Sadonkorjuu jatkuu

Omenoista on tullut jaariteltua nyt sen verran paljon, että lienee aika perustaa sille oma kategoria. Tällä kertaa tein omenoista erästä syksyn helpointa ja monikäyttöisintä lisäkettä: omenasosetta. Omenasosemania tarttui mukaan viime vuosituhannen puolivälissä ollessani vaihto-oppilaana Jenkeissä, niin kuin ilmeisesti vähintään joka toinen asia tai ruokalaji, josta kirjoitan. Jenkit ja omenat tuntuvat oleman blogin vahvimpia teemoja, mutta ei voi mitään: niillä on molemmilla gastronomisesti erityinen paikka sydämessäni.

Näen elämäni kaarena, jota rytmittävät muutamat kaudet ja iät, jolloin kainenlaisen uuden omaksuminen ja identiteetin kehittyminen on ollut erityisen voimakasta. Voidaan jopa perustellusti puhua elämässäni tapahtuneista paradigman vaihtumisista! Yksi ajoittuu noin vuosille 1998-1999, jolloin kärsin ja hikoilin historian suurimmassa koirakuumeessa, minkä seurauksena kahlasin lukuisia koiraopuksia kannesta kanteen ja tein pitkälle vietyjä swot-analyyseja perheeseemme parhaiten sopivista roduista. Kognitiivisesti aika oli ilmeisesti erittäin hedelmällistä, sillä tunnistan kadulla edelleen häkellyttävän monia koirarotuja ihmiseksi, joka ei siis loppujen lopuksi ole koskaan omistanut koiraa tai ollut sellaisen kanssa muutenkaan kovin läheisissä tekemisissä. Miksen käyttänyt silloin aikaani esimerkiksi kiinan opiskeluun? Toinen vaikutteille altis kausi oli luonnollisesti aikani Michiganissa. Opin tuntemaan maapähkinävoin, aloin juosta, löysin kaikki oleellisimmat indiepoikabändit ja räminäryhmät, eikä mikään ollut enää entisellään.

Tarina toimii tietenkin aasinsiltana siihen, että kyllä, siellä Jenkeissä meillä syötiin paljon omenasosetta. Omenasose kuului syksyyn siinä missä sormet kohmeisina lehtereillä istuminen koulun futispeleissä; henkilökohtaisesti lappasin sitä kitaani varmaan useampia gallonia. Omenasose tehtiin itse, mutta myös kaupan hyllyt alkoivat täyttyä kausittaisista tuotteista. Paikallisesta Plumb'sista sai hyllymetreittäin maitotonkan kokoisissa pakkauksissa tulevaa apple cideria. Kyse ei ole meikäläisittäin käsitettävästä siideristä, vaan sameasta, paksuhkon mehun tai nektariinin tyyppisestä juomasta. Apple cideria juotiin sekä kylmänä että lämpinä, silloin pinnalle sirotellun kanelin kanssa.

Rakkauteni kaikkeen kausittaiseen juontaa aikansa nimenomaan Michiganissa viettämääni aikaan. Ei siksi, etteikö Suomessa olisi myös neljää vuodenaikaa - sen ymmärtämiseen tarvittiin vaan 16-vuotiaan herkkä ikä kaukana kotoa. Kausituotteissa on jotain ihanan lopullista ja ainutkertaista ainaisiin ympäri vuoden saatavilla oleviin vakuumipakattuihin ruokiin verrattuna. Syökää siis omenoita, nyt kun niitä on tarjolla. Eräät tahot jaksavat paasata hedelmien turhan suuresta kulutuksesta, mikä itsestäni on pääasiassa vaan ilonpilaamista. Samalla on kuitenkin totta, ettei mangojen ja appelsiinien ahmiminen varsinaisesti sovi yhteen nyt niin trendikkään lähiruokaperiaatteen kanssa. Ja kuka edes kaipaa kumkvatteja? Miksi niitä pitää oikeasti raahata kauas pohjoiseen parin jälkiruokahifistelijän takia? En jaksa saarnata aiheesta enempää, sillä syön paljon hedelmiä itsekin. On silti kiva juttu, että meillä on edes omena - ainoa Suomessa hyvin kasvava hedelmä! Suosikaa sitä siis vielä kun voitte. Kiiwejä kerkeää syödä myöhemminkin.

Omenasosepurkki eri kulmista -kuvasarjasta kiitos itselleni, omenoille ja Ikealle.

Omenasose (noin puoli litraa)

4 suurehkoa omenaa
1 dl vettä
kanelitanko

Pilko omenat haluamaasi kokoon, kuitenkin suht saman kokoisiksi. Omenat voi soseuttaa kuorineen tai ilman. Kiehauta vesi kattilassa kanelitangon kanssa ja lisää omenat. Anna poreilla välillä sekoitellen, kunnes omenat ovat sopivan pehmeitä. Ota kattila pois liedeltä, poista kanelitanko ja soseuta esim. sauvasekoittimella. Jos käytät blenderiä, anna soseen jäähtyä ennen soseuttamista ellet halua seinillesi uutta vaaleankeltaista väriä.

Omenasose on aivan mahtava juttu ja sitä voi käyttää vaikka mihin. Hillonkorvikkeena se toimii erinomaisesti, ja on huomattavasti terveellisempää sillä se sisältää mehupurkkienkin kyljestä tutun tekstin mukaisesti vaan hedelmän omat sokerit. Mielestäni sose onkin tarpeeksi makeaa sellaisenaan, eikä kaipaa lisämakeutusta. Yhtä hyvin toimii soseen yhdistäminen jugurttiin. Maustettujen jogurttien osalta olen aina pitänyt erityisen paljon Valion uuniomenasta. Harvoin kuitenkaan ostan maustettuja jogurtteja, sillä ne sisältävät aivan turhan paljon sokeria, ja koska maustamaton yhdistettynä marjoihin tai hedelmiin on vaan niin paljon parempaa. Omenasose ja jugurtti ripauksella lisäkanelia hakkaa valmiin sekoituksen mennen tullen! Kyseinen yhdistelmä toimikin pohjana uudessa lempismoothiessani, ohje seuraavassa postauksessa.

there's no "I" in team!