They see me rollin'

Vietnamilaiset kypsentämättömät rullat ovat saaneet viime aikoina paljon rakkautta osakseen - voidaan varmaan puhua vuoden 2011 virallisesta bloggaajaruoasta. Hypelle on syynsä, sillä rullat ovat herkullisia, eikä terveellisiä sormisyötäviä voi koskaan olla liikaa. Pirskeitä edeltävä mitä naposteltavaa tarjolle -panikointi päättyy suolaisten osalta harmittavan usein vihannestikkuihin ja dippiin tai jonkinlaiseen piiraaseen. Hyviä vaihtoehtoja molemmat, mutta vaihtelu virkistää.

Rullaruokien osalta perinteiset friteeratut kevätkääryleet voidaan jo lukea osaksi suomalaista ruokakulttuuria - suunnilleen joka pitäjästä löytyy niitä tarjoava kiinalainen ravintola ja lopuissa voidaan herkutella pakasteversiolla. Omaan suuhuni kevätkääryleet maistuvat yleensä samalta, eli ikävä kyllä yksitoikkoisen tympeiltä, etenkin hapanimeläkastikkeeseen dipattuna - siis aina. Vietnamilaisissa "kesärullissa" on vielä eksotiikkaa jäljellä, ainakin jos panostaa niiden vietnamilaisuuteen eli runsaaseen tuoreiden yrttien käyttöön. Tähän vuodenaikaan tuoreet yrtit ovat lähinnä vitsi (korianterissani oli valehtelematta kymmenisen lehteä), mutta kyllä niillä silti saa uusia makuelämyksiä aikaan.

Itsehän ennakoin rullatrendin jo alkuvuodesta 2010 Vietnamissa käydessäni raahaten maasta "aitoja" riisipaperilevyjä (erittäin fiksu tapa täyttää matkalaukku). Tästä ajatuksesta pontevoituneena en tietenkään jaksanut tarkistaa riisipaperien tilaa lauantain suurta rullailtaa varten ja kas - kaapista löytyikin vain viisi. Niin, taisin tosiaan jo kerran pyöräyttää jokusen. Ja uppopaistaa (todennäköisesti dipata myös hapanimeläkastikkeeseen). Tässä paperittomuuden tajuamisen vaiheessa täytteet olivat tietenkin jo valmiina, joten ei auttanut muu kuin keventää linjaa entisestään. Loput tykötarpeet käärittiin salaatinlehtiin - ihan toimiva ratkaisu, mutta taitaa jäädä ainoaksi kerraksi.


Gỏi cuốn eli vietnamilaiset kesärullat (20-30 rullaa koosta riippuen), kuvassa siis oikealla

paketillinen riisipaperiarkkeja (sellaisia pyöreitä, löytyy etnisistä kaupoista)

1 ruukku vesikrassia
1 ruukku minttua
1 ruukku korianteria
2 porkkanaa
300 g kaalia

tuoretta inkivääriä
tuoretta chiliä
seesamiöljyä

...sekä haluamaasi täytettä/täytteitä.

Perinteinen vietnamilainen makuyhdistelmä syntyy ylikypsästä porsaasta ja katkaravusta, mutta koska seurueeseen kuului sekä äyriäis- että lihaestyneitä, rullat täytettiin kalapainotteisesti. Tein kolmenlaisia rullia: paistetulla tofulla ja cashewpähkinöillä, kylmäsavulohella ja avokadolla, sekä tonnikalatahnalla. Varsinkaan viimeisellä ei ole tietääkseni mitään tekemistä Vietnamin kanssa, mutta hyvältä maistui ja piti dagen efterin kurissa.

Näitä varten tarvitset:

paketin maustamatonta tofua
paahdettuja cashewpähkinöitä (voit käyttää myös maapähkinöitä tai suolapähkinöitä)
150 g kylmäsavustettua lohta
yhden avokadon
kaksi purkkia tonnikalaa
majoneesia
+ yllä mainittuja mausteita

En ole koskaan oikein tullut sinuiksi tofun kanssa, mutta rullia varten pilkoin sen sopivan kokoisiksi paloiksi ja uitin seesamiöljyssä, chilissä ja raastetussa inkiväärissä. Suolasin ja pippuroin reilulla kädellä ja paistoin kuumalla pannulla niin rapeksi, kuin moiselle lötkölle on mahdollista. Ihan ok lopputulos, muttei mikään tajunnanräjäyttävä. Tiedä sitten onko tofu koskaan varsinaisesti räjäyttänyt kenenkään tajuntaa...

Tonnikala-majotahna syntyi sekoittamalla kahden tonnikalapurkin sisältö pariin ruokalusikalliseen majoneesia. Kylmäsavulohi-avokado variaatiota varten leikkasin lohen siivuiksi, pilkoin avokadon ja pirskottelin päälle reilusti sitruunamehua. Idioottivarmoja siis molemmat.

Kasviskavalkadia varten kuori ja raasta porkkanat ja hienonna tai raasta kaali. Sekoita yhteen ja mausta tilkalla seesamiöljyä, hienonnettua chiliä ja raastettua inkivääriä (ei pakollista). Revi tai saksi toiseen astiaan yrtit - käytin itse myös varret, joskin aivan alimpia ja paksuimpia suosittelen välttämään.

Riisipaperien käyttö kuulostaa haastavalta, muttei ole sitä. Riittää kun muistaa tehdä yhden rullan kerrallaan. Täytä riittävän iso kulho raikkaalla vedellä ja aseta yksi riisipaperilevy siihen pehmenemään. Voit pitää ensimmäisten kohdalla paperista kiinni ja tunnustella kuinka paljon aikaa tarvitaan - todennäköisesti noin puoli minuuttia. Käyttövalmis riisipaperi on muuttunut notkeaksi ja elastiseksi, mutta on kuitenkin vielä napakka. Ota uitettu riisipaperi isolle leikkuulaudalle ja nosta itseäsi lähimmän laidan tuntumaan haluamaasi täytettä (esim. pala paistettua tofua ja jokunen cashewpähkinä/reilu ruokalusikallinen tonnikalatahnaa/siivu lohta ja viipale avokadoa), hieman raasteseosta ja hyppysellinen yrttejä. Lähde rullaamaan suoraan eteenpäin, täyteosion piilouduttua (noin puolivälissä) taita sivut sisäänpäin ja rullaa loppuun saakka. Kostea riisipaperi on hieman tahmeaa, joten reuna pysyy kiinni itsestään, vaikka jäisi rullan päällipuolelle.

Oikeita täytemääriä ja oikeaa rullaustekniikkaa on oikeastaan turha yrittää neuvoa - kokeilemalla selviää. Valmistaudu henkisesti parin ensimmäisen täydelliseen tuhoon, mutta luota siihen, että viimeisimmät ovat kuin pieniä taideteoksia. Vietnamilaisista rullista on iloa kaikille aisteille!


Rullien dippaukseen sopii esimerkiksi soijakastike, mutta autenttisuutta vaativat kääntyvät nước mắm phan eli kalakastikkeen puoleen. Reseptistä kiitos Hoi Anin Hai Cafén kokkauskurssille, jonka osallistujien keski-ikä oli reippaasti allekirjoittaneen yläpuolella.

Nước mắm pha

2 rkl kalakastiketta (etnisistä kaupoista)
1 tl hienonnettua valkosipulia
1 tl hienonnettua tuoretta chiliä
1 tl sokeria
1 limen mehu
(1 tl raastettua inkivääriä)

Sekoita aineksia kulhossa kunnes sokeri on liuennut. Tarjoile dippiliemenä rullille.


Oheiskuvituksena satunnaisia otoksia tasan kahden vuoden takaiselta reissulta. Matka ajoittui aikaan ennen henkilökohtaista reppureissaajan uraani ja totta puhuen uudelleen maassa vieraillessani hakisin todennäköisesti melko erilaisia elämyksiä. 2010 olin kiinnostunut lähinnä rannalla makoilusta, mitä vaikeutti huono sää ja se, että rannalle oli Hoi Anissa useamman kilometrin ja Saigonissa/Ho Chi Minh Cityssä useamman kymmenen kilometrin matka. Mielenkiintoisia kaupunkeja kuitenkin molemmat - etenkin Hoi An, jonka ravintoloita muistelen edelleen kaiholla.


Saigon oli meluisa ja kaoottinen, suorastaan kuumottava paikka ensikosketukselle Kaakkois-Aasiaan. Mopot vilisivät katukuvassa ja joka paikassa rakennettiin vimmatusti. Massaturismia yritettiin selvästi ruokkia kaikin mahdollisin tavoin, mutta tosiasiassa Thaimaan veroiseen suosioon maan rahkeet tuskin koskaan riittävät: muutamat näkemäni rannat eivät varsinaisesti täyttäneet paratiisin tunnusmerkkejä, eikä ilmasto ole yhtä suotuisa pohjoismaisen ihon polttamiseen. Muita meriittejä Vietnamilla kyllä riittää - mahtava ruokakulttuuri tietenkin, mutta lisäksi kaunis ja monimuotoinen luonto sekä kaikessa dramaattisuudessaan varsin kiinnostava lähihistoria.


Vietnamin sota -teeman puitteissa tuli vierailtua useammissakin kohteissa sotamuseosta Củ Chi -tunneleihin. Teimme myös melko hasardin päiväretken My Lain verilöylystä tuttuun Sơn Mỹn kylään. Paikan päälle perustettu museo oli hiirenhiljainen ja vahvisti kuvaa Vietnamista vielä ensiaskeliaan ottavana turistikohteena. Sielläkin kuitenkin rakennettiin jos jonkinmoista resorttia, kuten myös Hoi Anin läheisellä legendaarisella China Beachilla. Uskoisin että turistin näkökulmasta maa näyttää tänä päivänä jo aivan erilaiselta, kuin kaksi vuotta sitten. Kenties hintatasokin on noussut - vuonna 2010 syöminen ja juominen oli vielä erittäin halpaa.
   

Illan tunnelmia

Meillä on uusi kerho. Sen teemana on Ranska ja Espanja elävän kuvan silmin. Kerhon jäseniä yhdistää siirtyminen omalle epämukavuusalueelleen keväällä 2012 Erasmusvaihdon merkeissä ja halu panikoida aiheesta elokuvan äärellä säännöllisin väliajoin. Jotta muutos uuteen elämänvaiheeseen tapahtuisi mahdollisimman jouhevasti, on uuden asemapaikan kulttuuriin perehtyminen aloitettava hyvissä ajoin. Mikä onni, että olemme kaikki mieltyneitä juustoihin! Ja viiniin. Ja hedelmiin. Ja patonkiin.

Sen vuoksi kokoonnuimme tänään tutustumaan ranskalaiseen kulttuuriin. Katri oli päättänyt jo etukäteen rankaista jokaista paikalla olijaa ylensyönnistä tuomalla mukanaan elokuvan La mari de la coiffeuse, joka olisi ollut huomattavasti varteenotettavampi edes tuolla alkuperäisellä nimellään nykyisen englantiversioidun The Hairdresser's husbandin sijaan. Vuoden 1990 elokuva on ilmeisesti ollut seitsenkertainen César-ehdokas mutta minusta se oli järkyttävä. Hyvin ranskalainen - rintoja, viiksiä, mies ja nainen, kummallakaan ei ystäviä, todennäköisesti kieroutuneista ja perversioihin taipuvista luonteistaan johtuen.

Onneksi arkistoista löytyi vielä Chrerbourgin sateenvarjot.


Ah, Catherine Deneuve ja kukkatapetit! Ne värit ja Guy. Ja se maailman kaunein kappale. Tästä kaikesta huolimatta se ainainen laulaminen rupeaa noin puolessa välissä käymään siinä määrin hermoille, että allekirjoittanut lähti etsimään pakopaikkaa keittiön tiskialtaasta.

Joka tapauksessa: mainio ilta ja mainio konsepti.
 

Maki

Aika perustaa kansanliike: Terhille blogi!

Nykyinen viikitär tarjoili eilen residenssissään makeja: kappaa, tekkaa, shankea, avokadolla höystettynä. Oishii, Arigatoo! Yattaa! Totoroo! Hattori Hanzo! Ylistystä voisi jatkaa, mutta valitettavasti kykyni kommunikoida japaniksi rajoittuu viiteen edelliseen huudahdukseen. Niidenkin avulla varmaan selvittäisi tiensä Tokion halki ainakin Shibuya-Harajuku akselilla, kunhan äänenpainot olisivat harkittuja ja mekossa olisi tarpeeksi pitsiä.

Sushin suhteen olen melko lailla ummikko: maistoin sitä ensimmäisen kerran vasta tänä vuonna. Tähän mennessä en ole joutunut pettymään. Sushilla on monille herkullisille ruokalajeille epätyypillisesti valttiinaan visuaalisuus: se on äärimmäisen kaunista. Kun tarjoilualustana toimii vielä eräs suomalaisen muotoilun lahja maailmalle, Aalto-tarjotin, Ruotsin ylpeyden Ikean pöydälle aseteltuna, aletaan puhua sellaisesta vientituotteiden hittikavaldista että heikompia hirvittää. Kawaii!

Japanissa en ole koskaan käynyt, mutta mieli tekisi. Mielikuvissani näen itseni scarlettjohanssonmaisesti liihottamassa keskellä tuota outoa ja vierasta todellisuutta hämmästellen samanaikaisesti omaa pientä osaani suuressa maailmanjärjestyksessä, ja samalla jättimäistä kokoani polvenkorkuisiin japanilaisiin verrattuna. Raivaisin tieni lähimpään satamaan ja söisin kilokaupalla misokeittoa, sobanuudeleita ja ennen tuoretta kalaa. Minun ja japanilaisen ynnä muiden merenantimiin nojaavien ruokakulttuurien välissä on vain yksi hidaste: äyriäisallergia. Söisin niin mielelläni rapuja, simpukoita ynnä muita möngertäjiä, mutta maksettava hinta on kova.

Riisi kuitenkin uppoaa. Varsinkin sopivasti wasabilla ja soijalla höystettynä. Pohjoisen barbarialle ominaisesti käsin syötynä.

 

Maailman ja ihmisen väliin tarvitaan jotain litteää

Kirjoitin tovi sitten suhteestani pannukakkuihin (positiviisen kiinnostunut). Eräs niiden hurmaavimmista ominaisuuksista on niiden litteä muoto, seuraus jotenkin alkukantaisen koulimattomasta valmistusmenetelmästä, löysän taikinan heittämisestä paistoalustalle. Jokin tuossa litteydessä puhuttelee minua. Sen muoto ei yritä liikaa, ei kosiskele ketään, vaan viestii jostain sen laatuisesta yksinkertaisuudesta ja maanläheisyydestä, jonka pariin urbaani luonnosta vieraantunut ihmisyksilö tähän maailman aikaan niin usein kaipaa.

Maailma on täynnä erilaisia litteitä leivonnaisia: Suomessa eritoten itäsuomalaiseen ruokakulttuuriin kuuluu kauempaa idästä päin kulkeutuneet rieskat ja piiraat, Intiassa paistellaan naania, Meksikossa tortilloja, Ruotsissa näkkileipää... Italiassa joku fiksu keksi ympätä huhujen mukaan jo Antiikin aikaan taikinalätyn päälle tomaattikastiketta ja juustoa ja katso, eräs modernin maailman tunnetuimmista ruokalajeista, pizza, oli syntynyt.

Villetta... menetteli

Pizza on täydellinen esimerkki globaalista ruokalajista - sellaisesta, jonka alkuperäksi jokainen osaa nimetä kuuluisan saapasvaltion, mutta joka on sittemmin omaksuttu niin laajan väestönosan toimesta ympäri maailmaa, että monesti sen viimeisetkin italialaisuuden rippeet ovat karisseet pois paikallisen ruokakulttuurin ominaispiirteiden siirryttyä hallitsemaan sen makumaailmaa. Todennäköisesti aina kun Yhdysvaltain Keskilännessä joku dippaa Meatlovers deluxe -viipalettaan ranch-kastikkeeseen useammassakin napolilaisessa haudassa käännytään. Vanhasta kunnon roiskeläpästäkään ei liene perusteltua puhua oikean pizzan kanssa samassa lauseessa.


En kanna henkilökohtaisesti kaunaa pizzan lukuisia alueellisia variaatioita kohtaan. Toisilta lainaamisesta ja pienen muutoksin toisintamisesta seuraavan "epäautenttisuuden" voi nähdä myös kunnianosoituksena. Ainakin siinä ollaan kulttuurien kohtaamisen ytimessä, kahdenvälisen vaihdon äärellä, josta voi parhaimmillaan syntyä jotain äärimmäisen herkullista. Erilaisille pizzoille on mielestäni aikansa ja paikkansa. Vaikka ehdoton suosikkini onkin rapea ja ohutpohjainen vain muutamaan hyvään raaka-aineeseen ja oliiviöljyyn perustuva yksilö, haaveilen silloin tällöin kunnon överistä jenkkipizzasta paksummalla pohjalla, paprikoilla, naudanlihalla, sienillä, makkaroilla...

Suomalaisten, tai siis suomalais-turkkilaisten, kebab-pizzerioiden tuotokset eivät kyllä juuri koskaan houkuta ilman todella spesifiä tilaa - sellaista, josta meikäläiset tapaavat kärsiä sunnuntaisin. Hyvin harvoin silloinkaan. Täytteiden valinta aiheuttaa joka kerta päänvaivaa, kun yrittää miettiä mitkä viiden litran säilyketölkeistä ongituista valmishakkeluksista olisivat edes siedettävän rajoissa. Varmimpia nakkeja ovat yleensä listan rasvaisimmat salamit ja pepperonit, kenties pekoniin yhdistettynä. Herkkusieni menettelee, samoin ananas jos nyt sellaisesta pizzassaan tykkää. Suomalaiseen pitsakulttuuriinhan kuuluu olennaisesti vähintään kymmenen eri täytettä. Keskenään riiteleviä makuja täytyy olla niin monta, että ne synteesinomaisesti muodostavat jo aivan omansa. Tasapaksun makumaailman aikaansaaminen on tehty yllättävän monimutkaiseksi!

Saattaa olla epäreilua niputtaa kaikki pizzaonline.fi -sivustolle listautuneet yritykset yhdeksi muodottomaksi massaksi, mutta pizzerioiden liiketoiminnassa tuntuvat toistuvan samat häkellyttävät piirteet ja outoudet kivijalasta tai lähiöostarista riippumatta.

1. Pizzojen nimet

Tässä kohti ammennetaan isolla kädellä kuvitteellisesta italialaisesta ja amerikan-italialaisesta verenperinnöstä. Romeo, Julia, Quattro ja Frutti di Mare ovat tuttuja näkyjä joka listalla, samoin Mafioso ja Kummisetä. Dillinger koukkaa hetkeksi polulta irlantilaisiin tunnelmiin, mutta jatkaa tuttua alamaailman ja vaaran kanssa flirttailevaa dramaattista linjaa. Ahdistavien kielimuurien ja kielioppisääntöjen vapaamielinen murtaminen "Dello chef", "Algabone" tai "Chicken hawaj" tyyliin on listan laadinnan tärkeimpiä vaiheita.

Välillä pizzojen nimet menevät niin överiksi, että mummot maksaisivat maltaita päästäkseen tapittamaan listan pohjalta tehtyä saippusarjaa. Tämän lajityypin pioneereja lienee Järvenpään Pizza Express, joka tarjoaa Pretty babya, Heartbreakia, Toplessia ja Hot Loveria kotiinkuljetettuna, kuumana suoraan uunista - Ex-loveria ja Divorsea tietenkään unohtamatta. Kaiken tämän draaman keskeltä olisi huvittavinta tilata numero 28, "Synttäripizza". Tilatako Feim vai Virginpizza? Aiheesta on todennäköisesti käyty lukemattomia keskusteluja.

2. Kirjoitusvirheet

Tästä päästäänkin toiseen lempiaiheeseeni, jo ylhäällä sivuttuihin kirjoitusvirheisiin.



Niin. Virheitä sattuu kaikille, enkä itsekään kirjoita täydellistä 10+ suomea. Silti, joka ikinen kerta kun jossain julkiseksi tarkoitetussa painetussa tekstissä on havaittavissa ilmiselvää välinpitämättömyyttä oikeinkirjoitusta kohtaan, sisälläni kiehuu. Seuraa ns. instant-ketutus. Mikseivät ihmiset ole tehneet töitään kunnolla? Mikseivät asiasta vastanneet tahot ole palkanneet hommaan henkilöä, joka oikeasti osaisi englantia? Miten heidän voi olettaa hoitavan muut vastuunsa yhtään tämän paremmin? Eivätkö he välitä mistään??? Olen edelleen pahoillani sen luomuruokosokerierän puolesta, jonka pakkauksissa lukee isoilla kirjaimilla LUOMUROUKOSOKERI.

Kebab-pizzerioihin pätevät kuitenkin eri säännöt. Ketä edes kiinnostaa, mitä listalla lukee? Kinku ja vlksippuli menevät jakeluun siinä missä punakynällä korjatut versiotkin. Missä tahansa muussa yhteydessä typot aiheuttavat heti vastareaktion, mutta pizzerioissa ne kuuluvat asiaan siinä missä pizzojen päälle liian suurella innokkuudella levitettävä valkosipulimurska.

3. Leikkeet listalla

Kolmas oleellisuus suomalaisissa pizzerioissa: oheisruoat. Kebab kuuluu tietenkin asiaan, mutta onko joku muka joskus darrapizzaa hakiessa muuttanut mielensä ja tilannut lehtipihvin? Tai kenties mennyt sitä varta vasten hakemaan?

ylämummoja firman piikkiin

Käsitykset omista keittotaidoistani ovat pääasiassa realistiset, mutten voi valehdella. Mielestäni paras pizza valmistuu omassa keittiössäni. Syytän tästä lähinnä loistavaa pizzapohjan ohjetta, jo toistamiseen tällä viikolla suomalaisten ruokablogien klassikkoon Pastanjauhajiin viitaten.

Pizzapohja (2 sopivan kokoista)

reilu 5 dl vehnäjauhoja (osan voi korvata täysjyvällä jos ei välttämättä halua autenttista tipo 00-meininkiä)



1 pss kuivahiivaa (sellainen 11 g)

1 tl suolaa

2 rkl oliiviöljyä

reilu 2 dl lämmintä vettä

jauhoja alustukseen tarvittaessa

Sekoita kuivat aineet keskenään, sekä erikseen lämmin vesi ja öljy. Sekoita öljy/vesi jauhoseokseen vähitellen ja vaivaa hyvä tovi - taikinaan pitää saada kunnon sitko. Pizza on mielestäni ennen kaikkea sosiaalinen ruoka, ja yhden pizzan paistamisessa pitkän kaavan mukaan on aistittavissa tiettyä haikeutta. Aina ei kuitenkaan ole aikaa vajota voi ei olen tässä maailmassa niin yksin -masennukseen. Jos tilanne vaatii pizzaa, on sitä tehtävä. Yhden hengen (siis puolikkaassa) taikinassa on sitä paitsi se hyvä puoli, että taikina jää kooltaan täydelliseksi käsien välissä muotoiltavaksi palloksi.

Jätä vaivattu taikina nousemaan hieman öljyttyyn kulhoon keittiöpyyhkeen alle. Kun taikina on kohonnut sopivaksi, kauli (tai heittele!) pizzoiksi ja päällystä haluamallasi tavalla. Henkilökohtainen suosikkini on simppeli versio, johon tulee tomaattikastikkeen lisäksi tuoretta tomaattia, bufala mozzarellaa, kenties vielä mozzarellaraastetta ja tuoretta basilikaa. Fiiliksen mukaan heitän joukon jatkeeksi kapriksia tai punasipulia. Erittäin toimivaa!

Pizzantäytteissä on kuitenkin paha mennä antamaan neuvoja: kysymys on hyvin henkilökohtainen. Joku tykkää jauhelihakastikkeesta, toinen broilerista, ja näinhän sen kuuluu mennäkin. Jos nimeltämainitsemattomat pohjoisessa vaikuttavat sukulaiseni haluavat vättämättä rikkoa pizzansa päälle raakoja kananmunia, heille se sallittakoon. Mikä minä olen sitä tuomitsemaan. Ainakaan ääneen.

vakava asia

  

Päivän tärkein ateria with a twist

Rakastan aamiaisruokaa ja rakastan amerikkalaista ruokaa. Ei liene siis mikään yllätys, että yhdessä nämä kulminoituvat erääseen kaikkien aikojen parhaaseen aamiaisruokaan: pannukakkuihin! Pannukakut ovat ihmeellinen asia, niin äärimmäisen yksinkertainen nesteen ja jauhon yhteistyöstä syntyvät tuotos; juuri sellainen perusruoka, jonka juuret ulottuvat varmasti pitkälle ruoanvalmistuksen historiaan. Uskon vakaasti että hedelmällisen puolikuun alueella vedettiin pannukakkuja viikonloppuaamuisin jo ensimmäisen viljasadon aikana.

Vaikka meillä on Suomessa letut ja uunipannukakku, on amerikkalaistyylisissä pannukakuissa silti jotain eksoottista. Kenties syynä on niiden asema sikäläisenä aamiaisruokana. Makeaa leivonnaista heti aamusta? Epäterveellistä! Tyypillistä Amerikkaa! Pannareiden mahtavuus on kuitenkin siinä, että niitä ei ole pakko tehdä kaikista valkoisimpiin jauhoihin tai hukuttaa siirappiin. Vaikka sen kaltaisille pannukakuille, etenkin mustikoilla höystettynä, on todellakin aikansa ja paikkansa (sunnuntaiaamu, tai joskus torstaisin), päätin tänään tehdä vähän terveellisempiä versioita. Kaappi huusi tyhjyyttään ja vaihtoehtoja tuntui olevan tasan yksi, suomalaisen aamupalapropagandan kivijalkanakin tunnettu nopea ja helppo kaurapuuro. Booorriing. Elovenat kädessäni päätinkin hyödyntää niitä pidemmän kaavan kautta.

Kaurapuuro + pannukakut = synteesi!

Kaurapannukakut (kahdelle, tai yhdelle kahdesti... tai, ylpeästi, yhdelle)

1 dl kaurahiutaleita
1 dl jauhoja (vehnä, ruis, tattari... irrottele! Itse laitoin täysjyvävehnää. Koska taikinaa ei tarvitse vaivata eikä sitkoa syntyä, pannukakkuja ei ole pakko tai edes kannata tehdä perusvehnään)
1 tl tummaa sokeria
1/4 tl suolaa
1/2 tl ruokasoodaa
3/4 tl leivinjauhetta
1/2 tl kanelia

1 muna
n. 2 dl nestettä (maitoa, piimää, jugurttia, sekoitusta)

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Vatkaa toisessa kulhossa munaa hieman kuohkeaksi ja lisää siihen neste, sekoita. Monet ohjeet peräänkuuluttavat piimää, mihin perustuvat buttermilk pancakesit muodostavat Jenkeissä ihan oman alalajinsa. Itselläni on harvemmin piimää jääkapissa, joten käytän vähän mitä sattuu. Pelkkä maito nesteenä tuottaa hieman turhan löysän taikinan (pannareihin kuuluu muhkeus!), joten laitan yleensä sitä ja maustamonta jugurttia sekaisin. Tällä kertaa käytössä oli paksua turkkilaista jugurttia ja punaista maitoa, joten en laittanut yleensä käyttämääni perusohjeeseen kuuluvaa paria ruokalusikallista voisulaa.

aamupuuro

 Sekoita muna-maitotuotehässäkkä kuiviin aineisiin ja sekoita hieman. Tarkoitus on kajota taikinaan vaan sen verran, että kuivat aineet juuri ja juuri sekoittuvat, ei siis vispata, vatkata tai vaivata. Pelkillä jauhoilla tehtäessä koostumus jää yleensä vähän kokkareisen oloiseksi, mutta juuri tähän pyritään. Pannukakkujen nerokkuus, peruste 345: täydellinen keittiöurpokaan ei voi epäonnistua! Ei vaadi kohotusta, vaivausta tai mitään muutakaan yleensä leivonnassa haasteellista. Kananmunan vispauksenkin voi skipata jos haluaa heittäytyä oikein laiskaksi.

Kun seos on valmis, ja näyttää tässä tapauksessa hätkähdyttävän paljon puurolta (edesauttaa terveellisen aamupalan illuusion luomista), paista siitä pannukakkuja. Liesi asentoon 6-7, pannulle hieman öljyä tai voita, kaksi erää, ja sinulla on edessäsi 8 maukasta lättyä.

Tein kylkeen jotain mitä aion nyt kutsua omenakompotiksi, ainekset yksi omena kuutioituna ja loraus siirappia. Vasta tässä kohti kamelin selkä saattaa katketa. Käsillä on kriittinen päätöksenteko: teenkö pannukakuistani epäterveellisiä kaatamalla päälle desilitran siirappia? Tämä on päätös, joka jokaisen on tehtävä itse. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että sana epäterveellinen on vilahtanut tässä postauksessa aivan liian monta kertaa. Siirapin kaatamiseen kannattaa suhtautua samalla mentaliteetillä kuin ruoanlaittoon yleensä, ihan rennosti. Maailma ei kaadu silloin tällöin tapahtuvaan hieman turhan rentoon ranneliikkeeseen.

now we're talking

Neljä pannukakkua riittii tällä kertaa, lukemattomat ovat ne kerrat kun olen huitaissut kaikki. Seuraa kokeilu jonka oletan toimivan kuin rasvattu, loput pannukakut pakkaseen ja seuraavalla käyttökerralla leivänpaahtimen kautta lautaselle!