväksi" saa sen kuulostamaan ehkä laimeimmalta koskaan, mutta viime toissa viikonlopun kokkikerhon aikaansaannos oli olemukseltaan jotenkin... julkea. Purppuraista teemaa noudattava värikoordinoitu ateria olisi ollut omiaan jonain syysmyrskyisenä iltana, mutta yhtälailla se istui kalseahkoon kesäiseen yöhön. Säästä huolimatta sisäinen ruoka-ajoistaan tarkka kelloni tuntuu elävän välimerellisen paahteisissa tunnelmissa. Keskiyö on ihan hyvä aika illastaa.

Kaikkialle leviävä verenpunainen väri, josta voi syyttää niin punajuuria, punaviiniä kuin mustikkaakin saavat kenen tahansa ajatukset harhailemaan paheellisilla teillä. Edellämainittu yhdistettynä viimeisen kolmen vuoden aikana populaarikulttuurille altistumisen seurauksena tapahtuneeseen aivopesuun voi johtaa vain yhteen ajatukseen: tätä varmaan söisin, jos olisin vampyyri. Jos vampyyrit nyt ylipäänsä söisivät, mitä ne eivät siis tee. Tämähän ei ole voinut jäädä kellekään epäselväksi.

Punajuuret ja vampyyriaiheinen viihde - uhka vai mahdollisuus? Ehdottomasti molempia.

Punajuuret lienevät kaikille laitosruokailun läpikäyneille tuttuja lähinnä siivutetussa etikkakyllästetyssä muodossaan. Vaikka etikkaisista asioista pidänkin, aiheuttavat aaltopintaiset punajuuriobjektit lähinnä vilunväristyksiä. Tuore punajuuri sen sijaan on parhaimmillaan taivaallista ja taipuu uskomattoman moneen. Paahdettu punajuuri toimii aina, samoin siihen perustuvat kasvispihvit, mutta alkuvuodesta potin korjasi ko. juurekseen friikahtaneessa Uudessa-Seelannissa nauttimani punajuuri-porkkana-appelsiini-tiesmikämehu. Oi autuutta, oi verenhimoa.

Punajuurella sopii myös jatkaa liharuokia, ja jauhelihaan yhdistettynä lopputuloksena on monen jostain käsittämättömästä syystä inhoama klassikko, lindströminpihvit.

Lindströminpihvit (noin 10 kpl) 

Ohje arvatkaa mistä

300 g tuoretta punajuurta (tuli itse laitettua epähuomiossa reilut 500 g - muotoiluvaihe suht haasteellinen, mutta lopputulos silti syötävä)

400 g naudan paistijauhelihaa

1 kananmuna

2 rkl vehnäjauhoa

suolaa

mustapippuria

valkopippuria

timjamia

Keitä punajuuret pehmeiksi (koosta riippuen noin 30-45 min), mutta kuitenkin niin, että ne ovat vielä hiukan napakoita. Anna jäähtyä, kuori ja raasta. Sekoita raastettu punajuuri ja kaikki muut ainekset. Muotoile taikinasta käsin pienehköjä pihvejä ja paista paistinpannulla kypsiksi. Kylkeen tottakai perunamuussia ja kermakastiketta.

Vielä sananen vampyyriviihteestä. Hienoisena True Blood -fanina olen odottanut uusinta kautta viime syksystä alkaen, mutta ensimmäisen jakson jälkeen en ollut järin vakuuttunut. Meininki oli alusta asti vaan todella outoa, ja koska mielestäni koko vampyyritematiikka on aivan toisarvoista sarjan muiden ansioiden (yleinen draama, syvän etelän fiilistely) rinnalla, kaikki uudet yliluonnolliset ulottuvuudet aiheuttavat lähinnä päänvaivaa ja vievät ruutuaikaa oikeasti tärkeiltä asioilta. Kuten Sookielta ja Ericiltä.

Onneksi aina voi kuitenkin palata sarjan alkuteksteihin, jotka ovat todennäköisesti hienoimmat HBO:n tuottamat 92 sekuntia koskaan.



Annoskokoisten herkkupalojen ohjetta luvassa myöhemmin, samoin raporttia juhannuksen ruokabakkanaaleista. Ensin kuitenkin Belgia, olut ja operaatio täydelliset pommes frites!

Comfort food

Tuhannen muun kasvavan lapsen lailla olen viettänyt usemman viikon elämästäni syöden pelkkää spagetti bolognesea. Etelänlomilta tuttu tilanne: mennään illalla ulos syömään, ja tärkein kriteeri ravintolan valinnassa on se, että perheen pienimmälle löytyy jotain hyvin ennalta arvattavaa syötävää. Onneksi Kanarialla oli pelattu varman päälle myös tällä saralla - jalanpolkemisilta säästyttiin (tässä kohtaa). Olisi mielenkiintoista saada tilastotietoa bolognesekastikkeen vuotuisesta menekistä esimerkiksi Playa del Inglésistä. Puhutaanko tonneista vai kymmenistä? Kulttuurimaantieteilijä sisälläni aistii tässä äärimmäisen tärkeän tutkimusaiheen: onko alueellisia eroavaisuuksia havaittavissa? Missä menee enemmän lasagnelevyä, missä spagettia?

Oma kokonaiskulutukseni 22 ikävuoteen mennessä lienee joitain satoja litroja bolognesekastiketta. Pitkään kyseinen ruokalaji tuntui niin kuluneelta ja ankealta, etten olisi voinut kuvitellakaan kokkailevani sitä paitsi äärimmäisen hädän hetkellä. Sellainen hetki ilmaantui kuin itsestään törmätessäni Pastanjauhajien kastikeohjeeseen. Pienin muutoksin kyseinen kastike on jäänyt vakiokäyttöön ja viimeisen kuukauden aikana olen tehnyt sitä varmaan neljästi (!).

Ankeahko perusruoka muuntautuu salonkelpoiseksi herkuksi vain yhdellä pienellä liikkeellä, joka arjen hulinassa usein jää paitsioon ymmärrettävistä syistä. Tomaattipohjaisten kastikkeiden ehdoton juttu on pitkä haudutusaika matalalla lämmöllä. Kun kaikki kastikeainekset on ympätty pannuun on maku mielestäni juuri sellainen ihanookoo mitä nyt olettaa saattaa, mutta annas olla kun ruoan jättää tekeytymään pariksi tunniksi... jotain taianomaista tapahtuu.

Tähän vuoden aikaan kotimaiset tuoreet tomaatit maistuvat taas taivaallisilta, mutta tätä kastiketta kelpaa kauhoa suuhun vuoden ympäri. Nimenomaan kauhoa. Vegeversioksihan tämä muuntautuu helposti vaihtamalla jauhelihan soijarouheeseen, mutta jos nyt ihan rehellisiä ollaan niin eihän se samalta maistu.

Bolognese-kastike (neljälle)

400 g luomunaudan jauhelihaa
1 sipuli
1 iso porkkana
2 valkosipulinkynttä
500 g paseerattua tomaattia
2 dl vettä (tai viiniä...)
2 rkl tomaattipyreetä
1 luomu-lihaliemikuutio
1-2 rkl kuivattua basilikaa
mustapippuria
ripaus chiliä
suolaa maun mukaan
oliiviöljyä

Freesaa pannulla hienonnettu sipuli, valkosipuli ja karkeaksi raastettu porkkana reilussa määrässä öljyä. Lisää joukkoon jauheliha (jonka otit hieman aikaisemmin huoneenlämpöön, tai edes pois pakkasesta) ja ruskista. Heitä sekaan mausteet ja lisää paseerattu tomaatti. Huljuttele tomaattitetra vedellä ja kaada noin parin desin edestä joukon jatkeeksi. Lisää tomaattipyre ja liemikuutio, kiehauta kunnes liemikuutio on liuennut. Madalla lämpöä ja jätä kannen alle hautumaan niin pitkäksi aikaa kun vain suinkin jaksat odottaa, mielellään vähintään pariksi tunniksi.

Tarjoa keitetyn spagetin kanssa perinteitä vaalien, tai käytä lasagnen välissä. Ylläolevasta määrästä yhden hengen talous syö ainakin neljästi, joten osan pakastamista kannattaa harkita. Lasagnen valmistukseen määrä on juuri sopiva.
   

Salaattitrilogia, osa III

Edellisestä salaatista yli jäänyt parsakaali löysi tiensä lautaselle heti seuraavana päivänä. Kuukauden parsakaalikiintiö tuli samalla aika hyvin täyteen, meistä ei ole nyt hetkeen kommunikoimaan toistemme kanssa.

Alla oleva resepti on häikäilemättömästi ryöstetty Eeva Kolun Voisilmäpeliä-blogista. Eeva osaa hommansa, Voisilmäpeliä on ehdoton ykkössuosikkini mitä tulee ruokablogien maailmaan. Olen toteuttanut Voisilmäpelin pohjalta lukuisia ohjeita, eikä kertaakaan ole mennyt pieleen. Eeva vaikuttaa muutenkin aika ihanalta. Sillä on kiva tyyli ja se osaa kirjoittaa todella hyvin. Välillä minusta tuntuu että Eeva on kadonnut sisareni, niin yksi yhteen tuntuvat meillä mieltymykset, ajatukset ja koko elämänkatsomus kulkevan.

Hei kaikille, Olen Heini, 22-vuotta ja stalkkeri. "Hei Heini."

Viime lauantaisena Ravintolapäivänä vierailimme Eevan ja muutaman muun bloggaajan yhteistyön hedelmässä, päivän ajaksi ravintolaksi muuntautuneessa gTIEssa. Kuten arvata saattaa, kolmen ruokalajin kattaus viineineen ei tuottanut pettymystä. Chipotle-hummusta, retiisisalaattia, bataattifocacciaa, chili-papu-muhennosta, chili-suklaakakkua inkiväärikermalla... Kameralle olisi ollut töitä, mutta hyvin pärjättiin ilmankin. Ravintolapäivässä on jotain uskomattoman sympaattista ja ihanaa, ihastuin ideaan välittömästi ja pienen harkinnan jälkeen halusin itsekin mukaan. Smoothiebaari mielessä olin jo klikkaamassa itseäni joukon jatkoksi, mutta ilmoittautumisaika oli tietenkin umpeutunut edellisenä päivänä! Harmi sinänsä, mutta elokuussa aika voi olla taas otollinen, silloin nimittäin suuren suosion saanut tempaus järjestetään huhun mukaan uudelleen.

Mutta niin, se parsakaali. Luonnollisesti lähdin selvittämään puolikkaan palasen käyttömahdollisuuksia Voisilmäpelistä, ja törmäsin tähän astetta tuhdimpaan salaattiin (termi yhä löyhemmin ymmärrettynä). Koska kaapissani majailivat valmiiksi kaikki muut reseptin peräänkuuluttamat ainekset pekonista dijoniin, en tohtinut vastustaa kohtaloa.

Parsakaali-pekonisalaatti (lautasellinen)

puolikas parsakaali
3 siivua pekonia
puolikas punasipuli
kourallinen cashew -pähkinöitä

vajaa 2 rkl majoneesia
1/2 rkl sitruunamehua
1/4 tl dijon-sinappia
suolaa
mustapippuria
(tai jotain)

Silppua pekoni ja tiristä pannulla, lisää halutessasi myös viipaloitu punasipuli ja pähkinät (itse käytin muistaakseni raakana). Kun pekonisiivut ovat viittä vaille valmiita, lisää pieneksi pilkottu parsakaali ja kääntele vielä hetki. Tämänkin vaiheen voi skipata, parsakaali menee raakanakin ja on luonnollisesti siten terveellisempää. Pekoni onkin reseptissä ainokainen, jolle paistaminen on välttämätöntä. Kumoa valmis tuotos lautaselle ja sekoita joukkoon jo yhteen sekoittamasi kastikeainekset.

Eeva suosittelee tätä perunasalaatin korvikkeena erinäisiin kalenterijuhliin tai muihin kissanristijäiseen. Itse suosittelen sitä ihan muuten vaan. Ach so. Mitä muuta nyt voi toisaalta odottaa ruokalajilta, joka sisältää pekonia, ja jota voi silti kutsua salaatiksi. Valmistusvaiheessa taisi tosin käydä mittavirhe, tätä ei nimittäin jäänyt yhtään yli. Suosittelen tekemään varmuuden vuoksi tupla-annoksen.
  

Fiesta mexicana!

Ykkössuosikkeihini maailman eri ruokakulttuureista kuulu ehdottomasti meksikolainen. Meksikolaisen ruoan ja allekirjoittaneen suhteella on pitkä historia, joskin "meksikolaisen" aterian varjolla olen tarjoillut itselleni ja muille aikojen saatossa jos jonkinmoista huttua.

En muista tarkalleen milloin texmex-tuotteet tekivät täkäläisen läpimurtonsa, mutta se oli varmasti hieno päivä. Monien muiden lailla meillä omaksuttiin santamariat ja oldelpasot eksoottisine pusseineen ja purnukoineen ja yhdistettiin suomalaisittain hunajamarinoituun broileriin, kermaviiliin, raejuustoon, ynnä muuhun mitä kaapista sattui löytymään. Tortilloista tuli arkista perusruokaa, jopa siinä määrin, että pian Pohjois-Karjalassa mummini luona kolme sukupolvea valitteli yhteen ääneen sitä miten "tää ei taaskaan pysy kasassa".

"Suomalaiseen makuun" tuunattua "meksikolaista" yhtään väheksymättä olen viime aikoina alkanut kuitenkin kaivata vähän autenttisempaa elämystä. Jossain kohti valmismarinadi vaihtui maustepussiin, ja seuraavaksi maustepussi juustokuminaan, paprikaan ja limeen alkuperäisversioinaan. Ymmärsin että näin voittaa paitsi maussa, myös hinnassa; ne maustepussit maksaa yli euron! Järjetöntä!

Parasta meksikolaista koskaan sain maaliskuussa Los Angelesissa Van Nuysin kaupunginosassa El Indio - ravintolassa, joka oli käytännössä nuhjuinen take away -myyntiluukku talonmurjun päädyssä kiinteistöä jakavan strippibaarin naapurissa. LA:han pesiytynyt kaverini vaihtariajoilta lupasi raflassa vierailun olevan samalla kulttuurimatka pahamaineiseen laitakaupunkiin, mutta meno oli varsin kesyä... ei drive-by shootingia, ei jengitappeluita. Nada! Sen sijaan erinomaisia burritoja, kyynärvarren mittaisia. Hinta taisi olla jotain neljän dollarin luokkaa.

Meksikolaisen ravintolan asemaa Helsingissä on noussut alkuvuodesta puolustamaan kuuleman mukaan varsin kelpo Café de Nopal, jossa en ole ärtymyksekseni vieläkään käynyt, suurista puheista huolimatta. Amarillo nyt kun ei oikein iske kun vatsa huutaa Guacamolea.

Onneksi voi tehdä itse, ensikertalaisen haparoivin otteinkin. Äitini miesystäväkokelas tuli ensi-visiitille ja päätin pistää pystyyn meksikolaiset tarjoilut showcase -hengessä. Varasin aikaa pari kolme tuntia - virhe. Puhisin hellan ääressä yli viisi tuntia. Seuraavien ohjeiden toteuttamista varten suosittelenkin vakavasti parisuhdetta, kaveria tai ketä tahansa auttavaa kättä, ihan oman mielenterveyden säilyttämisen vuoksi. Lopussa seisoi kuitenkin kiitos ja kolme tyytyväistä henkilöä.

Eräänä sunnuntai-iltapäivänä muuan vallilalaisessa asunnossa nautittiin:

Fajitoja* naudanlihatäytteellä
lisäkkeenä guacamolea, salsaa, mustapapuja, 
ranskankermaa ja salaattia

---

Tortillat (maissi-vehnä) 12 kpl

n. 3 dl maissijauhoja
3 dl vehnäjauhoja (korvaa halutessasi osa täysjyvävehnäjauhoilla)
1 tl suolaa
4 rkl voita
n. 2 dl kiehuvaa vettä

Sekoita jauho ja suola. Lisää voi pieninä nokareina, nypi joukkoon. Kaada joukkoon kiehuva vesi  - ei kaikkea kerralla, sekoittele välissä ja lisää vettä vain sen verran, että taikina pysyy kasassa. Sekoita aluksi puuhaarukalla, ja kun sormia ei enää polttele, siirry työstämään käsillä. Siirrä taikina jauhotetulle pinnalle ja vaivaa jokunen tovi. Pyörittele taikina palloksi ja peitä muovikelmulla. Anna levätä puolisen tuntia.

Jaa puolen tunnin kuluttua taikina 12 osaan, helpoiten tämä onnistuu pötköttämisen ja pilkkomisen kautta. Kauli ohuiksi letuiksi, itse huomasin käteväksi metodiksi kaulimisen kahden hedelmäpussista leikkaamani muovinpalan (koko pussin ison sivun kokoisen) välissä. Pienen googlettelun perusteella osa porukasta ihan tosissaan panostaa ja rakentaa omia tortillaprässejä... Uskoisin, että mitä ohuemman letusta saa, sen parempi. Oman valurautapannuni koko oli kuitenkin rajallinen. Ohuimpia tekeleitä oli myös vaikea käsitellä ilman niiden tarttumista kiinni reunoistaan, joten tässä kohti sille kaverille olis töitä...

Paista letut paksuudesta riippumatta rasvaamattomalla valurautapannulla, omalla liedelläni (1-9 levyjen voimakkuuksina) 6-7 oli sopiva. Aikaa per puolisko kypsymiseen mennee puoli minuuttia - minuutti, silmämääräisesti tämän pystyy kyllä arvioimaan. Loppua kohti kaulinkäden vetristyessä kaulit uuden letun paistokuntoon sillä välin kun edellinen paistuu - en suosittele kaikkien kaulimista valmiiksi ellei ole tarpeeksi tilaa laskea raakoja lettusia sellaisille alustoille, joihin ne eivät tartu. Tässä lienee syy sille, miksi mulla meni viisi tuntia.

Kun tortillat on paistettu, siirrä ne kannelliseen laakeaan astiaan puhtaan keittöpyyhkeen uumeniin odottelemaan. Ennen syöntiä lämmitä pikaisesti esimerkiksi mikrossa.

Naudanlihatäyte (kolmelle-neljälle)

Ostaa lihaa vajaa puoli kiloa. Itse tein taannoin periaatepäätöksen ostaa vain luomulihaa, suosittelen. Koska luomuliha on melko arvokasta tavallisen kokolihan kilohintojenkin huidellessa pilvissä, kannattaa suosia halvempia ruhonosia. Tällä kertaa ostin itse kimpaleen luomunaudan keittolihaa, joka lienee käsittääkseni vähän mitä ruhonosaa sattuu jostain lapa-niska-alueelta. Suikaloin itse sopiviksi paloiksi ja hauduttelin noin kolme tuntia, tuli mureaa.

Marinadi meksikolaisessa hengessä vajaalle puolelle kilolle

reilu 1 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl soijakastiketta
2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
1/2 limen mehu, laitoin limen puutteessa sitruunaa
1/4 tl seuraavia mausteita:
suola
mustapippuri
valkopippuri
juustokumina
paprika
oregano
chili

Sotke ainekset ja sekoita suikaloituun lihaan. Anna maustua jääkaapissa, mitä useampi tunti, sen parempi. Itse pidin vain noin 30 minuuttia ja hyvä tuli silti.

Ruskista suikaleet ja madalla liesi kakkoselle. Hauduta kannen alla haluttu aika, mitä pidempään, sen parempi. Itse haudutin kolmisen tuntia, ja kyllä... hyvä tuli. Kannattaa kurkata välillä kannen alle, ja jos näyttää kuivakalta, lisätä vettä. Loppuvaiheessa levyn voi tiputtaa ykköselle.

Guacamole (paljon)

4 avokadoa
2 tomaattia
2 valkosipulinkynttä
3 rkl sitruunamehua
suolaa, pippuria, chiliä maun mukaan. Jos kaapista löytyy tuoretta chiliä, mikäs sen parempi!

Muussaa avokadot, jotka on toivon mukaan kypsiä. Haarukka toimi hyvin, tykkään itse ainakin krouvimmasta sattumilla varustetusta konsistenssista. Jos tilanne vaatii sinusta morttelia, käytä morttelia. Kuutioi tomaatit, hienonna valkosipuli ja sekoita joukkoon. Viimeistele sitruunamehulla (määrä suunnilleen, laita maun mukaan) ja mausteilla.

Pikainen salsa

3 tomaattia
1 sipuli (puna, perus, valko, mitä nyt huvittaa)
1 rkl tomaattipyrettä
sopivasti hienonnettua korianteria (jos maku ei miellytä, persilja käy myös)
loraus valkoviinietikkaa
loraus oliiviöljyä
suolaa, pippuria, juustokuminaa ja chiliä (tuore!) maun mukaan

Tiedostettakoon, että ohje on äärimmäisen suuntaa-antava, mutta olin tässä vaiheessa (noin neljän ja puolen tunnin kohdalla) hyvin äkäinen ja nakkelin leikkuulaudan kautta kulhoon vähän mitä sattui tämän ja lukuisten muiden ohjeiden pohjalta varioimalla. Mun keittiömentaliteetti on aika usein hyvin summittainen, mutta jos maistelee välissä, ei yleensä mene kauheasti metsään. Varsinkaan näin hyvillä raaka-aineilla! Oli niiden suhde salsassa mikä hyvänsä, sen kannattaa antaa maustua jonkun aikaa jääkaapissa.

---

Jos selvisit yllämainituista hengissä, onnittelut! Tässä vaiheessa kaada itsellesi lasi punaviiniä ja jätä loput ilmaantumaan. Kata pöytään juuri valmistelemiesi taidonnäytteiden ohella ranskankermaa, esimerkiksi mustapapuja (tai ideaalitilanteessa refried beanseja) ja hyvää salaattia. Valmistaudu välittömään kansansuosioon.

Tortillakokeilu oli ihan hauska, mutta jatkossa taidan ostaa lättyni valmiina. Täytepuolella kaupan tarjontaan ei kuitenkaan ole paluuta. Itseinhoni nousee uskomattomiin sfääreihin kun muistelen kevättä 2009, jolloin mulla oli joku ilmeisen sairas fetissi Santa Marian cheddardippiä ja sen liki päivittäistä nauttimista kohtaan. Ainekset rasvaton maito, vesi, auringonkukkaöljy, muunnettu tärkkelys (tapioka), cheddarjuusto (4%), suola (1,6%), hapettumisenestoaineet (E339, E331), hiivauute, aromi (cheddarjuusto), hapot (maitohappo, sitruunahappo), emulgointiaine (E472e), väriaineet (E160a, E160e), valkopippuri. Hieno tuote.

Meksiko-kokeilut jatkunevat lähitulevaisuudessa, en vaan saa tarpeekseni pavuista, avokadosta, itsetehdystä salsasta... miljoonan muun ruoan ohella.

(Pics or didn't happen ei nyt toimi, en tietenkään muistanut kuvata silloin kun olisi pitänyt. Kuvituksena siis yksi ainoa otos losangelesilaiselta kadulta, jonka voidaan sopia sijaitsevan El Indion välittömässä läheisyydessä)

*Fajitas-sanan taivuttaminen aiheuttaa loputonta päänvaivaa. Fajitat kuulostaa urpolta, mutta niin kuulostaa fajitaksetkin, noin kymmenkertaisesti. Tää on aina tätä kun homma menee liian eksoottiseksi eikä suomen kieli pysy enää perässä. Kuakamoole. Natsot. Ehdoton suosikki oli kuitenkin eräs herrasmies, joka pyysi töissä kerran laittamaan annokseensa "paljon niitä nakkoksia". Coming right up!