Fiesta mexicana!

Ykkössuosikkeihini maailman eri ruokakulttuureista kuulu ehdottomasti meksikolainen. Meksikolaisen ruoan ja allekirjoittaneen suhteella on pitkä historia, joskin "meksikolaisen" aterian varjolla olen tarjoillut itselleni ja muille aikojen saatossa jos jonkinmoista huttua.

En muista tarkalleen milloin texmex-tuotteet tekivät täkäläisen läpimurtonsa, mutta se oli varmasti hieno päivä. Monien muiden lailla meillä omaksuttiin santamariat ja oldelpasot eksoottisine pusseineen ja purnukoineen ja yhdistettiin suomalaisittain hunajamarinoituun broileriin, kermaviiliin, raejuustoon, ynnä muuhun mitä kaapista sattui löytymään. Tortilloista tuli arkista perusruokaa, jopa siinä määrin, että pian Pohjois-Karjalassa mummini luona kolme sukupolvea valitteli yhteen ääneen sitä miten "tää ei taaskaan pysy kasassa".

"Suomalaiseen makuun" tuunattua "meksikolaista" yhtään väheksymättä olen viime aikoina alkanut kuitenkin kaivata vähän autenttisempaa elämystä. Jossain kohti valmismarinadi vaihtui maustepussiin, ja seuraavaksi maustepussi juustokuminaan, paprikaan ja limeen alkuperäisversioinaan. Ymmärsin että näin voittaa paitsi maussa, myös hinnassa; ne maustepussit maksaa yli euron! Järjetöntä!

Parasta meksikolaista koskaan sain maaliskuussa Los Angelesissa Van Nuysin kaupunginosassa El Indio - ravintolassa, joka oli käytännössä nuhjuinen take away -myyntiluukku talonmurjun päädyssä kiinteistöä jakavan strippibaarin naapurissa. LA:han pesiytynyt kaverini vaihtariajoilta lupasi raflassa vierailun olevan samalla kulttuurimatka pahamaineiseen laitakaupunkiin, mutta meno oli varsin kesyä... ei drive-by shootingia, ei jengitappeluita. Nada! Sen sijaan erinomaisia burritoja, kyynärvarren mittaisia. Hinta taisi olla jotain neljän dollarin luokkaa.

Meksikolaisen ravintolan asemaa Helsingissä on noussut alkuvuodesta puolustamaan kuuleman mukaan varsin kelpo Café de Nopal, jossa en ole ärtymyksekseni vieläkään käynyt, suurista puheista huolimatta. Amarillo nyt kun ei oikein iske kun vatsa huutaa Guacamolea.

Onneksi voi tehdä itse, ensikertalaisen haparoivin otteinkin. Äitini miesystäväkokelas tuli ensi-visiitille ja päätin pistää pystyyn meksikolaiset tarjoilut showcase -hengessä. Varasin aikaa pari kolme tuntia - virhe. Puhisin hellan ääressä yli viisi tuntia. Seuraavien ohjeiden toteuttamista varten suosittelenkin vakavasti parisuhdetta, kaveria tai ketä tahansa auttavaa kättä, ihan oman mielenterveyden säilyttämisen vuoksi. Lopussa seisoi kuitenkin kiitos ja kolme tyytyväistä henkilöä.

Eräänä sunnuntai-iltapäivänä muuan vallilalaisessa asunnossa nautittiin:

Fajitoja* naudanlihatäytteellä
lisäkkeenä guacamolea, salsaa, mustapapuja, 
ranskankermaa ja salaattia

---

Tortillat (maissi-vehnä) 12 kpl

n. 3 dl maissijauhoja
3 dl vehnäjauhoja (korvaa halutessasi osa täysjyvävehnäjauhoilla)
1 tl suolaa
4 rkl voita
n. 2 dl kiehuvaa vettä

Sekoita jauho ja suola. Lisää voi pieninä nokareina, nypi joukkoon. Kaada joukkoon kiehuva vesi  - ei kaikkea kerralla, sekoittele välissä ja lisää vettä vain sen verran, että taikina pysyy kasassa. Sekoita aluksi puuhaarukalla, ja kun sormia ei enää polttele, siirry työstämään käsillä. Siirrä taikina jauhotetulle pinnalle ja vaivaa jokunen tovi. Pyörittele taikina palloksi ja peitä muovikelmulla. Anna levätä puolisen tuntia.

Jaa puolen tunnin kuluttua taikina 12 osaan, helpoiten tämä onnistuu pötköttämisen ja pilkkomisen kautta. Kauli ohuiksi letuiksi, itse huomasin käteväksi metodiksi kaulimisen kahden hedelmäpussista leikkaamani muovinpalan (koko pussin ison sivun kokoisen) välissä. Pienen googlettelun perusteella osa porukasta ihan tosissaan panostaa ja rakentaa omia tortillaprässejä... Uskoisin, että mitä ohuemman letusta saa, sen parempi. Oman valurautapannuni koko oli kuitenkin rajallinen. Ohuimpia tekeleitä oli myös vaikea käsitellä ilman niiden tarttumista kiinni reunoistaan, joten tässä kohti sille kaverille olis töitä...

Paista letut paksuudesta riippumatta rasvaamattomalla valurautapannulla, omalla liedelläni (1-9 levyjen voimakkuuksina) 6-7 oli sopiva. Aikaa per puolisko kypsymiseen mennee puoli minuuttia - minuutti, silmämääräisesti tämän pystyy kyllä arvioimaan. Loppua kohti kaulinkäden vetristyessä kaulit uuden letun paistokuntoon sillä välin kun edellinen paistuu - en suosittele kaikkien kaulimista valmiiksi ellei ole tarpeeksi tilaa laskea raakoja lettusia sellaisille alustoille, joihin ne eivät tartu. Tässä lienee syy sille, miksi mulla meni viisi tuntia.

Kun tortillat on paistettu, siirrä ne kannelliseen laakeaan astiaan puhtaan keittöpyyhkeen uumeniin odottelemaan. Ennen syöntiä lämmitä pikaisesti esimerkiksi mikrossa.

Naudanlihatäyte (kolmelle-neljälle)

Ostaa lihaa vajaa puoli kiloa. Itse tein taannoin periaatepäätöksen ostaa vain luomulihaa, suosittelen. Koska luomuliha on melko arvokasta tavallisen kokolihan kilohintojenkin huidellessa pilvissä, kannattaa suosia halvempia ruhonosia. Tällä kertaa ostin itse kimpaleen luomunaudan keittolihaa, joka lienee käsittääkseni vähän mitä ruhonosaa sattuu jostain lapa-niska-alueelta. Suikaloin itse sopiviksi paloiksi ja hauduttelin noin kolme tuntia, tuli mureaa.

Marinadi meksikolaisessa hengessä vajaalle puolelle kilolle

reilu 1 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl soijakastiketta
2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
1/2 limen mehu, laitoin limen puutteessa sitruunaa
1/4 tl seuraavia mausteita:
suola
mustapippuri
valkopippuri
juustokumina
paprika
oregano
chili

Sotke ainekset ja sekoita suikaloituun lihaan. Anna maustua jääkaapissa, mitä useampi tunti, sen parempi. Itse pidin vain noin 30 minuuttia ja hyvä tuli silti.

Ruskista suikaleet ja madalla liesi kakkoselle. Hauduta kannen alla haluttu aika, mitä pidempään, sen parempi. Itse haudutin kolmisen tuntia, ja kyllä... hyvä tuli. Kannattaa kurkata välillä kannen alle, ja jos näyttää kuivakalta, lisätä vettä. Loppuvaiheessa levyn voi tiputtaa ykköselle.

Guacamole (paljon)

4 avokadoa
2 tomaattia
2 valkosipulinkynttä
3 rkl sitruunamehua
suolaa, pippuria, chiliä maun mukaan. Jos kaapista löytyy tuoretta chiliä, mikäs sen parempi!

Muussaa avokadot, jotka on toivon mukaan kypsiä. Haarukka toimi hyvin, tykkään itse ainakin krouvimmasta sattumilla varustetusta konsistenssista. Jos tilanne vaatii sinusta morttelia, käytä morttelia. Kuutioi tomaatit, hienonna valkosipuli ja sekoita joukkoon. Viimeistele sitruunamehulla (määrä suunnilleen, laita maun mukaan) ja mausteilla.

Pikainen salsa

3 tomaattia
1 sipuli (puna, perus, valko, mitä nyt huvittaa)
1 rkl tomaattipyrettä
sopivasti hienonnettua korianteria (jos maku ei miellytä, persilja käy myös)
loraus valkoviinietikkaa
loraus oliiviöljyä
suolaa, pippuria, juustokuminaa ja chiliä (tuore!) maun mukaan

Tiedostettakoon, että ohje on äärimmäisen suuntaa-antava, mutta olin tässä vaiheessa (noin neljän ja puolen tunnin kohdalla) hyvin äkäinen ja nakkelin leikkuulaudan kautta kulhoon vähän mitä sattui tämän ja lukuisten muiden ohjeiden pohjalta varioimalla. Mun keittiömentaliteetti on aika usein hyvin summittainen, mutta jos maistelee välissä, ei yleensä mene kauheasti metsään. Varsinkaan näin hyvillä raaka-aineilla! Oli niiden suhde salsassa mikä hyvänsä, sen kannattaa antaa maustua jonkun aikaa jääkaapissa.

---

Jos selvisit yllämainituista hengissä, onnittelut! Tässä vaiheessa kaada itsellesi lasi punaviiniä ja jätä loput ilmaantumaan. Kata pöytään juuri valmistelemiesi taidonnäytteiden ohella ranskankermaa, esimerkiksi mustapapuja (tai ideaalitilanteessa refried beanseja) ja hyvää salaattia. Valmistaudu välittömään kansansuosioon.

Tortillakokeilu oli ihan hauska, mutta jatkossa taidan ostaa lättyni valmiina. Täytepuolella kaupan tarjontaan ei kuitenkaan ole paluuta. Itseinhoni nousee uskomattomiin sfääreihin kun muistelen kevättä 2009, jolloin mulla oli joku ilmeisen sairas fetissi Santa Marian cheddardippiä ja sen liki päivittäistä nauttimista kohtaan. Ainekset rasvaton maito, vesi, auringonkukkaöljy, muunnettu tärkkelys (tapioka), cheddarjuusto (4%), suola (1,6%), hapettumisenestoaineet (E339, E331), hiivauute, aromi (cheddarjuusto), hapot (maitohappo, sitruunahappo), emulgointiaine (E472e), väriaineet (E160a, E160e), valkopippuri. Hieno tuote.

Meksiko-kokeilut jatkunevat lähitulevaisuudessa, en vaan saa tarpeekseni pavuista, avokadosta, itsetehdystä salsasta... miljoonan muun ruoan ohella.

(Pics or didn't happen ei nyt toimi, en tietenkään muistanut kuvata silloin kun olisi pitänyt. Kuvituksena siis yksi ainoa otos losangelesilaiselta kadulta, jonka voidaan sopia sijaitsevan El Indion välittömässä läheisyydessä)

*Fajitas-sanan taivuttaminen aiheuttaa loputonta päänvaivaa. Fajitat kuulostaa urpolta, mutta niin kuulostaa fajitaksetkin, noin kymmenkertaisesti. Tää on aina tätä kun homma menee liian eksoottiseksi eikä suomen kieli pysy enää perässä. Kuakamoole. Natsot. Ehdoton suosikki oli kuitenkin eräs herrasmies, joka pyysi töissä kerran laittamaan annokseensa "paljon niitä nakkoksia". Coming right up!