Chili con Heini

Pienen hetken Helsingissä oli lunta ja pakkasta! Se oli ihanaa. Sitten tapahtui jotain kammottavaa, mutta onneksi katse ikkunasta riittää vahvistamaan, että tilanne on taas hallinnassa. Kävelin sunnuntaina töistä kotiin sormet kohmeessa, mutta se oli nenään kasvaneen jääpuikon ohella hinta, jonka mielelläni maksoin. Kotiin päästyäni olin kuitenkin sen sortin syväjäässä, että halusin lautaselleni jotain lämmintä ja tulista.

Päätin pyöräyttää padallisen chili con carnea, vaatimattomat kolme tuntia haudutettavaa ruokalajia, jonka koulujen suurkeittiöt olivat pilata minulta ikihyväksi. Se jauheliha-valkopapukastike, mitä kauhottiin suuhun epäonnisina maanantaipäivinä ensimmäiseltä luokalta lukioon, oli paitsi kammottavaa, myös kaukana oikeaoppisesta chili con carnesta. Asia on näin. Kirjoitan tämän tuohtuneena blogiini, vaikken oikeaoppisesta chili con carnesta juuri mitään tiedä.

Kantani etnisten ruokien laitostettuihin versioihin on muutenkin melko jyrkkä ei. Kaikki "aasialaiset" pilipalikastikkeet joutaisivat kouluruokailun puitteissa romukoppaan, samoin kuin "italialaisina" tarjoiltavat puolikkaat roiskeläpät. Jos kouluruokailun sekasyöjäpuolella noudatettaisiin vain hyväksi havaittua makaronilaatikko-kalapuikot-pinaattiletut-lihapullat-kirjolohikiusaus-linjaa, juuri kellekään ei jäisi traumoja. Teini-iässä riittää epävarmuustekijöitä muutenkin, mutta että pitäisi vielä aamutunneilla pelätä pian tarjoiltavan jotain laiskaa suomi-orientaalifuusiota... kauheita muistoja!

Kouluruokailusta puheen ollen, Jamie Oliverin Jamie's America on teoksena kertakaikkisen mahtava. Se on asustanut kirjahyllyssäni jo parin vuoden ajan, enkä ole vieläkään kyllästynyt sen selailuun. Koska reseptien etsiminen netistä on nykyään itseisarvo, vaatii konkreettisen keittokirjan ostopäätös teokselta poikkeuksellista loistokkuutta. Jamie's America täyttää kaikki onnistuneen keittokirjan vaatimukset: kauniit kuvat, hallittu kokonaisuus, yleisesti hyvä fiilis sekä ennen kaikkea omakohtaisuus. Tuttuun Jamie -tyyliin viimeisin vaatimus on erityisen hyvin hoidossa. Keittokirjan ohella Jamie's America on loma-albumi herran matkasta halki luvatun maan, ja kirjan sivut ovat täynnä kuvia Jamiesta jokilaivalla, Jamiesta polttelemassa shishaa, Jamiesta poseeraamassa korealaisen tytön kanssa ja Jamiesta bondaamassa intiaani-mummojen kanssa porisevan padan äärellä. Kirjan puoliväliin mennessä Jamien naama alkaa jo hieman ärsyttää, mutta toisaalta näkyvyys kuuluu miehen brändiin. Lomaotokset vahvistavat kuvaa miehestä, joka on miljoonaomaisuudesta huolimatta aivan tuikitavallinen british lad. Jamie's America on onnistunut ennen kaikkea siksi, että se on taustatarinoineen enemmän kuin pelkkä keittokirja.

Jamppa ei-minkään-näköisen-mutta-silti-herkullisen mansikka-avokadosmoothien takana. NetMot-sanakirja tarjoaa muuten smoothien suomenkieliseksi vastineeksi "supliikkimiestä". Otan käyttöön.

Rakenteellisesti Jamie's American lähtökohtana on Yhdysvaltain rooli (ruoka)kulttuurien sulatusuunina. Teos ei kuitenkaan etene kaikkein perinteisimmän jaon kautta, vaan ääni on annettu esimerkiksi New Yorkin egyptiläissiirtolaisten, etelän cajunien, Navajo-intiaanien ja Los Angelesin ex-jengiläisten keittiötarinoille. Chili con Jamie -niminen resepti löytyy kirjan loppupuolelta cowboy-tematiikalla ratsastavasta Wild West -osiosta. Aivan prikulleen samanlaisena en reseptiä voinut toteuttaa, sillä Jamien ohjeen salaisuutena on mystisten kuivattujen chilipalkojen käyttö. Jamie kehottaa tilaamaan moisia netistä; ilmeisesti kyse on erinomaisesta tuotteesta, mutta ihan niin paljon en kuitenkaan jaksanut panostaa.

Chili con Jamie á la Heini (neljälle)

500 g luomunaudan rintaa, lapaa tai muuta hieman rasvaista pitkää haudutusta kestävää osaa suikaloituna
1 kupillinen (1 1/4 dl) kahvia
1/2 tl juustokuminaa
1/2 tl paprikajauhetta
1/4 tl oreganoa
1 pieni laakerinlehti
1 pieni punasipuli - pieneksi kuutioituna
1 keskivahva tuore chilipalko - halkaistuna, siemenet poistettuna ja muutamaan isoon palaan leikattuna
1 kanelitanko
2-3 valkosipulinkynttä - ohueksi siivutettuna
1 tlk tomaattimurskaa
1 rkl tummaa sokeria
1 paprika - pieneksi pilkottuna
1 tlk käyttövalmiita pintopapuja (tai vastaavia - käytin papusekoitusta, jossa pinto-, kidney- ja valkopapuja)

tarjoiluun: ranskankermaa

Chilin tekemiseen tarvitset ison padan tai kattilan, jossa on kansi. Keitä kahvit, nosta kattila liedelle ja aseta liesi keskilämmölle. Kaada kattilaan pari ruokalusikallista oliiviöljyä ja lisää juustokumina, paprikajauhe, oregano, laakerinlehti ja punasipulisilppu. Freesaa kymmenen minuuttia tai kunnes sipulit ovat pehmenneet. Lisää sitten chilipalat, kanelitanko, valkosipulisiivut, reilu rouhaisu suolaa ja pippuria ja tilkka kahvia. Hämmennä, ja lisää sitten loput kahvista, tomaattimurska ja sokeri. Tarkista maku ja lisää viimeisenä raa'at lihasuikaleet. Anna hautua kannen alla kahdesta kolmeen tuntiin ja lisää välillä vettä tarvittaessa. Parin-kolmen tunnin päästä lisää pilkottu paprika ja valutetut pavut ja anna porista ilman kantta vielä noin 30 minuuttia. Tarkista maku ja lisää suolaa, pippuria ja chiliä niin halutessasi.

Tarjoile höyryävän kuumana lusikallisella ranskankermaa. Lisäkkeeksi sopivat esimerkiksi riisi tai flatbreadsit, mutta muhennos menee myös sellaisenaan. Valmistin kirjan toisen ohjeen mukaan Navajo flatbreadseja, pannulla paistettavia litteitä pitaleivän tapaisia, mutta totta puhuen ne eivät olleet juuri mistään kotoisin. Leivät jäivät kuiviksi, kenties en lisännyt taikinaan tarpeeksi vettä. Tässä kuitenkin niiden ohje:

Navajo Flatbreads (4-6 kpl)

300 g vehnäjauhoa
1/2 tl suolaa
1 rkl leivinjauhetta
1/2 tl timjamia tai muuta yrttiä
3 rkl oliiviöljyä

Sekoita kuivat aineet kulhossa ja tee keskelle kuoppa. Kaada kuoppaan oliiviöljy sekä noin 3/4 dl vettä. Sekoita jauhoseosta hiljalleen reunoilta kohti kuoppaa ja lisää vettä, mikäli taikina tuntuu liian kuivalta. Siirry työstämään taikinaa kostutetuilla käsillä. Kun olet saanut aikaiseksi taikinapallon, siirrä se puhtaalle jauhotetulle alustalle ja vaivaa kimmoisaksi 5-10 minuuttia. Siirrä taikina takaisin kulhoon, peitä ja anna levätä tovi. Tovin kuluttua jaa taikina 4-6 osioon, pyöräytä palloiksi ja läiski käsien välissä rieskan tyyppisiksi littanoiksi leiviksi, tavoitepaksuus noin 1 cm. Paista teflonpannulla molemmin puolin kypsiksi. Tämä kohta meni todennäköisesti itselläni eniten pieleen - varo siis paistamasta leipiä liian kuiviksi! Peitä valmiit leivät keittiöpyyhkellä tarjoilua odottamaan.
 

A knight in a shining armour

Hyvää ensimmäistä täysin vapaata päivää minulle! Päivä on ensimmäinen laatuaan miesmuistiin. Heräsin siihen mojovan pääkivun saattelemana, mutten anna sen lannistaa itseäni. Kunnollinen tyyny auttaisi, mutta nopeampi ratkaisu löytyy keittiössä leijailevasta kanelin tuoksusta.

Köyhät tai rikkaat ritarit ovat allekirjoittaneen mielestä täysin pätevä ja ravitseva aamupala keskellä viikkoa. Oikeastaan tekeleeni eivät ole kumpiakaan, vaan amerikkalaistettua versiota nimeltä french toast. Periaate on sama, leipä ei  - adjektiivi french on siksi mielestäni lähinnä irvokas valinta ruoan jenkkivariaatiota kuvaamaan. Ranskassa, toisin kuin Yhdysvalloissa, tunnetaan käsittääkseni muitakin leipätyyppejä kuin suojakaasuun pakattu valmiiksi siivutettu paahtoleipä.

Sellaista minulla kuitenkin oli kiitos viime viikon BLT-bakkanaalien. Onneksi ritareiden/french toastin juju on siinä, että ankeampikin käntty taipuu herkulliseksi, kun sen uittaa kananmuna-maito seoksessa ripauksella kanelia. Kyytipojaksi mitä kaapista sattuu löytymään, mutta ainakin siirappia.

French toast (niin monelle kuin haluat)

mielipaahtoleipääsi - jos olisimme jenkeissä, käyttäisin joko fruit & nutia tai cinnamon swirliä
kananmunia yksi tai kaksi
loraus maitoa
kanelia

Riko kananmuna/t ja lorauta sekaan hieman maitoa, eli toimi kuin olisit tekemässä munakasta. Sekoita hyvin ja lisää ripaus kanelia. Leikkaa leipäviipaleet kolmioiksi ja uita munamaidossa molemmin puolin. Paista kuumalla pannulla kullanruskeiksi, suosittelen paistamiseen voita. Tarjoile hillon, jäätelön, kermavaahdon, maapähkinävoin tai vastaavan elämänlaatua välittömästi parantavan lisäkkeen kanssa.
   

Pumpaa pumpaa

Halloween meni jo, mutta kurpitsan kulta-aika ei ole riippuvainen tästä monen paheksumasta amerikkalaisesta hapatuksesta. Kurpitsa on siitä jännä kasvis, ettei sen käyttö tunnu olevan kovinkaan vakiintunut suomalaiseen ruokakulttuuriin, vaikka se täällä hyvin tunnetaankin ja sitä on aina tähän vuodenaikaan edullisesti saatavilla. Jostain syystä monen kurpitsa-assosiaatiot johdattavat ainoastaan niihin kammottaviin neonkeltaisiin säilykesiivuihin, jotka ovat mille tahansa kasvikselle mahdollisimman huono keulakuva, jos minulta kysytään. (Ja kysytäänkin!)


Kurpitsan vahvuus on sen makeahkolle kasvikselle tyypillinen monipuolisuus - se taipuu niin suolaisiin kuin makeisiin annoksiin. Koonsa puolesta kurpitsan onkin syytä olla monikäyttöinen; muumeissa yhdestä jättikurpitsasta puuhattiin niin mehua, hilloa kuin tilapäistä asuntoakin. Kaupasta tätä räikeän oranssia möhkälettä saa onneksi usein myös valmiiksi paloiteltuna, mikäli ei mieli valmistaa aiheesta kolmen ruokalajin illallista pienelle pataljoonalle.

Pienimmätkin valmispalat painavat silti helposti lähemmäs kilon - suurelta vaikuttavaa kokoa ei kannata pelätä. Kurpitsa luovuttaa runsaasti nestettä kuumetessaan, eikä paahdettaessa tai keitettäessä tuota ollenkaan niin paljon syötävää kuin mitä raaka kimpale saattaisi antaa odottaa. Taloudellisessa mielessä kurpitsa on kuitenkin kukkarolle armollinen - kilohinnat ovat olleet viime aikoina parin euron luokkaa tai jopa hieman sen alle.

Kurpitsaruokalajeja kannettiin ensimmäisen kerran eteeni - yllättävää kyllä - Yhdysvalloissa. Toden teolla innostuin kasvista kuitenkin alkuvuonna Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, jossa paahdetut kurpitsalohkot olivat yleinen lisä monissa salaateissa ja lisäkkeissä. Halusin kuitenkin Pyhäinpäivän kynnyksellä leipoa periamerikkalaista kurpitsapiirasta, jälkiruokaa, jota en sitkeästä yrityksestä huolimatta ole oikein koskaan pitänyt suuressa arvossa.

Googlettelun perusteella kurpitsapiiraalle tarjotaan lukuisia erilaisia valmistustapoja. Kaikissa lähtökohtana on tietenkin kurpitsasose, mutta täytteen loput aineet vaihtelevat runsaasta kermasta tuorejuustoon. Jollain täyteläisellä kurpitsasosetta on mielestäni syytä tasapainottaa - jotkut maistamani ilmeisesti pelkkään soseeseen, sokeriin, mausteisiin ja kananmunaan perustuneet piiraat ovat olleet vetisiä, koostumukseltaan jopa lanttulaatikkomaisia. Päädyin lopulta allaolevaan reseptiin, joka oikaisi muutamia mutkia ja lyhensi ainesosalistaa olennaisesti nojaamalla täyteläisyyspuolella kondensoituun maitoon.

Kondensoitu maito alkaa olla yleinen näky peruskauppojen hyllyillä. Kyse on tahmeasta ja siirappimaisesta maitotiivisteestä, jonka sokeripitoisuus on noin puolet tuotteen painosta - sitä ei siis missään nimessä voi korvata tavallisella maidolla. Tunnettuja kondensoituun maitoon nojaavia leivonnaisia ovat esimerkiksi banoffee sekä key lime pie. Helsinkiläiset huomio! Katse jälleen kerran kohti Hämeentien etnisiä puoteja. Standardikokoinen tölkki maksaa esimerkiksi Vii Voanissa 1,40, marketeissa yli kaksinkertaisen summan. Räikeää hintaeroa voinee selittää sillä, että kondensoitu maito on Aasiassa todella yleinen elintarvike, Indonesiassa yleensä ainoa saatavilla oleva kahvi"maito". Asiakasomistajille tuotetta voidaan ilmeisen helposti kaupata kalliina erityisvalmisteena.

Kurpitsapiiras (peruskokoinen piirakkavuoka)

Pohja:
3 dl jauhoja
150 g voita
1/2 dl sokeria
1 rkl jääkylmää vettä

Täyte:
reilu puoli kiloa kurpitsaa (josta valmista sosetta noin 5 dl)
tölkki kondensoitua maitoa (standardikoko 397 g)
1 kananmuna + 1 keltuainen
1/2 tl suolaa*
1/2 tl kanelia
1/4 tl inkivääriä
1/4 tl muskottipähkinää

Kurpitsasoseen voi hyvin tehdä ennakkoon ja esimerkiksi pakastaa myöhempää piirakkatehtailua varten. Moni ohje käyttää soseuttamiseen kokoon keittämistä, mutta jo yhden kokeilun perusteella voin luvata erinomaisen maukkaan lopputuloksen syntyvän paljon yksinkertaisemmin paahtamisen kautta. Poista alkuun kurpitsasta siemenet ja niitä ympäröivät rihmakkeet - jälkimmäisten kanssa ei tarvitse olla turhan tarkka. Pilko kurpitsa tasakokoisiksi, kuitenkin melko isoiksi paloiksi, jätä kuoret. Paahda 175-asteisessa uunissa kuoripuoli alaspäin noin puoli tuntia tai hieman yli. Tarkkaile tilannetta: kurpitsojen tulee pehmetä kauttaaltaan mutta liioitellulle ruskettumiselle ei ole tarvetta. Kun kurpitsat ovat valmiita, anna niiden jäähtyä hieman ja poista kuori helposti kulmasta vetämällä. Soseuta palat tehosekoittimessa ja mikäli et aio käyttää heti, rasioi talteen.


Pohjaa varten sekoita jauhot ja sokeri, lisää kuutioitu jääkaappikylmä voi. Nypi voi tasaisesti jauhoseoksen joukkoon kunnes olet saanut aikaan murumaisen seoksen. Lisää vesi ja painele varovaisesti taikinaksi. Lopputuloksen tulee pysyä koossa, mutta olla silti luonteeltaan melko murenevainen - jos on tarvetta, lisää vielä toinen lusikallinen vettä. Painele voidellun vuoan pohjalle ja nosta jääkaappiin tasaantumaan noin puoleksi tunniksi.

Tee sillä aikaa täyte: vispaa kananmuna ja keltuainen kuohkeaksi vaahtomaiseksi seokseksi, lisää kurpitsasose, kondensoitu maito ja mausteet. *Suolasta. Alkuperäisessä ohjeessa määräksi oli laitettu peräti 1 teelusikallinen, mikä tuntui liioittelulta  Laitoin hieman vähemmän ja lopputulos oli silti hieman turhan suolainen. Suolalle on kuitenkin paikkansa: sen tarkoitus on tehostaa kurpitsan makua, ei maistua itsessään. Suosittelen laittamaan hieman kerrallaan ja maistelemaan lopputulosta, kuitenkin maksimissaan reilun puolen teelusikallisen verran. Lopuksi nosta myös valmis täyte hetkeksi jääkaappiin tekeytymään.

Esipaista pohjaa 175-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Kaada päälle sen jälkeen täyte. Paista vielä puoli tuntia, tai kunnes keskiosa on jähmettynyt ja pinta saanut mukavasti väriä. Anna valmiin piiraan vetäytyä jääkaapissa muutaman tunnin tai yön yli, ja tarjoile esimerkiksi kermaavaahdon kanssa.

Piiras oli mielestäni varsin onnistunut! Makea, muttei liian, ja mausteisuutensa ansiosta hyvin koleaan vuodenaikaan sopiva. Piiras on myös erittäin helppo tehdä, joskin kurpitsasoseen valmistuksineen melko aikaavievä. Tekovaiheet ovat kuitenkin simppeleitä, ja piiras syntyykin "siinä sivussa" kuin itsestään. Oman piiraani leipominen kesti peräti kaksi viikkoa - soseen tein kun oli vielä lokakuu, pakastin ja laitoin tositoimiin vasta viime perjantaina. Vastaanotto oli suopea.

Päivän tärkein ateria with a twist

Rakastan aamiaisruokaa ja rakastan amerikkalaista ruokaa. Ei liene siis mikään yllätys, että yhdessä nämä kulminoituvat erääseen kaikkien aikojen parhaaseen aamiaisruokaan: pannukakkuihin! Pannukakut ovat ihmeellinen asia, niin äärimmäisen yksinkertainen nesteen ja jauhon yhteistyöstä syntyvät tuotos; juuri sellainen perusruoka, jonka juuret ulottuvat varmasti pitkälle ruoanvalmistuksen historiaan. Uskon vakaasti että hedelmällisen puolikuun alueella vedettiin pannukakkuja viikonloppuaamuisin jo ensimmäisen viljasadon aikana.

Vaikka meillä on Suomessa letut ja uunipannukakku, on amerikkalaistyylisissä pannukakuissa silti jotain eksoottista. Kenties syynä on niiden asema sikäläisenä aamiaisruokana. Makeaa leivonnaista heti aamusta? Epäterveellistä! Tyypillistä Amerikkaa! Pannareiden mahtavuus on kuitenkin siinä, että niitä ei ole pakko tehdä kaikista valkoisimpiin jauhoihin tai hukuttaa siirappiin. Vaikka sen kaltaisille pannukakuille, etenkin mustikoilla höystettynä, on todellakin aikansa ja paikkansa (sunnuntaiaamu, tai joskus torstaisin), päätin tänään tehdä vähän terveellisempiä versioita. Kaappi huusi tyhjyyttään ja vaihtoehtoja tuntui olevan tasan yksi, suomalaisen aamupalapropagandan kivijalkanakin tunnettu nopea ja helppo kaurapuuro. Booorriing. Elovenat kädessäni päätinkin hyödyntää niitä pidemmän kaavan kautta.

Kaurapuuro + pannukakut = synteesi!

Kaurapannukakut (kahdelle, tai yhdelle kahdesti... tai, ylpeästi, yhdelle)

1 dl kaurahiutaleita
1 dl jauhoja (vehnä, ruis, tattari... irrottele! Itse laitoin täysjyvävehnää. Koska taikinaa ei tarvitse vaivata eikä sitkoa syntyä, pannukakkuja ei ole pakko tai edes kannata tehdä perusvehnään)
1 tl tummaa sokeria
1/4 tl suolaa
1/2 tl ruokasoodaa
3/4 tl leivinjauhetta
1/2 tl kanelia

1 muna
n. 2 dl nestettä (maitoa, piimää, jugurttia, sekoitusta)

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Vatkaa toisessa kulhossa munaa hieman kuohkeaksi ja lisää siihen neste, sekoita. Monet ohjeet peräänkuuluttavat piimää, mihin perustuvat buttermilk pancakesit muodostavat Jenkeissä ihan oman alalajinsa. Itselläni on harvemmin piimää jääkapissa, joten käytän vähän mitä sattuu. Pelkkä maito nesteenä tuottaa hieman turhan löysän taikinan (pannareihin kuuluu muhkeus!), joten laitan yleensä sitä ja maustamonta jugurttia sekaisin. Tällä kertaa käytössä oli paksua turkkilaista jugurttia ja punaista maitoa, joten en laittanut yleensä käyttämääni perusohjeeseen kuuluvaa paria ruokalusikallista voisulaa.

aamupuuro

 Sekoita muna-maitotuotehässäkkä kuiviin aineisiin ja sekoita hieman. Tarkoitus on kajota taikinaan vaan sen verran, että kuivat aineet juuri ja juuri sekoittuvat, ei siis vispata, vatkata tai vaivata. Pelkillä jauhoilla tehtäessä koostumus jää yleensä vähän kokkareisen oloiseksi, mutta juuri tähän pyritään. Pannukakkujen nerokkuus, peruste 345: täydellinen keittiöurpokaan ei voi epäonnistua! Ei vaadi kohotusta, vaivausta tai mitään muutakaan yleensä leivonnassa haasteellista. Kananmunan vispauksenkin voi skipata jos haluaa heittäytyä oikein laiskaksi.

Kun seos on valmis, ja näyttää tässä tapauksessa hätkähdyttävän paljon puurolta (edesauttaa terveellisen aamupalan illuusion luomista), paista siitä pannukakkuja. Liesi asentoon 6-7, pannulle hieman öljyä tai voita, kaksi erää, ja sinulla on edessäsi 8 maukasta lättyä.

Tein kylkeen jotain mitä aion nyt kutsua omenakompotiksi, ainekset yksi omena kuutioituna ja loraus siirappia. Vasta tässä kohti kamelin selkä saattaa katketa. Käsillä on kriittinen päätöksenteko: teenkö pannukakuistani epäterveellisiä kaatamalla päälle desilitran siirappia? Tämä on päätös, joka jokaisen on tehtävä itse. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että sana epäterveellinen on vilahtanut tässä postauksessa aivan liian monta kertaa. Siirapin kaatamiseen kannattaa suhtautua samalla mentaliteetillä kuin ruoanlaittoon yleensä, ihan rennosti. Maailma ei kaadu silloin tällöin tapahtuvaan hieman turhan rentoon ranneliikkeeseen.

now we're talking

Neljä pannukakkua riittii tällä kertaa, lukemattomat ovat ne kerrat kun olen huitaissut kaikki. Seuraa kokeilu jonka oletan toimivan kuin rasvattu, loput pannukakut pakkaseen ja seuraavalla käyttökerralla leivänpaahtimen kautta lautaselle!