Salaattitrilogia, osa III

Edellisestä salaatista yli jäänyt parsakaali löysi tiensä lautaselle heti seuraavana päivänä. Kuukauden parsakaalikiintiö tuli samalla aika hyvin täyteen, meistä ei ole nyt hetkeen kommunikoimaan toistemme kanssa.

Alla oleva resepti on häikäilemättömästi ryöstetty Eeva Kolun Voisilmäpeliä-blogista. Eeva osaa hommansa, Voisilmäpeliä on ehdoton ykkössuosikkini mitä tulee ruokablogien maailmaan. Olen toteuttanut Voisilmäpelin pohjalta lukuisia ohjeita, eikä kertaakaan ole mennyt pieleen. Eeva vaikuttaa muutenkin aika ihanalta. Sillä on kiva tyyli ja se osaa kirjoittaa todella hyvin. Välillä minusta tuntuu että Eeva on kadonnut sisareni, niin yksi yhteen tuntuvat meillä mieltymykset, ajatukset ja koko elämänkatsomus kulkevan.

Hei kaikille, Olen Heini, 22-vuotta ja stalkkeri. "Hei Heini."

Viime lauantaisena Ravintolapäivänä vierailimme Eevan ja muutaman muun bloggaajan yhteistyön hedelmässä, päivän ajaksi ravintolaksi muuntautuneessa gTIEssa. Kuten arvata saattaa, kolmen ruokalajin kattaus viineineen ei tuottanut pettymystä. Chipotle-hummusta, retiisisalaattia, bataattifocacciaa, chili-papu-muhennosta, chili-suklaakakkua inkiväärikermalla... Kameralle olisi ollut töitä, mutta hyvin pärjättiin ilmankin. Ravintolapäivässä on jotain uskomattoman sympaattista ja ihanaa, ihastuin ideaan välittömästi ja pienen harkinnan jälkeen halusin itsekin mukaan. Smoothiebaari mielessä olin jo klikkaamassa itseäni joukon jatkoksi, mutta ilmoittautumisaika oli tietenkin umpeutunut edellisenä päivänä! Harmi sinänsä, mutta elokuussa aika voi olla taas otollinen, silloin nimittäin suuren suosion saanut tempaus järjestetään huhun mukaan uudelleen.

Mutta niin, se parsakaali. Luonnollisesti lähdin selvittämään puolikkaan palasen käyttömahdollisuuksia Voisilmäpelistä, ja törmäsin tähän astetta tuhdimpaan salaattiin (termi yhä löyhemmin ymmärrettynä). Koska kaapissani majailivat valmiiksi kaikki muut reseptin peräänkuuluttamat ainekset pekonista dijoniin, en tohtinut vastustaa kohtaloa.

Parsakaali-pekonisalaatti (lautasellinen)

puolikas parsakaali
3 siivua pekonia
puolikas punasipuli
kourallinen cashew -pähkinöitä

vajaa 2 rkl majoneesia
1/2 rkl sitruunamehua
1/4 tl dijon-sinappia
suolaa
mustapippuria
(tai jotain)

Silppua pekoni ja tiristä pannulla, lisää halutessasi myös viipaloitu punasipuli ja pähkinät (itse käytin muistaakseni raakana). Kun pekonisiivut ovat viittä vaille valmiita, lisää pieneksi pilkottu parsakaali ja kääntele vielä hetki. Tämänkin vaiheen voi skipata, parsakaali menee raakanakin ja on luonnollisesti siten terveellisempää. Pekoni onkin reseptissä ainokainen, jolle paistaminen on välttämätöntä. Kumoa valmis tuotos lautaselle ja sekoita joukkoon jo yhteen sekoittamasi kastikeainekset.

Eeva suosittelee tätä perunasalaatin korvikkeena erinäisiin kalenterijuhliin tai muihin kissanristijäiseen. Itse suosittelen sitä ihan muuten vaan. Ach so. Mitä muuta nyt voi toisaalta odottaa ruokalajilta, joka sisältää pekonia, ja jota voi silti kutsua salaatiksi. Valmistusvaiheessa taisi tosin käydä mittavirhe, tätä ei nimittäin jäänyt yhtään yli. Suosittelen tekemään varmuuden vuoksi tupla-annoksen.
  

Paras aika vuodesta

Otsikon kaksinkertainen intertekstuaalinen viittaus kiteyttää tämän hetkisen fiiliksen. Kesäloman alku ei merkitse enää samanlaista täydellistä vapautta kuin kymmenen vuotta sitten. Yleiset toimistoajat rytmittävät viikkoja ja kalenterin jokaiselle aukeamalle voisi kirjoittaa tee kandia, tee kandia, tee kandia aina viikolle 35 saakka.

Mutta ei sillä ole väliä. Silloin tällöin aika on edelleen suhteellista. Spontaaneilta kaupungilla pyörähtämisiltä palataan 24 tuntia myöhemmin, ladataan akut ja lähdetään uudelleen. Ajetaan kotiin auringon laskiessa Seurasaarenselän taakse. Hurmaannutaan kaupungista uudestaan, niin kuin aina tähän aikaan vuodesta.

Niin kuin viime viikonloppuna.

Kotiin kömpiessä ihmiseen iskee usein erinäisiä mielitekoja. Eräänä vielä koleana yönä minun teki mieli jotain sielua ja ruumista lämmittävää, joten päädyin ilmiselvään ratkaisuun: pelmenikeittoon. Tämä hyvin salainen "resepti" on todennäköisesti naulakeittoakin ankeampi, mutta taivas varjele miten se hellikään jälleen kerran liian vähissä vaatteissa riekkunutta koneistoani.

Uusi kello puoli neljän perinne: kiehautetaan oikein kunnon lihaliemi, isketään sekaan pakastealtaasta metsästettyjä hirvipelmenejä, päälle nokare partaäijää ja kokeilevana elementtinä silputtua korianteria. Voittaa tuplajuuston 6-0.

Kun lautanen oli tyhjä, aurinko oli jo noussut.
  

Juustotehtailua intialaisittain

Suhtaudun varauksella erinäisiin valmiisiin maustesekoituksiin, jauhelihamausteeseen, ranskanperunamausteeseen, grillimausteeseen... jostain syystä niiden maku on yleensä melko tympeä, ja ennen kaikkea niiden hallitessa maustehyllyä tuo samainen maku on läsnä miltei kaikissa valmistetuissa ruoissa. Vaikka kyseessä olisi hyvä mausteseos, tuntuu sen liiallinen käyttövalmius jotenkin rajoittavalta. Seurauksena tästä näky omalla keittiötasollani on kuin pommin jäljiltä erinäisten puolityhjien purkkien ja pussien rönsyillessä joka ilmansuuntaan aivan liian pienessä tilassa.

Jostain syystä garam masalan käyttö on kuitenkin mielestäni aivan hyväksyttävää. Samoin curryn. Luultavasti eksoottiselta kalskahtavat nimet johtavat minua tarpeeksi harhaan, luovat illuusion jostain sellaisesta makujen kimarasta joiden kopioimiseen liian kaukana Intiasta sijaitseva tietotaitoni ei millään riittäisi. Juuri intialaistyyppiset reseptit peräänkuuluttavat usein garam masalaa, ja mikäli mielii tehdä esimerkiksi pätevää Palak Paneeria, kannattaa sille varata paikka maustehyllystä.

Palak paneer on äärimmäisen rumaa, mutta rumille ruokalajeille tyypillisesti sitäkin maukkaampaa. Pakastepinaatti on parhaimmillaan todella edullista, joten kyseessä on myös hintapoliittisesti opiskelijaystävällinen ruoka. Nimen paneer viittaa intialaistyyppiseen kotijuustoon, jota valmistin ensimmäistä kertaa itse maidosta juoksuttamalla - helppoa kuin heinänteko, joskin aikaa vievää, ohjeena käytin Bella Vanillan ohjetta. Kokeilun vuoksi tein vain puolen litran satsin, josta tuloksena oli melko pieni, suunnilleen mozzarellapallon kokoinen pala juustoa. Sen lisäksi käytin 250 g leipäjuustoa, joten juustoa olisi voinut olla enemmänkin.

Leipäjuusto sopii palak paneeriin hyvin, sillä ei sula tai menetä muotoaan lämmetessään, mutta on silti pehmeää. Lisäpisteitä narskuvuudesta. Aiemmin olen käyttänyt kotijuustoa, joka lienee autenttisin vaihtoehto kaupan tarjonnasta. Alla oleva resepti on variaatio Ruokalan reseptistä, jätin pois paprikan ja vaihdoin osan tomaateista tomaattipyreeseen. Sille ei oikeastaan ole mitään järkevää perustetta.


perusteltu tarkennus


Palak Paneer (neljälle)

2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
1 rkl garam masalaa
2 tl currya
1 tl juustokuminaa
2 tl jauhettua korianterinsiementä
2 tomaattia
2 rkl tomaattipyrettä
450 g (kolme pussia) pakastepinaattia
1 dl paksua turkkilaista jogurttia
~500 g kotijuustoa, leipäjuustoa tai paneeria (käytin vähemmän, eikä ruoka mennyt pilalle)
suolaa ja chiliä maun mukaan

Hienonna sipuli, valkosipuli ja kuullota hetki pannulla öljyssä. Lisää kaikki mausteet ja kuullota toinen hetki. Lisää tomaatit ja pyre sekä sulatettu ja valutettu pinaatti. Lisää kasvisliemi ja anna seoksen muhia noin puoli tuntia. Lopuksi lisää kuutioitu tuorejuusto ja jogurtti, kuumenna. Tarjoile keitetyn riisin ja halutessasi erinäisten lisukkeiden (naan, raita, dal) kanssa.

Olen ennen tehnyt palak paneerin ilman jogurttia ja sen lisääminen alkuperäisen ohjeen vaatiman 2 desilitran edestä tuntui oudolta. Käytin myös jotain matalamman rasvaprosentin huijausjogurttia, mikä lienee syy siihen, ettei jogurtti tuntunut oikein sulautuvan ruokaan tasaisesti. 10% partaäijä on vastaus miltei kaikkeen, uskoisin että myös tähän. Korkeampi rasvaprosenttihan tarkoittaa sitä, että tuote kestää myös kuumennusta paremmin.

Paneerin valmistuksessa ohjeessa mainittu harsokangas olisi todennäköisesti ollut tarpeen, mutta haluaisin tässä välissä kysyä, että kuka pitää kotonaan aina varalla harsokangasta spontaania juustotehtailua tai kenties ruumiin kapaloimista varten? Seuraavaan niksipirkkaan voinkin viestittää, että kätevä kotitekoinen juustonriiputin syntyy kädenkäänteessä kahdesta suodatinpussista! Aseta juustomöykky ensimmäisen sisään, purista kunnolla ja suojaa vielä toisella jottei hauras märkä paperi repeä. Kiepsauta pussinsuut tiukalle kierteelle, solmi narulla ja ripusta ilahduttamaan kahdeksaatoista kissaasi esimerkiksi keittiön hanan varteen.

En tiedä toimiiko suodatinpussimetodi siinä vaiheessa kun juustoa tekee isomman satsin kerralla.

Note to self: vieraile kangaskaupassa.
  

Salaattitrilogia, osa II

Perus tankoparsojen lisäksi myös parsakaalia myydään tällä hetkellä varsin huokeaan hintaan - sattumaako? Ostin toki, kun halvalla sai. Perinteisen lisukkeeksi keittämisen sijaan halusin tarjota parsakaalille pääroolin illan menyyssä. Herätin samaisena iltana henkiin talvilomilla olleen juoksuharrastuksen, ja tämän innoittamana yltiömäisen tervehenkinen meno jatkui myös lautasella kokoamalla yhteen kaapissa majailevia perusaineksia. Parsakaalin ja kikherneiden ympärille rakentuva lämmin salaatti oli sellaista proteiinien juhlaa, että kaikkien ravintoarvoistaan tietoisien, alakarppaajien tai muuten vaan hyvästä ruoasta pitävien olisi syytä kokeilla sitä pikimmiten!

Lämmin parsakaali-kikhernesalaatti (lautasellinen)

1 salottisipuli
puolikas parsakaali (sellainen 300 g mitä ne nyt on)
reilu kourallinen käyttövalmiita kikherneitä  (tölkistä, tai itse liotettuna ja keitettynä)
tomaatti
sopiva pala parmesaania
siemeniä (auringonkukka, kurpitsa, sesam...)

kastikkeeseen:
1/2 tl sinappia (itselläni vanhanaikaista kokonaisilla siemenillä)
1/2 rkl omenaviinietikkaa
1/2 rkl sitruunamehua
2 rkl oliiviöljyä
suolaa, pippuria

Siivuta salottisipuli (voi käyttää myös punaista) ja freesaa oliiviöljytyllä pannulla kuultavaksi. Lisää pieniksi pilkotut parsakaalit ja kuullota. Kun kypsyys on mieleinen (parsakaaliahan voi syödä myös raakana), eivätkä salottiviipaleet ole vielä kärähtäneet, lisää kikherneet. Paista vielä hetki kunnes kikherneet ovat lämpimiä. Kumoa lautaselle, sekoita joukkoon kuutioitu tomaatti. Valmista kastike ja MAISTA ennen kuin sekoitat joukkoon, määrät noin arvioita. Vuole päälle parmesanlastuja ja viimeistele haluamillasi siemenillä.

Vielä astetta kevyemmän annoksesta saisi varmasti höyryttämällä parsakaalin, käyttämällä sipulin raakana ja lämmitämällä kikherneet esimerkiksi mikrossa. Kummin päin vaan, tehkää tätä. Oli erinomaista.

Kelkankääntäjä

Keittiössä kajahtelevat jälleen toisiaan vasten iskeytyvien kattilankansien ja teroitettavien veisten ohella myös toisenlaiset sulosoinnut. Toiset kärsivät writer's blockista, minä aika ajoin jonkin asteisesta listener's blockista. Päätin murtautua vapaaksi tästä naurettavasta ja teennäisen problemaattisesta tilasta tilaamalla kasan levyjä. Musiikkimakuni edustaa valtaosin melko helposti lähestyttävää, silti Punavuori/Kallio-akselilla todennäköisesti salonkikelpoista indierokkiräminää. Levyhyllyn selkärangan muodostavat muutamat niin sanotun stadionrokin isot nimet, joihin suhteeni muodostui vajaa 15-vuotiaan herkässä iässä. Tuttua ja turvallista. Kenties siksi välillä niin tylsää.

Ehkä siitä syystä olenkin niin fiiliksissä muutamasta uudesta löydöstäni. Kuten Lykke Listä, jota opin inhoamaan suuresti tämän debyyttilevyn aikoihin, muistaakseni yhden ainoan live-esiintymisen alkutahtien perusteella. Naurettavaa pelleilyä, ajattelin. Annoin Lyken uudelle tulemiselle kuitenkin mahdollisuuden, jälleen vain yhden biisin perusteella. Nyt minulla on koko levy, ja voi miten paljon tykkäänkään siitä! Kenties Lykke on lopettanut pelleilyn, kenties olen itse aloittanut. Merkityksetöntä. Wounded Rhymes toimii, tänään pilkoin sen tahtiin sipulia hyvällä menestyksellä.

On vain yksi mutta: ovatko muut huomanneet hämmentävän yhdennäköisyyden Lykke Lin ja Lady Gagan välillä?

Itsehän pidän myös Lady Gagasta kovasti. Hieno tuotehan hän on, ja osaa sitä paitsi oikeasti laulaa kylmien väreiden arvoisesti. TJEU, kohdasta 1:51:15 alkaen.
  

Salaattitrilogia, osa I

Taannoisen päiväntasaajan tuolle puolen kuljettaneen reissun paikoin pitkäksikin venähtäneillä siirtymillä paikasta toiseen viihdytimme itseämme ystäväni kanssa erinäisillä äärimmäisillä kysymyksillä. Kuten, jos sun olis pakko valita, viettäisitkö mieluummin koko loppuelämäs uusiseelantilaisen lammaspaimenen vai amerikkalaisen punaniskakarjapaimenen kanssa? (Lammaspaimenen, tietenkin! Onneksi ystävä valitsi toisin, tekee vaan kaikesta niin paljon helpompaa siinä vaiheessa kun valinnan hetki koittaa. Plussaa myös siitä, että voidaan sitten aina käydä moikkaamassa toisiamme.)

tulevilla tiluksilla...

 Lienee tarpeetonta mainita, että valtaosa kysymyksistä liittyi jotenkin syömiseen. Matkan pituudesta johtuen käytimme ruoan miettimiseen todennäköisesti kaiken kaikkiaan useita vuorokausia. Ajatustyö tuotti hedelmää, pääsin esimerkiksi jotakuinkin kartalle siitä, mitä ruokaa söisin tarpeen vaatiessa koko loppuelämäni. Hyvää, laadukkaista raaka-aineista koottua ruokaisaa salaattia. Sallin itselleni mahdollisuuden vaihtaa raaka-aineita elämäni varrella.

Yhdestä en kuitenkaan luovu. Salaatti ei ole tajunnanräjäyttävä salaatti, jos siinä ei ole juustoa. Voisin puhua juustojen hyvistä puolista koko illan, mutten tänä iltana jouda, tarvitsen lepoa huomista työkeikkaa varten. Työkeikkaa juustokauppaan.

Ollaakseen täyttävä ja energiapitoisuudeltaan riittävällä tasolla, salaatti pääruokana kaipaa joukkoonsa luonnollisesti jotain robustimpaa kuin kasvikset. Kasvisten sarjassa avokado on hyvä alku, muttei mielestäni yksinään riitä. Vaikka syön lihaa, valitsen perinteiseen lehteväpohjaiseen salaattiin minä päivänä tahansa mieluummin juustoa. Fetaa. Vuohenjuustoa. Mozzarellaa. Sinihomejuustoa. Pointti lienee selvillä.

Juustojen kuningas näin kesäaikaan on kuitenkin halloumi. Grillikauden ollessa kuumimmilaan on halloumi Team Juuston ykkösmies. Ilman grilliä halloumi menee sellaisenaankin, mutta nousee ehdottomasti korkeammalle tasolle kun sille näyttää vähän pannua. Pannulla ruskistunut halloumi tähditti parsan kanssa erästä tämän ruokaviikon huippukohtaa. Huippukohtien sarjaa jatkoivat viikon salaattikokeilujen osat 2 & 3.

 Salaatti halloumista, parsasta ja paahdetusta paprikasta (lautasellinen)

reilusti hyvää salaattia (oma suosikki tammenlehvä)
tomaatti
puolikas paprika
5-10 vihreää parsaa
1/3 halloumipaketista (250 g)
(siemeniä)

Kokoa lautaselle perussalaattipohja salaatista ja tomaatista. Suikaloi paprika, poista parsanvarsista kovat kannat ja pilko pienemmiksi paloiksi. Paahda paprikoita ja parsoja öljytyllä pannulla kunnes paprikat ovat saaneet väriä ja parsat ovat kypsiä. Lisää salaattipohjalle. Pilko halloumi muutamaksi siivuksi ja ruskista molemmin puolin kuumalla pannulla. Nosta parsa- ja paprikasiivujen päälle, viimeistele balsamicolla sekä halutessasi pinjansiemenillä tai vastaavilla. Itse olin niin nälkäinen, etten muistanut.

PB&A

Seuraavaksi jotain pientä ja hyvin yksinkertaista. Henkilökohtainen omenakausi jatkuu, eikä loppua näy. Olin elänyt omena-allergikon elämää vuosikausia, kunnes ymmärsin pari kuukautta sitten kaverin vinkistä maistaa luomuomenaa.

Ei minkäänlaisia oireita.

Jostain syystä varsin moni tuntuu heränneen tismalleen samaan ilmiöön viime aikoina, kykyyn syödä luomuna sellaisia kasviksia ja hedelmiä, jotka muutoin aiheuttavat ainakin lieviä allergiaoireita. Tämä käy toki järkeen - elimistö panee hanttiin ties mille hyönteismyrkyille ja kemikaaleille, ei itse luonnolliselle tuotteelle. Silti hämmästyttää, miten vähän asiasta puhutaan.

Paasaus sikseen, en ole lukenut aiheesta vielä tarpeeksi. Allaolevaa voin sen sijaan suositella pelkkien empiiristen havaintojen perusteella. Jälleen eräs vierasmaalainen klassikko, tällä kertaa välipalarintamalta:

Omenalohkoja ja maapähkinävoita

 Tarjoiltuna hienoimmalta lautaseltani.

Sunshine, lollipops and rainbows and everything that's wonderful is what I feel when we're together!

Vuodenajat vaihtuvat vinhaa tahtia. Tänään nautitiin aitiopaikalla kesän ensimmäiset jätskit, päärynäsorbettia ja Valion uutta Popcorn mixiä. "Mixiä" en ymmärrä ja popparit loistivat poissaolollaan, muuten kyllä toimi.

Kaupungilta bongattu sen molemmat nelipyöräiset lainsuojattomat. Ihanaa pehmoanarkiaa jäätelön ja lettujen muodossa! (Ainakin vielä toisen osalta)

Oodi ystävälle

Maailmassa on paljon ihania asioita, mutta yksi ylitse muiden on ystävä, joka muistaa sinua itsetekemällään muffinsilla ihan muuten vaan. Kolminkertainen huraa! -huuto T:lle, sielujen sympatialle ja kohta jo 20-vuotiselle yhteiselle taipaleelle! Eläköön mantelijauho, sokerihumala ja ammattimainen kuvanmuokkaus!

Päivän tärkein ateria with a twist

Rakastan aamiaisruokaa ja rakastan amerikkalaista ruokaa. Ei liene siis mikään yllätys, että yhdessä nämä kulminoituvat erääseen kaikkien aikojen parhaaseen aamiaisruokaan: pannukakkuihin! Pannukakut ovat ihmeellinen asia, niin äärimmäisen yksinkertainen nesteen ja jauhon yhteistyöstä syntyvät tuotos; juuri sellainen perusruoka, jonka juuret ulottuvat varmasti pitkälle ruoanvalmistuksen historiaan. Uskon vakaasti että hedelmällisen puolikuun alueella vedettiin pannukakkuja viikonloppuaamuisin jo ensimmäisen viljasadon aikana.

Vaikka meillä on Suomessa letut ja uunipannukakku, on amerikkalaistyylisissä pannukakuissa silti jotain eksoottista. Kenties syynä on niiden asema sikäläisenä aamiaisruokana. Makeaa leivonnaista heti aamusta? Epäterveellistä! Tyypillistä Amerikkaa! Pannareiden mahtavuus on kuitenkin siinä, että niitä ei ole pakko tehdä kaikista valkoisimpiin jauhoihin tai hukuttaa siirappiin. Vaikka sen kaltaisille pannukakuille, etenkin mustikoilla höystettynä, on todellakin aikansa ja paikkansa (sunnuntaiaamu, tai joskus torstaisin), päätin tänään tehdä vähän terveellisempiä versioita. Kaappi huusi tyhjyyttään ja vaihtoehtoja tuntui olevan tasan yksi, suomalaisen aamupalapropagandan kivijalkanakin tunnettu nopea ja helppo kaurapuuro. Booorriing. Elovenat kädessäni päätinkin hyödyntää niitä pidemmän kaavan kautta.

Kaurapuuro + pannukakut = synteesi!

Kaurapannukakut (kahdelle, tai yhdelle kahdesti... tai, ylpeästi, yhdelle)

1 dl kaurahiutaleita
1 dl jauhoja (vehnä, ruis, tattari... irrottele! Itse laitoin täysjyvävehnää. Koska taikinaa ei tarvitse vaivata eikä sitkoa syntyä, pannukakkuja ei ole pakko tai edes kannata tehdä perusvehnään)
1 tl tummaa sokeria
1/4 tl suolaa
1/2 tl ruokasoodaa
3/4 tl leivinjauhetta
1/2 tl kanelia

1 muna
n. 2 dl nestettä (maitoa, piimää, jugurttia, sekoitusta)

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Vatkaa toisessa kulhossa munaa hieman kuohkeaksi ja lisää siihen neste, sekoita. Monet ohjeet peräänkuuluttavat piimää, mihin perustuvat buttermilk pancakesit muodostavat Jenkeissä ihan oman alalajinsa. Itselläni on harvemmin piimää jääkapissa, joten käytän vähän mitä sattuu. Pelkkä maito nesteenä tuottaa hieman turhan löysän taikinan (pannareihin kuuluu muhkeus!), joten laitan yleensä sitä ja maustamonta jugurttia sekaisin. Tällä kertaa käytössä oli paksua turkkilaista jugurttia ja punaista maitoa, joten en laittanut yleensä käyttämääni perusohjeeseen kuuluvaa paria ruokalusikallista voisulaa.

aamupuuro

 Sekoita muna-maitotuotehässäkkä kuiviin aineisiin ja sekoita hieman. Tarkoitus on kajota taikinaan vaan sen verran, että kuivat aineet juuri ja juuri sekoittuvat, ei siis vispata, vatkata tai vaivata. Pelkillä jauhoilla tehtäessä koostumus jää yleensä vähän kokkareisen oloiseksi, mutta juuri tähän pyritään. Pannukakkujen nerokkuus, peruste 345: täydellinen keittiöurpokaan ei voi epäonnistua! Ei vaadi kohotusta, vaivausta tai mitään muutakaan yleensä leivonnassa haasteellista. Kananmunan vispauksenkin voi skipata jos haluaa heittäytyä oikein laiskaksi.

Kun seos on valmis, ja näyttää tässä tapauksessa hätkähdyttävän paljon puurolta (edesauttaa terveellisen aamupalan illuusion luomista), paista siitä pannukakkuja. Liesi asentoon 6-7, pannulle hieman öljyä tai voita, kaksi erää, ja sinulla on edessäsi 8 maukasta lättyä.

Tein kylkeen jotain mitä aion nyt kutsua omenakompotiksi, ainekset yksi omena kuutioituna ja loraus siirappia. Vasta tässä kohti kamelin selkä saattaa katketa. Käsillä on kriittinen päätöksenteko: teenkö pannukakuistani epäterveellisiä kaatamalla päälle desilitran siirappia? Tämä on päätös, joka jokaisen on tehtävä itse. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että sana epäterveellinen on vilahtanut tässä postauksessa aivan liian monta kertaa. Siirapin kaatamiseen kannattaa suhtautua samalla mentaliteetillä kuin ruoanlaittoon yleensä, ihan rennosti. Maailma ei kaadu silloin tällöin tapahtuvaan hieman turhan rentoon ranneliikkeeseen.

now we're talking

Neljä pannukakkua riittii tällä kertaa, lukemattomat ovat ne kerrat kun olen huitaissut kaikki. Seuraa kokeilu jonka oletan toimivan kuin rasvattu, loput pannukakut pakkaseen ja seuraavalla käyttökerralla leivänpaahtimen kautta lautaselle!

Suklaata, ihan raakana

Kosketukseni nykyään ah-niin-trendikkäisiin superfoodeihin on rajoittunut aiemmin kotimaiseen mustikkaan. Niitäkin olen mättänyt suuhuni autuaan tietämättömänä siitä, miten samanaikaisesti olen kytkeytynyt osaksi jotain suurempaa universaalia ilmiötä. Tietämättäni olen ilmeisesti ollut rumissa kotihousuissa puuroviritelmäni kanssa ajan hermolla. Mediaseksikkäänä. Heti aamusta!

Viime viikolla kävelin kuitenkin muuan keskustan ekokauppaan ja sekosin täysin. Poistuin paikalta useamman päivän perusruokabudjettia köyhempänä ilman, että edes ostin mitään välttämätöntä. Ostin sen sijaan hetken mielijohteesta Maca-jauhoa. (...). Niin, ja tarvikkeet eräänlaisen raakasuklaan valmistukseen.

Ehkä rahat menivät sittenkin hyvään tarkoitukseen.

Raakasuklaan on pakko olla jumalten ruokaa, ainakin päätellen siitä äkillisestä kosmisesta yhteydestä jota tunsin koko ympäröivää aistimaailmaa kohtaan vain yhden palan jälkeen... toisen, kolmannen. En ymmärrä miksi ihmisen pitäisi syödä ikinä mitään muuta kuin raakasuklaata (merisuolakiteillä)! Raakasuklaalla on myös taipumuksia tehdä mistä tahansa tilanteesta siedettävä: lauantaina minulla oli kaksi palaa mukana tentissä, enkä ole koskaan viihtynyt esseevastausten parissa yhtä hyvin.

 Raakasuklaa (jääpalamuotteja käyttämällä noin 15-20 palaa)

1 dl kylmäpuristettua kookosöljyä
1,5 dl raakakaakaojauhetta
reilu 1 rkl hunajaa
sattumia, kuten erilaisia pähkinöitä, rusinoita, ym. kuivattuja hedelmiä

Laita kookosöljy esim. teräskulhoon ja kulho vesihauteeseen. Lämmön ei tarvitse olla kovinkaan isolla, jotta öljyn koostumus muuttu kokonaan kirkkaaksi ja sulaksi. Öljyn sulettua lisää joukkoon kaakaojauhe ja sekoittele sileäksi. Makeuta hunajalla maun mukaan. Laitoin itse hieman päälle yhden ruokalusikallisen, joka saattaa olla jonkun makuun liian karvasta... (itsehän syön silloin tällöin kaakaojauhetta sellaisenaan).

Sotke mukaan haluamasi määrä sattumia, tai jos haluat kokeilla erilaisia vaihtoehtoja, lusikoi hieman sulaa raakasuklaata kunkin jääpalamuotin pohjalle ja iske sattumat suoraan sinne. Tällä menetelmällä toteutin itse muutamia eri makuvaihtoehtoja, joissa yhdistelin cashew- ja pekaanipähkinöitä, banaanilastuja, rusinoita ja kuivattuja karpaloita erinäisin variaatioin. Ehdottomat suosikkini olivat kuitenkin kaksi simppeliä puhdasta suklaaversiota, joista toiseen ripottelin pinnalle sormisuolaa ja toiseen chiliä. Taivaan portit aukesivat viimeistään tuon merisuolatun suklaapalan kohdalla - makean ja suolaisen täydellinen liitto!

Tein toki pari palaa ihan sitä puhdasta itseään, ja ihan sujuvasti menivät nekin kurkusta alas. Sattumilla saa suklaapaloja kuitenkin mukavasti enemmän! Tässä tapauksessa määräkään ei korvannut laatua, vaan pikemminkin lisäsi sitä.

Niin ja ne terveysvaikutukset. Raakakaakaojauheessa niitä riittää moninverroin tavalliseen verrattuna, sillä kylmäprosessoinnin ansiosta arvokkaita hivenaineita ei ole kypsennetty taivaan tuuliin. Maussa oli allekirjoittaneen mielestä jo tarpeeksi perusteluita raakakaakaon puolesta, mutta näillä kilohinnoilla on ihan kiva tietää että syyt ovat myös toisaalla.

Kulhonnuolijan tehtävä on hyvin raskas.

Parsaa kansalle

Kuluva kevät on tuonut mukanaan lukuisia ensimmäisiä kertoja. Kuten ensimmäiset koskaan syömäni parsat! Suomalaisessa ruokakalenterissa aina läsnä oleva kausittaisuus on voimavara, jota voisin itse enemmän hyödyntää. Tulevina keväinä aionkin odottaa ensimmäisiä kauppoihin saapuvia parsapuntteja samalla intensiteetillä, kun imellettyä perunalaatikkoa aina päivien lyhetessä.

Parsakokeilun alkuperäinen toteutus meni vähän täältä sinnepäin, sillä parsojen kylkeen kaavailemastani klassikkokumppanista, hollandaise-kastikkeesta, tuli munakokkelia. Ja vielä kun ostin kaupan hienoimpia luomumunia! En viitsi siksi kastikkeen reseptiä tähän kirjoittaa, vaikka vika taisi löytyä kuitenkin sen toimeenpanijasta, joka yritti keltuaisten vispaamisen ohessa saman aikaan valmistaa kolmea muuta ruokalajia. Multitasking ja jalot kastikkeet eivät selvästikään kuulu samaan seuraan.

Onneksi apu löytyi nopeasti jääkaapissa majailevasta kirnuvoipaketista. Voisula = kastikkeiden aatelia.

 

Parsaa pomminvarmalla tavalla (kahdelle)

Puntti parsaa
Möykky voita (kuvassa kenties liioittelun makua...)
Tujaus sitruunamehua
Suolaa

Leikkaa parsoista kovat kannat ja huuhtele. Keitä sopivan napakaksi, tällä kertaa siihen meni kuutisen minuuttia - havaitsin parhaaksi kattilaksi koonsa puolesta paistinpannun! Nosta kypsät parsat lautaselle, pirskota päälle hieman sitruunamehua, hukuta voihin ja viimeistele sormisuolalla. Voilà!

Fiesta mexicana!

Ykkössuosikkeihini maailman eri ruokakulttuureista kuulu ehdottomasti meksikolainen. Meksikolaisen ruoan ja allekirjoittaneen suhteella on pitkä historia, joskin "meksikolaisen" aterian varjolla olen tarjoillut itselleni ja muille aikojen saatossa jos jonkinmoista huttua.

En muista tarkalleen milloin texmex-tuotteet tekivät täkäläisen läpimurtonsa, mutta se oli varmasti hieno päivä. Monien muiden lailla meillä omaksuttiin santamariat ja oldelpasot eksoottisine pusseineen ja purnukoineen ja yhdistettiin suomalaisittain hunajamarinoituun broileriin, kermaviiliin, raejuustoon, ynnä muuhun mitä kaapista sattui löytymään. Tortilloista tuli arkista perusruokaa, jopa siinä määrin, että pian Pohjois-Karjalassa mummini luona kolme sukupolvea valitteli yhteen ääneen sitä miten "tää ei taaskaan pysy kasassa".

"Suomalaiseen makuun" tuunattua "meksikolaista" yhtään väheksymättä olen viime aikoina alkanut kuitenkin kaivata vähän autenttisempaa elämystä. Jossain kohti valmismarinadi vaihtui maustepussiin, ja seuraavaksi maustepussi juustokuminaan, paprikaan ja limeen alkuperäisversioinaan. Ymmärsin että näin voittaa paitsi maussa, myös hinnassa; ne maustepussit maksaa yli euron! Järjetöntä!

Parasta meksikolaista koskaan sain maaliskuussa Los Angelesissa Van Nuysin kaupunginosassa El Indio - ravintolassa, joka oli käytännössä nuhjuinen take away -myyntiluukku talonmurjun päädyssä kiinteistöä jakavan strippibaarin naapurissa. LA:han pesiytynyt kaverini vaihtariajoilta lupasi raflassa vierailun olevan samalla kulttuurimatka pahamaineiseen laitakaupunkiin, mutta meno oli varsin kesyä... ei drive-by shootingia, ei jengitappeluita. Nada! Sen sijaan erinomaisia burritoja, kyynärvarren mittaisia. Hinta taisi olla jotain neljän dollarin luokkaa.

Meksikolaisen ravintolan asemaa Helsingissä on noussut alkuvuodesta puolustamaan kuuleman mukaan varsin kelpo Café de Nopal, jossa en ole ärtymyksekseni vieläkään käynyt, suurista puheista huolimatta. Amarillo nyt kun ei oikein iske kun vatsa huutaa Guacamolea.

Onneksi voi tehdä itse, ensikertalaisen haparoivin otteinkin. Äitini miesystäväkokelas tuli ensi-visiitille ja päätin pistää pystyyn meksikolaiset tarjoilut showcase -hengessä. Varasin aikaa pari kolme tuntia - virhe. Puhisin hellan ääressä yli viisi tuntia. Seuraavien ohjeiden toteuttamista varten suosittelenkin vakavasti parisuhdetta, kaveria tai ketä tahansa auttavaa kättä, ihan oman mielenterveyden säilyttämisen vuoksi. Lopussa seisoi kuitenkin kiitos ja kolme tyytyväistä henkilöä.

Eräänä sunnuntai-iltapäivänä muuan vallilalaisessa asunnossa nautittiin:

Fajitoja* naudanlihatäytteellä
lisäkkeenä guacamolea, salsaa, mustapapuja, 
ranskankermaa ja salaattia

---

Tortillat (maissi-vehnä) 12 kpl

n. 3 dl maissijauhoja
3 dl vehnäjauhoja (korvaa halutessasi osa täysjyvävehnäjauhoilla)
1 tl suolaa
4 rkl voita
n. 2 dl kiehuvaa vettä

Sekoita jauho ja suola. Lisää voi pieninä nokareina, nypi joukkoon. Kaada joukkoon kiehuva vesi  - ei kaikkea kerralla, sekoittele välissä ja lisää vettä vain sen verran, että taikina pysyy kasassa. Sekoita aluksi puuhaarukalla, ja kun sormia ei enää polttele, siirry työstämään käsillä. Siirrä taikina jauhotetulle pinnalle ja vaivaa jokunen tovi. Pyörittele taikina palloksi ja peitä muovikelmulla. Anna levätä puolisen tuntia.

Jaa puolen tunnin kuluttua taikina 12 osaan, helpoiten tämä onnistuu pötköttämisen ja pilkkomisen kautta. Kauli ohuiksi letuiksi, itse huomasin käteväksi metodiksi kaulimisen kahden hedelmäpussista leikkaamani muovinpalan (koko pussin ison sivun kokoisen) välissä. Pienen googlettelun perusteella osa porukasta ihan tosissaan panostaa ja rakentaa omia tortillaprässejä... Uskoisin, että mitä ohuemman letusta saa, sen parempi. Oman valurautapannuni koko oli kuitenkin rajallinen. Ohuimpia tekeleitä oli myös vaikea käsitellä ilman niiden tarttumista kiinni reunoistaan, joten tässä kohti sille kaverille olis töitä...

Paista letut paksuudesta riippumatta rasvaamattomalla valurautapannulla, omalla liedelläni (1-9 levyjen voimakkuuksina) 6-7 oli sopiva. Aikaa per puolisko kypsymiseen mennee puoli minuuttia - minuutti, silmämääräisesti tämän pystyy kyllä arvioimaan. Loppua kohti kaulinkäden vetristyessä kaulit uuden letun paistokuntoon sillä välin kun edellinen paistuu - en suosittele kaikkien kaulimista valmiiksi ellei ole tarpeeksi tilaa laskea raakoja lettusia sellaisille alustoille, joihin ne eivät tartu. Tässä lienee syy sille, miksi mulla meni viisi tuntia.

Kun tortillat on paistettu, siirrä ne kannelliseen laakeaan astiaan puhtaan keittöpyyhkeen uumeniin odottelemaan. Ennen syöntiä lämmitä pikaisesti esimerkiksi mikrossa.

Naudanlihatäyte (kolmelle-neljälle)

Ostaa lihaa vajaa puoli kiloa. Itse tein taannoin periaatepäätöksen ostaa vain luomulihaa, suosittelen. Koska luomuliha on melko arvokasta tavallisen kokolihan kilohintojenkin huidellessa pilvissä, kannattaa suosia halvempia ruhonosia. Tällä kertaa ostin itse kimpaleen luomunaudan keittolihaa, joka lienee käsittääkseni vähän mitä ruhonosaa sattuu jostain lapa-niska-alueelta. Suikaloin itse sopiviksi paloiksi ja hauduttelin noin kolme tuntia, tuli mureaa.

Marinadi meksikolaisessa hengessä vajaalle puolelle kilolle

reilu 1 rkl valkoviinietikkaa
2 rkl soijakastiketta
2 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
1/2 limen mehu, laitoin limen puutteessa sitruunaa
1/4 tl seuraavia mausteita:
suola
mustapippuri
valkopippuri
juustokumina
paprika
oregano
chili

Sotke ainekset ja sekoita suikaloituun lihaan. Anna maustua jääkaapissa, mitä useampi tunti, sen parempi. Itse pidin vain noin 30 minuuttia ja hyvä tuli silti.

Ruskista suikaleet ja madalla liesi kakkoselle. Hauduta kannen alla haluttu aika, mitä pidempään, sen parempi. Itse haudutin kolmisen tuntia, ja kyllä... hyvä tuli. Kannattaa kurkata välillä kannen alle, ja jos näyttää kuivakalta, lisätä vettä. Loppuvaiheessa levyn voi tiputtaa ykköselle.

Guacamole (paljon)

4 avokadoa
2 tomaattia
2 valkosipulinkynttä
3 rkl sitruunamehua
suolaa, pippuria, chiliä maun mukaan. Jos kaapista löytyy tuoretta chiliä, mikäs sen parempi!

Muussaa avokadot, jotka on toivon mukaan kypsiä. Haarukka toimi hyvin, tykkään itse ainakin krouvimmasta sattumilla varustetusta konsistenssista. Jos tilanne vaatii sinusta morttelia, käytä morttelia. Kuutioi tomaatit, hienonna valkosipuli ja sekoita joukkoon. Viimeistele sitruunamehulla (määrä suunnilleen, laita maun mukaan) ja mausteilla.

Pikainen salsa

3 tomaattia
1 sipuli (puna, perus, valko, mitä nyt huvittaa)
1 rkl tomaattipyrettä
sopivasti hienonnettua korianteria (jos maku ei miellytä, persilja käy myös)
loraus valkoviinietikkaa
loraus oliiviöljyä
suolaa, pippuria, juustokuminaa ja chiliä (tuore!) maun mukaan

Tiedostettakoon, että ohje on äärimmäisen suuntaa-antava, mutta olin tässä vaiheessa (noin neljän ja puolen tunnin kohdalla) hyvin äkäinen ja nakkelin leikkuulaudan kautta kulhoon vähän mitä sattui tämän ja lukuisten muiden ohjeiden pohjalta varioimalla. Mun keittiömentaliteetti on aika usein hyvin summittainen, mutta jos maistelee välissä, ei yleensä mene kauheasti metsään. Varsinkaan näin hyvillä raaka-aineilla! Oli niiden suhde salsassa mikä hyvänsä, sen kannattaa antaa maustua jonkun aikaa jääkaapissa.

---

Jos selvisit yllämainituista hengissä, onnittelut! Tässä vaiheessa kaada itsellesi lasi punaviiniä ja jätä loput ilmaantumaan. Kata pöytään juuri valmistelemiesi taidonnäytteiden ohella ranskankermaa, esimerkiksi mustapapuja (tai ideaalitilanteessa refried beanseja) ja hyvää salaattia. Valmistaudu välittömään kansansuosioon.

Tortillakokeilu oli ihan hauska, mutta jatkossa taidan ostaa lättyni valmiina. Täytepuolella kaupan tarjontaan ei kuitenkaan ole paluuta. Itseinhoni nousee uskomattomiin sfääreihin kun muistelen kevättä 2009, jolloin mulla oli joku ilmeisen sairas fetissi Santa Marian cheddardippiä ja sen liki päivittäistä nauttimista kohtaan. Ainekset rasvaton maito, vesi, auringonkukkaöljy, muunnettu tärkkelys (tapioka), cheddarjuusto (4%), suola (1,6%), hapettumisenestoaineet (E339, E331), hiivauute, aromi (cheddarjuusto), hapot (maitohappo, sitruunahappo), emulgointiaine (E472e), väriaineet (E160a, E160e), valkopippuri. Hieno tuote.

Meksiko-kokeilut jatkunevat lähitulevaisuudessa, en vaan saa tarpeekseni pavuista, avokadosta, itsetehdystä salsasta... miljoonan muun ruoan ohella.

(Pics or didn't happen ei nyt toimi, en tietenkään muistanut kuvata silloin kun olisi pitänyt. Kuvituksena siis yksi ainoa otos losangelesilaiselta kadulta, jonka voidaan sopia sijaitsevan El Indion välittömässä läheisyydessä)

*Fajitas-sanan taivuttaminen aiheuttaa loputonta päänvaivaa. Fajitat kuulostaa urpolta, mutta niin kuulostaa fajitaksetkin, noin kymmenkertaisesti. Tää on aina tätä kun homma menee liian eksoottiseksi eikä suomen kieli pysy enää perässä. Kuakamoole. Natsot. Ehdoton suosikki oli kuitenkin eräs herrasmies, joka pyysi töissä kerran laittamaan annokseensa "paljon niitä nakkoksia". Coming right up!