Kelkankääntäjä

Keittiössä kajahtelevat jälleen toisiaan vasten iskeytyvien kattilankansien ja teroitettavien veisten ohella myös toisenlaiset sulosoinnut. Toiset kärsivät writer's blockista, minä aika ajoin jonkin asteisesta listener's blockista. Päätin murtautua vapaaksi tästä naurettavasta ja teennäisen problemaattisesta tilasta tilaamalla kasan levyjä. Musiikkimakuni edustaa valtaosin melko helposti lähestyttävää, silti Punavuori/Kallio-akselilla todennäköisesti salonkikelpoista indierokkiräminää. Levyhyllyn selkärangan muodostavat muutamat niin sanotun stadionrokin isot nimet, joihin suhteeni muodostui vajaa 15-vuotiaan herkässä iässä. Tuttua ja turvallista. Kenties siksi välillä niin tylsää.

Ehkä siitä syystä olenkin niin fiiliksissä muutamasta uudesta löydöstäni. Kuten Lykke Listä, jota opin inhoamaan suuresti tämän debyyttilevyn aikoihin, muistaakseni yhden ainoan live-esiintymisen alkutahtien perusteella. Naurettavaa pelleilyä, ajattelin. Annoin Lyken uudelle tulemiselle kuitenkin mahdollisuuden, jälleen vain yhden biisin perusteella. Nyt minulla on koko levy, ja voi miten paljon tykkäänkään siitä! Kenties Lykke on lopettanut pelleilyn, kenties olen itse aloittanut. Merkityksetöntä. Wounded Rhymes toimii, tänään pilkoin sen tahtiin sipulia hyvällä menestyksellä.

On vain yksi mutta: ovatko muut huomanneet hämmentävän yhdennäköisyyden Lykke Lin ja Lady Gagan välillä?

Itsehän pidän myös Lady Gagasta kovasti. Hieno tuotehan hän on, ja osaa sitä paitsi oikeasti laulaa kylmien väreiden arvoisesti. TJEU, kohdasta 1:51:15 alkaen.