Bon Bircher

Näin syksyisin mieleni halajaa kahta asiaa: omenoita ja kotitekoista mysliä. Jälkimmäistä olen viime vuosina valmistanut useita satseja uunissa paahtamalla - halpaa, helppoa ja sikamaisen hyvää, eikä sokerilla tarvitse läträtä niin uskomattoman paljon kuin kaupan muromyslien kohdalla. Siinä on muuten tuote, jonka ainesosalistaa ei kannata vilkaistakaan ellei halua kokea karvasta pettymystä.

Ilman uunia voi toki tehdä paahtamatonta mysliä sekoittamalla kaurahiutaleita, pähkinöitä, kuivahedelmiä, mutta onhan se vähän kuivaa. Koska kyse on kuitenkin - paahdolla tai ilman - niin uskomattoman helposta ja (sanoinko jo) halvasta asiasta, en voi ymmärtää kaupassa myytävien myslipakettien hintoja. Tai no, lähinnä ehkä ihmisiä, jotka niitä ostavat. Uskon kuitenkin useimpien viattomuuteen, tarkoittaen viattomuudella sitä, ettei vaan koskaan ole tullut ajatelleeksi, että mysliä voisi tehdä myös itse. Ajattelettomuudesta tuskin tarvinnee ketään rankaista niin harmittoman aiheen kuin myslin yhteydessä.

Haluan kuitenkin sanoa lempeimmällä mahdollisella tavalla kaikille ruudun takana piileskeleville valintojaan kyseenalaistamattomille mysliasiakkaille: HERÄTKÄÄ!

Ah, Perth, Northbridge ja Little Willy's kahvila. Bon Iverotica -materiaalia parhaimmillaan.

Täkäläisten kuppiloiden aamiaislistoissa esiintyy toistuvasti bircher-mysli, minulle aiemmin täysin tuntematon käsite. Kyse on kuitenkin ilmeisesti kaikkien hiutalesekoitusten äidistä, varsinaisesta sveitsiläisestä alkumyslistä, joka on vastoin kaikkea logiikkaa märkää. Oikeastaan tuorepuuron kaltaista. Maidossa valmiiksi liuotettua weetabixia. Kuulostaako inhottavalta? Niin minustakin.

Oikeastaan bircher on kuitenkin aika koukuttavaa. Sitä voi valmistaa reilun satsin ennakkoon, ja varioida mehua ja lisäkkeitä muuttamalla loputtomiin.

Perinteinen omppu-bircher materialisoituu kuitenkin jotakuinkin näin:

Birchermysli (tupla-annos)

2 dl kaurahiutaleita (tai ruis-, tai neljänviljan-, ...)
1 dl maitoa
1 dl omenamehua
(kourallinen rusinoita)

1 omena
jugurttia
pähkinöitä, siemeniä yms.

Sekoita maito ja mehu kaurahiutaleisiin, (lisää rusinat) ja laita vetäytymään jääkaappiin esimerkiksi yön yli.

Ennen tarjoilua sekoita joukkoon rouhittuja pähkinöitä, manteleita tai siemeniä. Raasta tai pilko omena, ja lisää mysliin. Tarjoile esimerkiksi luonnonjugurtin kanssa - mausteiksi sopivat ainakin hunaja ja kaneli. Nautinnonhaluisimmat sekoittavat joukkoon vielä marjoja, hedelmiä ynnä muita lisäkkeitä.

Tadaa! Kiitos Picasan 1960-nappula ja instagram-kuville altistunut mieli. Mikään ruoka ei vaan näytä kauhean hyvältä tän kämpän luonnonhalogeenivalossa...

Little Willy'sin versiossa koko komeuden päällä oli mehustettua raparperiä. Ahhhhh. Sitähän taitavat nyt olla Suomen pusikot pullollaan, joten kas - tästä tuli sittenkin kesäresepti.

Eilinen missio Dights Falls koki tragikoomisen lopun. Idiootin itsevarmuudella kuljin uskollisesti meanderoivan joen vartta 15 kilometriä putouksien suuntaan, vaikka linnuntietä paikalle on meiltä viitisen kilometriä. Siinä 14 kilometrin paikkeilla tuskastuin ja lähdin "vähän oikomaan", päätyen taas vaihteeksi jollekin golfkentälle. Lopulta löysin takaisin oikealle reitille, mutta koska viimeiselle rantaetapille pääsi ylittämällä tien, jota pitkin kulki bussilinja kotiin, lähdin kotiin. Kilometriä ennen putouksia. Ihminen jaksaa vaan tietyn määrän ankeita maisemia, ja minulle tämä määrä on ilmeisesti neljä tuntia. Onneksi "putoukset" tarkoitti tässä tapauksessa ilmeisesti jotain 30cm notkoa joessa. Jes. Kävelykiintiö on nyt hetkeksi täynnä.

Kylmää talvi-iltaa piristivät lasilliset hot apple cideriä makeassa Rooftop Barissa ja niitä seuraava Britney Spears-tulkinta chinatownin hienoimmassa karaokessa.

Lähtö Melbournesta ei taas vaihteeksi oikein houkuta...
  

A knight in a shining armour

Hyvää ensimmäistä täysin vapaata päivää minulle! Päivä on ensimmäinen laatuaan miesmuistiin. Heräsin siihen mojovan pääkivun saattelemana, mutten anna sen lannistaa itseäni. Kunnollinen tyyny auttaisi, mutta nopeampi ratkaisu löytyy keittiössä leijailevasta kanelin tuoksusta.

Köyhät tai rikkaat ritarit ovat allekirjoittaneen mielestä täysin pätevä ja ravitseva aamupala keskellä viikkoa. Oikeastaan tekeleeni eivät ole kumpiakaan, vaan amerikkalaistettua versiota nimeltä french toast. Periaate on sama, leipä ei  - adjektiivi french on siksi mielestäni lähinnä irvokas valinta ruoan jenkkivariaatiota kuvaamaan. Ranskassa, toisin kuin Yhdysvalloissa, tunnetaan käsittääkseni muitakin leipätyyppejä kuin suojakaasuun pakattu valmiiksi siivutettu paahtoleipä.

Sellaista minulla kuitenkin oli kiitos viime viikon BLT-bakkanaalien. Onneksi ritareiden/french toastin juju on siinä, että ankeampikin käntty taipuu herkulliseksi, kun sen uittaa kananmuna-maito seoksessa ripauksella kanelia. Kyytipojaksi mitä kaapista sattuu löytymään, mutta ainakin siirappia.

French toast (niin monelle kuin haluat)

mielipaahtoleipääsi - jos olisimme jenkeissä, käyttäisin joko fruit & nutia tai cinnamon swirliä
kananmunia yksi tai kaksi
loraus maitoa
kanelia

Riko kananmuna/t ja lorauta sekaan hieman maitoa, eli toimi kuin olisit tekemässä munakasta. Sekoita hyvin ja lisää ripaus kanelia. Leikkaa leipäviipaleet kolmioiksi ja uita munamaidossa molemmin puolin. Paista kuumalla pannulla kullanruskeiksi, suosittelen paistamiseen voita. Tarjoile hillon, jäätelön, kermavaahdon, maapähkinävoin tai vastaavan elämänlaatua välittömästi parantavan lisäkkeen kanssa.
   

Lempijuttuja

...on omena-kanelismoothie. Sen pitemmittä puheitta tässä resepti.

Omena-kanelismoothie (reilut 3 dl)

noin 1 dl omenasosetta
noin 1 dl partaäijää aka Lindahl'sin turkkilaista jogurttia
noin 1 dl (tuorepuristettua) omenamehua
1/4 tl kanelia
1/4 tl inkivääriä

Nakkaa sekoittimeen ja surauta kuohkeaksi. Ripottele halutessasi pinnalle leseitä tai siemeniä.

Aamiaisen kaipuu

On olemassa eräs ihmisryhmä, jonka päänsisäinen liikehdintä jäänee minulle ikuiseksi mysteeriksi.

Aamiaisrajoittuneet.

Tuo porukka, joka vastaa kysyttäessä ettei pysty syömään mitään ainakaan kahteen tuntiin heräämisestä, jota ällöttää pelkkä ajatuskin mistään muusta kuin vesilasillisesta ennen lounasaikaa, jonka ei vaan yksinkertaisesti tee mieli.

Itse lähden kyllä käyntiin ilman aamupalaa, mutta ympäröiville ihmisille ja objekteille vaihtelevan tuhoisalla tavalla. En koskaan vapaaehtoisesti jättäisi aamiaista väliin. Lukukausina viettäessäni äärimmäisen rentoa ja aikatauluiltaan liukuvaa opiskeljaelämää valmistan aamiaista yleensä vartin, syön vähintään puoli tuntia ja lehden selattuani koko touhu on vaatinut jo leijonanosan päivän tunneista. Näen tämän yksinomaan positiivisena asiana, päivän kulmakivenä, jota päätoiminen töissä käynti näin kesäaikaan ikävästi horjuttaa.

Ruoanlaitto on ihanaa, mutta niin on myös nukkuminen. Monena aamuna olen hankkiutunut ovesta ulos noin 12 minuutissa pysähtymällä matkan varrella vain välttämättömillä välietapeilla. Aamupala ei kuulu niihin. Leivänvoitelu ei vain suju tiettyä vauhtia nopeammin, eikä kolmen minuutin mikropuuro ole koskaan tarpeeksi nopeasti valmis. Pasilan asemalla onkin tavattu tänä kesänä totuttua useammin seiniä päin kävelevä ihmisriekale, jonka saattamiseen kaidalle tielle tarvittaisiin vain kuppi kahvia.

Pahvimuki kädessä ja muovitettu margariini-"cheddar"-hirviösämpylä toisessa raiteita pitkien kiitäessäni olen yrittänyt aistia tilanteessa urbaania pendelöintitunnelmaa. Työmatkalla kehyskuntiin! Itse bisnesnainen! Mutta ei, ei se silti ole kivaa, ei vaikka laittaisin päälle virtaviivaisimman jakkupukuni. New Yorkissa baageli kädessä homma vielä menettelisi, mutta taajamajunassa akselilla Tikkurila-Kerava-Järvenpää vaikutelma jää etäiseksi.

Aamiaiseni ovat alkaneet kärsiä paitsi määrällisesti, myös laadullisesti. Ennen koko viikon leipää tai puuroa jauhaneena mielikuvitukseni alkoi jo perjantai-iltana laukata seuraavan kahden aamun todellista kiireettömyyttä silmällä pitäen. Pannukakkuja, uppomunia, parsaa ja pekonia, kenties hedelmäsalaattia... paahtaisinko mysliä, leipoisinko tuoretta leipää? Nykyään parasta ennen -päiväyksen ohittanut jälkiuuniviipale juustolla ja kurkulla verhoiltuna tarkoittaa aamiaisrintamalla viikon kohokohtaa.

Niin se vaan on, hyvinvointivaltiossa elävällä ihmisellä on välillä uskomattoman rankkaa. Jos ongelmia ei ole, on niitä helppo kehittää. Dr. Philin seuraavassa jaksossa tutustumme 22-vuotiaiseen nuoreen naiseen jonka säännöllisen päivärytmin ja töissäkäynnin mukanaan tuoma stressi on suistanut peruuttamattomasti radaltaan. Ihmisillä ei ole enää aikaa itselleen! Kuka vastaa?

Ah, korkea elintaso lieveilmiöineen. Yksi pahimmista vaikuttaisi olevan viimeaikaisen mediakeskustelun perusteella hipsteri, tuo aikamme rutto. Houston, we have a problem. It's hiding behind a pair of circa '82 Clubmasters! Luulen että loppupeleissä hipstereistä ovat kiinnostuneita keuhkoamaan vain hipsterit itse. Itseäni virpisalmet ynnä muut kritisoijat eivät jaksa ärsyttää. Tarkoittaakohan tämä vapautusta hipsteriyyden raskaasta taakasta, vaikka nautinkin brunsseista, Berliini on mielestäni ihan kiva kaupunki ja olen maksanut itseni kipeäksi kolmen päivän Itämerilipusta Flow-festivaaleille?

Ollako hipsteri vai? Tämän eksistentialistisen kriisin kanssa yhä useampi kaupunkilaisnuori joutuu vuonna 2011 painiskelemaan. Eräs on aiheesta varovaisen kiinnostunut, muttei usko hänestä olevan siihen. Pelastavan enkelin lailla patentoin vastikään rajoja rikkovan hipsteri-koulutusohjelman ja kollegani onkin tällä hetkellä korviaan myöten suossa Suomen ironisimmassa muuttumisleikissä. (Haluatko mukaan? Jätä kommentti!)

H-tyyppien ohella myös aamiaisrajoittuneet rakastanevat brunssia. Itse liputan enemmän varsinaisten aamiaisten puolesta. Silloin saa yleensä syödä kahdesti, jää lounaallekin tilaa. Oli kyseessä sitten brunssi tai aamiainen, on sellaisen nauttiminen ravintolassa tai kahvilassa aina mukavaa. Hyvin berliiniläiseksi tituleerattu ilmiö nimeltä viikonloppubrunssit on viime aikoina jalkautunut näyttävästi osaksi Helsingin kantakaupungin ravintolatarjontaa. Tosiasiassa aamiaistarjoilulla on pitkät perinteet. Omia suosikkejani ovat klassinen Café Ekbergin aamiaisbuffet, jonka hinta kirpaisee viikonloppuisin, mutta tuntuu arkiaamuina varsin kohtuulliselta ottaen huomioon noutopöytään kuuluvat kakut ja leivonnaiset.

Uudemmista tulokkaista kävin viime viikonloppuna testaamassa Pacificon sunnuntaibrunssin. Kympin hintaisen buffetin teemana oli selkästi enemmän on enemmän: valikoiman skaala oli jopa turhan laaja (croissanteja ja tortilloja sulassa sovussa), mutta mikäs siinä. Nettisivujen mukaan lämpimien ruokien valikoima vaihtelee, mutta testikerralla pakista sai kauhoa melko geneerisesti nakkeja ja munakokkelia. Laatu oli tasoa ihan jees, ei mitään tajunnanräjäyttävää ja pyörää uudelleen keksivää, mutta juuri sellaista mistä hotelliaamiaisilla yleensä iloitsee. Pacificossa valttina oli toki kliinistä hotellisalia huomattavasti mukavampi miljöö, joka toimii näemmä pikkutuntien ohella myös päiväsaikaan.

Kuva: internet

Löytyykö lukijakunnalta vinkkejä hyvistä aamiaispaikoista Helsingissä? Asteikolla 1-10 kuinka kyllästyneitä olette pöytäliinaani?


Kuvituksena viimeisen lainatun yksilön ohella minulle hyvin rakkaita otoksia, hetkiä eletystä elämästä; niin lähellä mutta samalla niin kaukana.
   

Päivän tärkein ateria with a twist

Rakastan aamiaisruokaa ja rakastan amerikkalaista ruokaa. Ei liene siis mikään yllätys, että yhdessä nämä kulminoituvat erääseen kaikkien aikojen parhaaseen aamiaisruokaan: pannukakkuihin! Pannukakut ovat ihmeellinen asia, niin äärimmäisen yksinkertainen nesteen ja jauhon yhteistyöstä syntyvät tuotos; juuri sellainen perusruoka, jonka juuret ulottuvat varmasti pitkälle ruoanvalmistuksen historiaan. Uskon vakaasti että hedelmällisen puolikuun alueella vedettiin pannukakkuja viikonloppuaamuisin jo ensimmäisen viljasadon aikana.

Vaikka meillä on Suomessa letut ja uunipannukakku, on amerikkalaistyylisissä pannukakuissa silti jotain eksoottista. Kenties syynä on niiden asema sikäläisenä aamiaisruokana. Makeaa leivonnaista heti aamusta? Epäterveellistä! Tyypillistä Amerikkaa! Pannareiden mahtavuus on kuitenkin siinä, että niitä ei ole pakko tehdä kaikista valkoisimpiin jauhoihin tai hukuttaa siirappiin. Vaikka sen kaltaisille pannukakuille, etenkin mustikoilla höystettynä, on todellakin aikansa ja paikkansa (sunnuntaiaamu, tai joskus torstaisin), päätin tänään tehdä vähän terveellisempiä versioita. Kaappi huusi tyhjyyttään ja vaihtoehtoja tuntui olevan tasan yksi, suomalaisen aamupalapropagandan kivijalkanakin tunnettu nopea ja helppo kaurapuuro. Booorriing. Elovenat kädessäni päätinkin hyödyntää niitä pidemmän kaavan kautta.

Kaurapuuro + pannukakut = synteesi!

Kaurapannukakut (kahdelle, tai yhdelle kahdesti... tai, ylpeästi, yhdelle)

1 dl kaurahiutaleita
1 dl jauhoja (vehnä, ruis, tattari... irrottele! Itse laitoin täysjyvävehnää. Koska taikinaa ei tarvitse vaivata eikä sitkoa syntyä, pannukakkuja ei ole pakko tai edes kannata tehdä perusvehnään)
1 tl tummaa sokeria
1/4 tl suolaa
1/2 tl ruokasoodaa
3/4 tl leivinjauhetta
1/2 tl kanelia

1 muna
n. 2 dl nestettä (maitoa, piimää, jugurttia, sekoitusta)

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Vatkaa toisessa kulhossa munaa hieman kuohkeaksi ja lisää siihen neste, sekoita. Monet ohjeet peräänkuuluttavat piimää, mihin perustuvat buttermilk pancakesit muodostavat Jenkeissä ihan oman alalajinsa. Itselläni on harvemmin piimää jääkapissa, joten käytän vähän mitä sattuu. Pelkkä maito nesteenä tuottaa hieman turhan löysän taikinan (pannareihin kuuluu muhkeus!), joten laitan yleensä sitä ja maustamonta jugurttia sekaisin. Tällä kertaa käytössä oli paksua turkkilaista jugurttia ja punaista maitoa, joten en laittanut yleensä käyttämääni perusohjeeseen kuuluvaa paria ruokalusikallista voisulaa.

aamupuuro

 Sekoita muna-maitotuotehässäkkä kuiviin aineisiin ja sekoita hieman. Tarkoitus on kajota taikinaan vaan sen verran, että kuivat aineet juuri ja juuri sekoittuvat, ei siis vispata, vatkata tai vaivata. Pelkillä jauhoilla tehtäessä koostumus jää yleensä vähän kokkareisen oloiseksi, mutta juuri tähän pyritään. Pannukakkujen nerokkuus, peruste 345: täydellinen keittiöurpokaan ei voi epäonnistua! Ei vaadi kohotusta, vaivausta tai mitään muutakaan yleensä leivonnassa haasteellista. Kananmunan vispauksenkin voi skipata jos haluaa heittäytyä oikein laiskaksi.

Kun seos on valmis, ja näyttää tässä tapauksessa hätkähdyttävän paljon puurolta (edesauttaa terveellisen aamupalan illuusion luomista), paista siitä pannukakkuja. Liesi asentoon 6-7, pannulle hieman öljyä tai voita, kaksi erää, ja sinulla on edessäsi 8 maukasta lättyä.

Tein kylkeen jotain mitä aion nyt kutsua omenakompotiksi, ainekset yksi omena kuutioituna ja loraus siirappia. Vasta tässä kohti kamelin selkä saattaa katketa. Käsillä on kriittinen päätöksenteko: teenkö pannukakuistani epäterveellisiä kaatamalla päälle desilitran siirappia? Tämä on päätös, joka jokaisen on tehtävä itse. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että sana epäterveellinen on vilahtanut tässä postauksessa aivan liian monta kertaa. Siirapin kaatamiseen kannattaa suhtautua samalla mentaliteetillä kuin ruoanlaittoon yleensä, ihan rennosti. Maailma ei kaadu silloin tällöin tapahtuvaan hieman turhan rentoon ranneliikkeeseen.

now we're talking

Neljä pannukakkua riittii tällä kertaa, lukemattomat ovat ne kerrat kun olen huitaissut kaikki. Seuraa kokeilu jonka oletan toimivan kuin rasvattu, loput pannukakut pakkaseen ja seuraavalla käyttökerralla leivänpaahtimen kautta lautaselle!