They see me rollin'

Vietnamilaiset kypsentämättömät rullat ovat saaneet viime aikoina paljon rakkautta osakseen - voidaan varmaan puhua vuoden 2011 virallisesta bloggaajaruoasta. Hypelle on syynsä, sillä rullat ovat herkullisia, eikä terveellisiä sormisyötäviä voi koskaan olla liikaa. Pirskeitä edeltävä mitä naposteltavaa tarjolle -panikointi päättyy suolaisten osalta harmittavan usein vihannestikkuihin ja dippiin tai jonkinlaiseen piiraaseen. Hyviä vaihtoehtoja molemmat, mutta vaihtelu virkistää.

Rullaruokien osalta perinteiset friteeratut kevätkääryleet voidaan jo lukea osaksi suomalaista ruokakulttuuria - suunnilleen joka pitäjästä löytyy niitä tarjoava kiinalainen ravintola ja lopuissa voidaan herkutella pakasteversiolla. Omaan suuhuni kevätkääryleet maistuvat yleensä samalta, eli ikävä kyllä yksitoikkoisen tympeiltä, etenkin hapanimeläkastikkeeseen dipattuna - siis aina. Vietnamilaisissa "kesärullissa" on vielä eksotiikkaa jäljellä, ainakin jos panostaa niiden vietnamilaisuuteen eli runsaaseen tuoreiden yrttien käyttöön. Tähän vuodenaikaan tuoreet yrtit ovat lähinnä vitsi (korianterissani oli valehtelematta kymmenisen lehteä), mutta kyllä niillä silti saa uusia makuelämyksiä aikaan.

Itsehän ennakoin rullatrendin jo alkuvuodesta 2010 Vietnamissa käydessäni raahaten maasta "aitoja" riisipaperilevyjä (erittäin fiksu tapa täyttää matkalaukku). Tästä ajatuksesta pontevoituneena en tietenkään jaksanut tarkistaa riisipaperien tilaa lauantain suurta rullailtaa varten ja kas - kaapista löytyikin vain viisi. Niin, taisin tosiaan jo kerran pyöräyttää jokusen. Ja uppopaistaa (todennäköisesti dipata myös hapanimeläkastikkeeseen). Tässä paperittomuuden tajuamisen vaiheessa täytteet olivat tietenkin jo valmiina, joten ei auttanut muu kuin keventää linjaa entisestään. Loput tykötarpeet käärittiin salaatinlehtiin - ihan toimiva ratkaisu, mutta taitaa jäädä ainoaksi kerraksi.


Gỏi cuốn eli vietnamilaiset kesärullat (20-30 rullaa koosta riippuen), kuvassa siis oikealla

paketillinen riisipaperiarkkeja (sellaisia pyöreitä, löytyy etnisistä kaupoista)

1 ruukku vesikrassia
1 ruukku minttua
1 ruukku korianteria
2 porkkanaa
300 g kaalia

tuoretta inkivääriä
tuoretta chiliä
seesamiöljyä

...sekä haluamaasi täytettä/täytteitä.

Perinteinen vietnamilainen makuyhdistelmä syntyy ylikypsästä porsaasta ja katkaravusta, mutta koska seurueeseen kuului sekä äyriäis- että lihaestyneitä, rullat täytettiin kalapainotteisesti. Tein kolmenlaisia rullia: paistetulla tofulla ja cashewpähkinöillä, kylmäsavulohella ja avokadolla, sekä tonnikalatahnalla. Varsinkaan viimeisellä ei ole tietääkseni mitään tekemistä Vietnamin kanssa, mutta hyvältä maistui ja piti dagen efterin kurissa.

Näitä varten tarvitset:

paketin maustamatonta tofua
paahdettuja cashewpähkinöitä (voit käyttää myös maapähkinöitä tai suolapähkinöitä)
150 g kylmäsavustettua lohta
yhden avokadon
kaksi purkkia tonnikalaa
majoneesia
+ yllä mainittuja mausteita

En ole koskaan oikein tullut sinuiksi tofun kanssa, mutta rullia varten pilkoin sen sopivan kokoisiksi paloiksi ja uitin seesamiöljyssä, chilissä ja raastetussa inkiväärissä. Suolasin ja pippuroin reilulla kädellä ja paistoin kuumalla pannulla niin rapeksi, kuin moiselle lötkölle on mahdollista. Ihan ok lopputulos, muttei mikään tajunnanräjäyttävä. Tiedä sitten onko tofu koskaan varsinaisesti räjäyttänyt kenenkään tajuntaa...

Tonnikala-majotahna syntyi sekoittamalla kahden tonnikalapurkin sisältö pariin ruokalusikalliseen majoneesia. Kylmäsavulohi-avokado variaatiota varten leikkasin lohen siivuiksi, pilkoin avokadon ja pirskottelin päälle reilusti sitruunamehua. Idioottivarmoja siis molemmat.

Kasviskavalkadia varten kuori ja raasta porkkanat ja hienonna tai raasta kaali. Sekoita yhteen ja mausta tilkalla seesamiöljyä, hienonnettua chiliä ja raastettua inkivääriä (ei pakollista). Revi tai saksi toiseen astiaan yrtit - käytin itse myös varret, joskin aivan alimpia ja paksuimpia suosittelen välttämään.

Riisipaperien käyttö kuulostaa haastavalta, muttei ole sitä. Riittää kun muistaa tehdä yhden rullan kerrallaan. Täytä riittävän iso kulho raikkaalla vedellä ja aseta yksi riisipaperilevy siihen pehmenemään. Voit pitää ensimmäisten kohdalla paperista kiinni ja tunnustella kuinka paljon aikaa tarvitaan - todennäköisesti noin puoli minuuttia. Käyttövalmis riisipaperi on muuttunut notkeaksi ja elastiseksi, mutta on kuitenkin vielä napakka. Ota uitettu riisipaperi isolle leikkuulaudalle ja nosta itseäsi lähimmän laidan tuntumaan haluamaasi täytettä (esim. pala paistettua tofua ja jokunen cashewpähkinä/reilu ruokalusikallinen tonnikalatahnaa/siivu lohta ja viipale avokadoa), hieman raasteseosta ja hyppysellinen yrttejä. Lähde rullaamaan suoraan eteenpäin, täyteosion piilouduttua (noin puolivälissä) taita sivut sisäänpäin ja rullaa loppuun saakka. Kostea riisipaperi on hieman tahmeaa, joten reuna pysyy kiinni itsestään, vaikka jäisi rullan päällipuolelle.

Oikeita täytemääriä ja oikeaa rullaustekniikkaa on oikeastaan turha yrittää neuvoa - kokeilemalla selviää. Valmistaudu henkisesti parin ensimmäisen täydelliseen tuhoon, mutta luota siihen, että viimeisimmät ovat kuin pieniä taideteoksia. Vietnamilaisista rullista on iloa kaikille aisteille!


Rullien dippaukseen sopii esimerkiksi soijakastike, mutta autenttisuutta vaativat kääntyvät nước mắm phan eli kalakastikkeen puoleen. Reseptistä kiitos Hoi Anin Hai Cafén kokkauskurssille, jonka osallistujien keski-ikä oli reippaasti allekirjoittaneen yläpuolella.

Nước mắm pha

2 rkl kalakastiketta (etnisistä kaupoista)
1 tl hienonnettua valkosipulia
1 tl hienonnettua tuoretta chiliä
1 tl sokeria
1 limen mehu
(1 tl raastettua inkivääriä)

Sekoita aineksia kulhossa kunnes sokeri on liuennut. Tarjoile dippiliemenä rullille.


Oheiskuvituksena satunnaisia otoksia tasan kahden vuoden takaiselta reissulta. Matka ajoittui aikaan ennen henkilökohtaista reppureissaajan uraani ja totta puhuen uudelleen maassa vieraillessani hakisin todennäköisesti melko erilaisia elämyksiä. 2010 olin kiinnostunut lähinnä rannalla makoilusta, mitä vaikeutti huono sää ja se, että rannalle oli Hoi Anissa useamman kilometrin ja Saigonissa/Ho Chi Minh Cityssä useamman kymmenen kilometrin matka. Mielenkiintoisia kaupunkeja kuitenkin molemmat - etenkin Hoi An, jonka ravintoloita muistelen edelleen kaiholla.


Saigon oli meluisa ja kaoottinen, suorastaan kuumottava paikka ensikosketukselle Kaakkois-Aasiaan. Mopot vilisivät katukuvassa ja joka paikassa rakennettiin vimmatusti. Massaturismia yritettiin selvästi ruokkia kaikin mahdollisin tavoin, mutta tosiasiassa Thaimaan veroiseen suosioon maan rahkeet tuskin koskaan riittävät: muutamat näkemäni rannat eivät varsinaisesti täyttäneet paratiisin tunnusmerkkejä, eikä ilmasto ole yhtä suotuisa pohjoismaisen ihon polttamiseen. Muita meriittejä Vietnamilla kyllä riittää - mahtava ruokakulttuuri tietenkin, mutta lisäksi kaunis ja monimuotoinen luonto sekä kaikessa dramaattisuudessaan varsin kiinnostava lähihistoria.


Vietnamin sota -teeman puitteissa tuli vierailtua useammissakin kohteissa sotamuseosta Củ Chi -tunneleihin. Teimme myös melko hasardin päiväretken My Lain verilöylystä tuttuun Sơn Mỹn kylään. Paikan päälle perustettu museo oli hiirenhiljainen ja vahvisti kuvaa Vietnamista vielä ensiaskeliaan ottavana turistikohteena. Sielläkin kuitenkin rakennettiin jos jonkinmoista resorttia, kuten myös Hoi Anin läheisellä legendaarisella China Beachilla. Uskoisin että turistin näkökulmasta maa näyttää tänä päivänä jo aivan erilaiselta, kuin kaksi vuotta sitten. Kenties hintatasokin on noussut - vuonna 2010 syöminen ja juominen oli vielä erittäin halpaa.
   

Chili con Heini

Pienen hetken Helsingissä oli lunta ja pakkasta! Se oli ihanaa. Sitten tapahtui jotain kammottavaa, mutta onneksi katse ikkunasta riittää vahvistamaan, että tilanne on taas hallinnassa. Kävelin sunnuntaina töistä kotiin sormet kohmeessa, mutta se oli nenään kasvaneen jääpuikon ohella hinta, jonka mielelläni maksoin. Kotiin päästyäni olin kuitenkin sen sortin syväjäässä, että halusin lautaselleni jotain lämmintä ja tulista.

Päätin pyöräyttää padallisen chili con carnea, vaatimattomat kolme tuntia haudutettavaa ruokalajia, jonka koulujen suurkeittiöt olivat pilata minulta ikihyväksi. Se jauheliha-valkopapukastike, mitä kauhottiin suuhun epäonnisina maanantaipäivinä ensimmäiseltä luokalta lukioon, oli paitsi kammottavaa, myös kaukana oikeaoppisesta chili con carnesta. Asia on näin. Kirjoitan tämän tuohtuneena blogiini, vaikken oikeaoppisesta chili con carnesta juuri mitään tiedä.

Kantani etnisten ruokien laitostettuihin versioihin on muutenkin melko jyrkkä ei. Kaikki "aasialaiset" pilipalikastikkeet joutaisivat kouluruokailun puitteissa romukoppaan, samoin kuin "italialaisina" tarjoiltavat puolikkaat roiskeläpät. Jos kouluruokailun sekasyöjäpuolella noudatettaisiin vain hyväksi havaittua makaronilaatikko-kalapuikot-pinaattiletut-lihapullat-kirjolohikiusaus-linjaa, juuri kellekään ei jäisi traumoja. Teini-iässä riittää epävarmuustekijöitä muutenkin, mutta että pitäisi vielä aamutunneilla pelätä pian tarjoiltavan jotain laiskaa suomi-orientaalifuusiota... kauheita muistoja!

Kouluruokailusta puheen ollen, Jamie Oliverin Jamie's America on teoksena kertakaikkisen mahtava. Se on asustanut kirjahyllyssäni jo parin vuoden ajan, enkä ole vieläkään kyllästynyt sen selailuun. Koska reseptien etsiminen netistä on nykyään itseisarvo, vaatii konkreettisen keittokirjan ostopäätös teokselta poikkeuksellista loistokkuutta. Jamie's America täyttää kaikki onnistuneen keittokirjan vaatimukset: kauniit kuvat, hallittu kokonaisuus, yleisesti hyvä fiilis sekä ennen kaikkea omakohtaisuus. Tuttuun Jamie -tyyliin viimeisin vaatimus on erityisen hyvin hoidossa. Keittokirjan ohella Jamie's America on loma-albumi herran matkasta halki luvatun maan, ja kirjan sivut ovat täynnä kuvia Jamiesta jokilaivalla, Jamiesta polttelemassa shishaa, Jamiesta poseeraamassa korealaisen tytön kanssa ja Jamiesta bondaamassa intiaani-mummojen kanssa porisevan padan äärellä. Kirjan puoliväliin mennessä Jamien naama alkaa jo hieman ärsyttää, mutta toisaalta näkyvyys kuuluu miehen brändiin. Lomaotokset vahvistavat kuvaa miehestä, joka on miljoonaomaisuudesta huolimatta aivan tuikitavallinen british lad. Jamie's America on onnistunut ennen kaikkea siksi, että se on taustatarinoineen enemmän kuin pelkkä keittokirja.

Jamppa ei-minkään-näköisen-mutta-silti-herkullisen mansikka-avokadosmoothien takana. NetMot-sanakirja tarjoaa muuten smoothien suomenkieliseksi vastineeksi "supliikkimiestä". Otan käyttöön.

Rakenteellisesti Jamie's American lähtökohtana on Yhdysvaltain rooli (ruoka)kulttuurien sulatusuunina. Teos ei kuitenkaan etene kaikkein perinteisimmän jaon kautta, vaan ääni on annettu esimerkiksi New Yorkin egyptiläissiirtolaisten, etelän cajunien, Navajo-intiaanien ja Los Angelesin ex-jengiläisten keittiötarinoille. Chili con Jamie -niminen resepti löytyy kirjan loppupuolelta cowboy-tematiikalla ratsastavasta Wild West -osiosta. Aivan prikulleen samanlaisena en reseptiä voinut toteuttaa, sillä Jamien ohjeen salaisuutena on mystisten kuivattujen chilipalkojen käyttö. Jamie kehottaa tilaamaan moisia netistä; ilmeisesti kyse on erinomaisesta tuotteesta, mutta ihan niin paljon en kuitenkaan jaksanut panostaa.

Chili con Jamie á la Heini (neljälle)

500 g luomunaudan rintaa, lapaa tai muuta hieman rasvaista pitkää haudutusta kestävää osaa suikaloituna
1 kupillinen (1 1/4 dl) kahvia
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl paprikajauhetta
1/4 tl oreganoa
1 pieni laakerinlehti
1 pieni punasipuli - pieneksi kuutioituna
1 keskivahva tuore chilipalko - halkaistuna, siemenet poistettuna ja muutamaan isoon palaan leikattuna
1 kanelitanko
2-3 valkosipulinkynttä - ohueksi siivutettuna
1 tlk tomaattimurskaa
1 rkl tummaa sokeria
1 paprika - pieneksi pilkottuna
1 tlk käyttövalmiita pintopapuja (tai vastaavia - käytin papusekoitusta, jossa pinto-, kidney- ja valkopapuja)

tarjoiluun: ranskankermaa

Chilin tekemiseen tarvitset ison padan tai kattilan, jossa on kansi. Keitä kahvit, nosta kattila liedelle ja aseta liesi keskilämmölle. Kaada kattilaan pari ruokalusikallista oliiviöljyä ja lisää juustokumina, paprikajauhe, oregano, laakerinlehti ja punasipulisilppu. Freesaa kymmenen minuuttia tai kunnes sipulit ovat pehmenneet. Lisää sitten chilipalat, kanelitanko, valkosipulisiivut, reilu rouhaisu suolaa ja pippuria ja tilkka kahvia. Hämmennä, ja lisää sitten loput kahvista, tomaattimurska ja sokeri. Tarkista maku ja lisää viimeisenä raa'at lihasuikaleet. Anna hautua kannen alla kahdesta kolmeen tuntiin ja lisää välillä vettä tarvittaessa. Parin-kolmen tunnin päästä lisää pilkottu paprika ja valutetut pavut ja anna porista ilman kantta vielä noin 30 minuuttia. Tarkista maku ja lisää suolaa, pippuria ja chiliä niin halutessasi.

Tarjoile höyryävän kuumana lusikallisella ranskankermaa. Lisäkkeeksi sopivat esimerkiksi riisi tai flatbreadsit, mutta muhennos menee myös sellaisenaan. Valmistin kirjan toisen ohjeen mukaan Navajo flatbreadseja, pannulla paistettavia litteitä pitaleivän tapaisia, mutta totta puhuen ne eivät olleet juuri mistään kotoisin. Leivät jäivät kuiviksi, kenties en lisännyt taikinaan tarpeeksi vettä. Tässä kuitenkin niiden ohje:

Navajo Flatbreads (4-6 kpl)

300 g vehnäjauhoa
1/2 tl suolaa
1 rkl leivinjauhetta
1/2 tl timjamia tai muuta yrttiä
3 rkl oliiviöljyä

Sekoita kuivat aineet kulhossa ja tee keskelle kuoppa. Kaada kuoppaan oliiviöljy sekä noin 3/4 dl vettä. Sekoita jauhoseosta hiljalleen reunoilta kohti kuoppaa ja lisää vettä, mikäli taikina tuntuu liian kuivalta. Siirry työstämään taikinaa kostutetuilla käsillä. Kun olet saanut aikaiseksi taikinapallon, siirrä se puhtaalle jauhotetulle alustalle ja vaivaa kimmoisaksi 5-10 minuuttia. Siirrä taikina takaisin kulhoon, peitä ja anna levätä tovi. Tovin kuluttua jaa taikina 4-6 osioon, pyöräytä palloiksi ja läiski käsien välissä rieskan tyyppisiksi littanoiksi leiviksi, tavoitepaksuus noin 1 cm. Paista teflonpannulla molemmin puolin kypsiksi. Tämä kohta meni todennäköisesti itselläni eniten pieleen - varo siis paistamasta leipiä liian kuiviksi! Peitä valmiit leivät keittiöpyyhkellä tarjoilua odottamaan.
 

Jo vihertää

Jos jääkaappisi perukoille on jäänyt turhan päiten pyörimään palanen sinihomejuustoa, eikä sen syöminen piparkakkujen ja muiden keksien avustuksella enää käy laatuun, yhdistä jalo ystäväsi salaattiin ja hedelmiin! Hedelmien ja erinäisten juustojen liitto on muuan Tinie Tempahin sanoin tähtiin kirjoitettu, ja salaatinlehdet menevät kivasti siinä sivussa.

Viime aikojen ruokavaliostani kertoo jotain se, että ruokaisaa salaattia, tuota kaikkien aikojen lempiruoakseni julistamaa yleispätevää annosta syödessäni olin yllättänyt siitä, miten helposti sen alas sain. Luulen, että tuoreista raaka-aineista luopuminen on koodattu takaraivooni talvikuukausien automaatioksi kaamosmasennuksen lailla. Lähiruokahengessä meidän suomalaistenhan ei pitäisi syödä tällä hetkellä tomaatteja, appelsiinejä saati marjojakaan. Jos elettäisiin aidosti maassa maan tavalla, alkaisivat viime vuoden elonkorjuun rippeetkin olla jo kortilla. Onneksi ei eletä.

Suomalainen minussa huutaa silti talven pimeimpinä hetkinä nauriita ja kaalia riistan kyytipojaksi! No ei nyt sentään. Oikeasti se huutaa räiskäleitä ja voileipiä, kenties perunamuussia; joka tapauksessa kaikkea muuta, kuin salaattia. Loogistahan se on: kauden kasvikset ovat haljuja versioita kesän vastaavista, tomaatit raakoja ja kurkut mauttomia. Kesällä kuvittelen maistavani auringon säteet vihannesten pinnalla, mutta talvella totuus on toisenlainen. Valitettavasti en voi antaa periksi pohjoiselle luonteelleni: muutakin kun viljaa on syötävä.

Siksipä talvinen salaatti.


Salaatti paahdetusta päärynästä, sinihomejuustosta ja manteleista (4:lle)

kahta salaattipuskaa vastaava määrä salaattia - mieluusti sekalaisia lehtiä: perussalaatin lisäksi esimerkiksi pinaattia, endiiviä, punamangoldia tai vastaavaa mukavannäköistä ja -makuista
4 päärynää
1 avokado
100 g sinihomejuustoa
kourallinen manteleita

kastike:

4 rkl oliiviöljyä
2 rkl viinietikkaa (puna-, tai omena- esimerkiksi)
1/2 tl sinappia
ripaus sokeria
1/2 valkosipulinkynsi hienonnettuna
suolaa
mustapippuria

Huuhtele salaatinlehdet, kuivaa huolellisesti ja revi mieleiseen kokoon. Koverra avokado kuorestaan, poista kivi ja siivuta ohueksi. Kuori päärynät, poista kanta ja siement ja siivuta paksuiksi viipaleiksi. Paahda päärynäviipaleita uunissa 250 asteessa, kunnes ovat saaneet hieman väriä - tämän voit tehdä myös pannulla. Paahda manteleita omalla kuivalla pannullaan välillä pannua ravistaen (varo polttamasta). Kokoa salaatti latomalla neljälle lautaselle ensin salaatinlehdet, niiden päälle avokadoviipaleet, sitten lämpimät päärynät, murusteltu sinihomejuusto ja viimeisenä paahdetut ja rouhitut mantelit. Sekoita kastikeainekset ja pirskottele salaattiannosten päälle. Tarjoile heti.

Salaateissa ja ruoissa ylipäänsäkin vaikutun yleensä lähtemättömästi paitsi erilaisten makujen, myös erilaisten tekstuurien yhteispelistä. Eräs ystäväni arvottaa ruokia muun muassa sen perusteella, miltä ne tuntuvat suussa - alan hiljalleen ymmärtää miksi. Tässä salaatissa samettinen sinihomejuusto, lämmin mutta silti napakka päärynä sekä mukavan rouskuva manteli luovat yhdistelmän, joka paitsi tuntuu mukavalta, myös maistuu erinomaisen hyvältä. Mieto avokado on rasvaisuudessaan loistava lisä paitsi tasapainottamaan, myös tuomaan muita makuja esille; hennosti sinappinen vinaigrette viimeistelee kokonaisuuden.

Tämän makukimaran varjolla söisi vaikka umpitylsää jäävuorisalaattia, mutta suosittelen silti käyttämään lehtiä, jotka maistuvat itsessäänkin hyvältä. Sellaiset ovat tähän vuoden aikaan hieman kiven alla, mutta päivä pitenee koko ajan - iloitkaamme siis siitä, että vain muutaman kuukauden päästä hyllyt taas notkuvat tuoretta ja edullista syötävää! Ja siitä, että pian alkaa parsakausi! Paitsi allekirjoittaneelle, joka syö hintapoliittisista syistä todennäköisesti koko kevään spagettia ketsupilla. No, onhan senkin virallinen status Yhdysvalloissa vihannes.
  
 

Cookies

Monica: Well, I’ve tried everything. I give up. I guess I’m not gonna be the mom who makes the world’s best chocolate cookies. I do make the best duck confit with broccoli rabe.  Kids love that right.
Phoebe: Well, y’know I may have relatives in France who would know. My grandmother said she got the recipe from her grandmother, Nesele Tolouse.
Monica: What was her name?
Phoebe: Nesele Toulouse.
Monica: Nestle Tollhouse?!
Phoebe: Oh, you Americans always butcher the French language.
Monica: (grabbing a bag of Nestle Tollhouse chocolate chips) Phoebe, is this the recipe?
Phoebe: Yes!! Ohh.

Maailman parhaan cookies -reseptin metsästämistä voi pitää omalla kohdallani lähes täydellisen juustokakkureseptin metsästämisen veroisena missiona. Cookiesilla eli suomeksi sanottuna keksillä viittaan tässä tapauksessa nimenomaan amerikkalaistyyppiseen littanan romuluiseen keksiin, jonka tuntomerkkejä ovat suuren koon lisäksi ehdottomasti sitkeyden (chewiness) ja rapeuden (crispiness) tasa-arvoinen liitto. Äskeinen fraasi on aivan omaa tuotantoa, mutta perehdytään universaalisti tärkeään aiheeseen tarkemmin.

Helsinki, World design capital 2012 ja syystä

Wikipedia määrittelee täydellisen cookiesin ensimmäisen momentin (chewiness) seuraavalla tavalla:

Chewiness is the mouthfeel sensation of labored mastication due to sustained, elastic resistance from a foodstuff. Canonically chewy foods include caramel, rare steak, and such eponymously chewy items as chewing gum, Charleston Chew, and Chewy Granola Bars. Chewiness is empirically measured by the metrics of Chew Count and Chew Rate.

Toista momenttia (crispiness) kuvataan taas seuraavin sanankääntein:

Crispiness or crispness is the gustatory sensation of brittleness in the mouth, such that the food item shatters immediately upon mastication. Crispiness differs from crunchiness in that a crunchy food continues to provide its material sensation after a few chews. On the other hand, a crispy food quickly loses the 'taut' equilibrium of its material, such as a tightly wrapped sausage. A delicately wrapped item is usually crisp, unlike such food items as loosely or unwrapped unfresh fruit or a wax-coated cheese. Crisp and crunch can be concomitant or mutually exclusive.


Lienee sanomattakin selvää, että mikä tahansa keksi ei näihin samanaikaisesti pysty. Siksi sallittakoon anglismien käyttö ja puhuttakoon ilme värähtämättä juuri tietyn tyyppisistä kekseistä - cookieseista. Ja kun nyt tälle linjalle lähdettiin, sovellettakoon käytäntöön myös täysin epäloogista monikkopohjaista sanalainausta, sanan cookies käyttäminen yksikkönä sanan cookie sijaan. Muffinsit vai muffinit? Mielestäni ensimmäiset, vaikkei siinä mitään järkeä olekaan.

Google on laulanut monia kertoja, kun olen yrittänyt löytää maailman parasta chocolate chip cookies -reseptiä. Vasta nyt ymmärsin kokeilla sitä kaikkein kaupallisinta ja tunnetuinta. Suosiolla on nimittäin syynsä.

Original NESTLÉ® TOLL HOUSE® Chocolate Chip Cookies (20 isoa keksiä)

5,4 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
225 g voita (laitoin 200g ihan laihdutusmielessä)
1,8 dl sokeria
1,8 dl fariinisokeria
1 tl vaniljauutetta (laitoin vaniljasokeria)
2 kananmunaa
340 g suklaata (eli autenttisuutta vaativille 12 unssin paketti Nestlén semi-sweet chocolate morselseja) - laitoin noin 250 g, puolet maitosuklaata ja puolet 70% tumma suklaata isoiksi paloiksi rouhittuina. Suosittelen kuitenkin pitäytymään alkuperäisen ohjeen järjettömyydessä - sattumia oli aivan liian vähän!
(2,4 dl pähkinöitä rouhittuna)

Sekoita jauhot, sooda ja suola. Vatkaa pehmennyt voi sokerien kanssa kuohkeaksi vaahdoksi. Vispaa sen jälkeen joukkoon kananmunat yksi kerrallaan hyvin sekoittaen. Lisää jauhoseos ja sekoita tasaiseksi. Aivan viimeisenä kääntele joukkoon rouhittu suklaa ja pähkinät niin halutessasi. Valmis taikina on koostumukseltaan erittäin jämäkkää.

Nostele taikinasta golfpallon kokoisia kökkäreitä uunipellille - ne tasaantuvat lämmössä, eikä niitä tarvitse erikseen siloittaa. Paista uunissa 190 asteessa 9-11 minuuttia. Valmiiden cookiesien tulisi näyttää uunista tullessaan jopa hieman raaoilta. Jäähdytä ritilällä ja nauti periamerikkalaiseen tyyliin kylmän maitolasillisen kanssa.

Oh yes. Ei appelsiininkuorta tai muskottipähkinää, vaan pelkkää asiaa. Sokeria, sokeria ja vielä kerran sokeria. Voilla höystettynä.

Rääppijän kohderyhmäksi on hiljalleen muodostumassa lihavista ruoista turvasatamaa etsivät kansalaiset. Milloinkohan olen viimeksi kehottanut valmistamaan jotain ns. terveellistä? Läheisenikään eivät ole turvassa. Näitä kuskasin työpaikan naisten päänmenoksi syntymäpäivieni kynnyksellä, vielä astetta suklaapitoisempia purkitin ystävälle joulun kunniaksi. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin!

...ja maailmassa oli taas järkeä.