Rakkauden kesänä 2011 minä, muinoin jotain ruokablogia kirjoitellut opiskelijantapainen, nautin, koko sentimentaalisuuteen taipuvan sydämeni kyllyydestä.
parhaimmassa seurassa.
Perehdyin munakoisojen sielunelämään huomattavasti useammin, kuin siivosin.
Pyöräytin mansikkasalsaa ja painelin Hakaniemen rantaan.
Keittelin kinuskia, söin melkein koko kattilallisen ja lahjoin kollegaa loppuosalla.
Missasin kaljakellunnan mutta en iltaruokailua.
Rakensin haaremin lammasmakkaran avustuksella.
Luotin täytekakkuun.
Juhlin kolmea tapahtumaa yhdellä kertaa Ravintola Sunnissa, jossa söin maksaa sekä etu- että pääruokana. Jälkiruoan kohdalla puhti loppui ja valitisin Tarte Tatinin - kerrassaan hyvä asia, mutta mun tekemä on kaikkein paras.
Mökkeilin ja grillasin. Söin bataattisiivuja muurikkapannulta.
Vaikutuin niistä peruuttamattomalla tavalla.
Yritin mennä Ravintolapäivään ja lopulta onnistuin. En vielä kuvanottohetkellä.
Söin lomalaisen kaikkivoipuudella lounasaikaan kunnon suomalaisessa ravintolassa, Kouvolassa, kaikista maailman paikoista. Raastepöytä, pyttipannu ja huoneenlämpöinen kevytmaito. Kiisseli ja kahvi.
Tunnelmoin seuraavana päivänä auton lasin läpi Helsingin parasta paikkaa vain lähteäkseni saman tien uudestaan tien päälle.
Suuntasin kulttuurimatkalle Lahteen ja päädyin Suomen toiseksi parhaaseen italialaiseen ravintolaan.
Eräänä synkkänä ja myrskyisenä päivänä, yhtenä kesän viimeisistä, kävin viimein Ihanassa kahvilassa.
Ostin pyörän. Tämä ei liity mitenkään ruoanlaittoon.
Avokadopusseja saa taas halvalla! Söin.
Viimeinen on selvä merkki siitä, että syksy on saapunut. Kerrospukeutuminen ja pataruoat tekevät paluun kartalle täydellisessä synkassa, onneksi nautin myös molemmista. Kartoista puheen ollen, alla kesän tärkein kuva.
Laatimani kerrassaan oivaltava graafinen esitys, tieteellistä non-verbaalista viestintää parhaimmillaan. Ylitin itseni ja pusersin kasaan kandintutkielman tavoiteajassa. Sen aiheena on ruokamaantieteen kehitys 2000-luvulla (johtopäätös: nousujohteista). Kansilehdellä lukijaa tervehtii yksinkertaistettu ruokapyramideistä rakentuva maailmankartta, joka paitsi näyttää kivalta, myös yrittää ilmeisesti haastaa lukijan ajattelemaan (mitä, en tiedä). Sen laatiminen oli työn miellyttävin osuus. Stressi kannatti, työ läpäisi arvostelijan tarkan seulan leikiten ja teille kirjoittelee pian luonnontieteiden kandidaatin titteliä kantava Heini 2.0.
Tekosyiden loputtua: yritän parantaa tapani ja tehdä paluun koko kansan suosikkibloggaajaksi. Aiheita ja juttusarjoja on takataskussa, Flickr:ssä kuvia ladattuna valmiiksi noin 100 - julistan kaikkien aikojen parhaimman syksyn alkaneeksi!
Kesämuisteloa oli mukava koota, vaikka rannalle jäi koko joukko kivoja hetkiä, joiden aikana kamera oli jossain muualla. Olisin mieluusti jakanut kanssanne maailman komeimmat, allekirjoittaneen tasajalkaa hyppimään saaneet BLT-leivät á la Liisa tai sen aidon ja oikean lörtsyn, jonka viimein sain käsiini. Maininnan arvoisia olisivat myös olleet Flow-etkoja tähdittäneet nakkipiilot sekä kehujensa veroiset tacot Café de Nopalissa.
Suuntaan katseen kuitenkin tiukasti eteenpäin. Syksyn odotus alkaa olla huipussaan, tuohan se mukanaan lukuisia syitä juhlaan. Merkatkaa kalenteriin marraskuun 19. päivä, kolmas ravintolapäivä. Silloin Vallilassa piiloudutaan.
Olen kuitenkin vielä kerran takinkääntäjä. Ei pysty. Syksy on jees mutta ei se kesää ja aurinkoa voita. Klik, ostin äkkilähdön. Kunnon bloggaajana olen kuitenkin ajastanut lomani ajaksi pari postausta. Lukijat ennen kaikkea!
Arrivederci!
