Sweet potato soup for the soul

Faktahan on se, että olen ollut enemmän tai vähemmän niiskuneitinä huhtikuun alusta alkaen. En kunnolla, mutta pinnan alla kytevästi, parin päivän välisten aivastuskohtausten rytmittäessä elämääni muiden säännönmukaisuuksien lailla. Allergiaa, mekaanista ärsytystä, en tiedä; pitäisi varmaan huolestua, mutta huolestuminen tuntuu olevan loputon suo. Jossain vaiheessa havahduin selaavani kiivaasti Wikipedia-artikkelia aiheesta Frederic Chopin vakuuttuneena siitä, että pianovirtuoosia ja itseäni yhdistää paitsi tietenkin äärimmäinen musikaalinen lahjakkuus, myös kohtalo menehtyä tuberkuloosiin. Sitten tulin järkiini.

Hain lohtua sieltä, mistä miljoonat muutkin kohtalotoverini amerikkalaisissa tv-sarjoissa: soppakattilasta. Googletin hakusanalla flunssantappaja ja kas vain, ensimmäisenä tuloksena hakukone tarjosi Eeva Kolun kirjoitusta kyseisellä otsikolla (...). Eevan weapon of choice, Bataatti-porkkanasosekeitto, vaikutti pätevältä henkilökohtaiseen asemasotaani, sisälsihän se bataattia, tuota juureksista hurjimpaa.

Mausteinen bataattikeitto (isohko satsi)

600 g bataattia
200 g porkkanaa
oliiviöljyä
iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
reilu tl inkivääriä (tuoretta raasteena tai valmista tahnaa)
reilu tl juustokuminaa
reilu tl currya
erittäin reilu humpsaus chiliä
vettä

1/2 limen kuori ja mehu
3 dl kookosmaitoa

3 tl hunajaa
suolaa
pippuria

Kuori ja pilko bataatti ja porkkanat samaan kokoisiksi kuutioiksi. Silppua sipuli ja valkosipuli, ja freesaa isossa kattilassa anteliaassa määrässä oliiviöljyä. Kun sipulit ovat kuullottuneet lisää inkivääri, juustokumina, curry ja chili ja kääntele hetki. Lisää kattilaan kuutioidut bataatit ja porkkanat, sekoita, ja kaada perään vettä sen verran, että kasvikset peittyvät. Kiehauta ja anna poreilla miedolla lämmöllä kunnes palaset ovat pehmenneet. Lisää kookosmaito, limen kuori ja mehu, ja anna hautua vielä tovi tai kunnes keitto on sopivan paksua ja haluttu määrä vedestä on haihtunut. Soseuta valmis keitto sauvasekoittimella (ÄLÄ blenderillä toim. huom. krhm) ja mausta hunajalla, suolalla ja pippurilla.

Käytännössä keitto on vain flunssa- ja vauvaystävällisempi versio usein valmistamistani mausteisista bataattiranskalaisista. Juustokumina, chili, suola ja pippuri ovat lyömätön yhdistelmä bataatin kaveriksi taittaen juureksesta sen liiallisen makeuden ja tuoden sille mukavaa vastapainoa. Bataattikeittojen tavallinen ongelma, valjuhko maku ja yleinen mitäänsanomattomuus, ratkeaakin helposti vain tarttumalla päättäväisesti maustepurkkiin vähän isommalla kädellä. Kookosvihaajille tiedoksi, että kookosmaidon voi varmasti korvata tavallisella kermalla tai jättää pois kokonaan. Kookos ei  kuitenkaan valmiissa tuotoksessa juuri maistu - kookosasioiden suurena ystävänä olisin suonut sen tekevän itseään tykö vähän enemmänkin.

Keitto olikin makumaailmaltaan kiitettävässä harmoniassa - kielen päällä tulinen ja lempeä, sekä makea ja suolainen leikittelivät ja vuorottelivat täydellisessä yhteisymmärryksessä. Ja ne tuoksut mitkä keittiöön levisivät mausteiden kohdatessa oliiviöljyn ja valkosipulit kattilan pohjalla ensimmäistä kertaa! Mannaa joka aistille, tämä keitto; kauniin väristäkin vielä, ja miellyttävää suussa. Jos sattuu kuulumaan siihen koulukuntaan, jonka mielestä pannulla poriseva soppa tai viimeistään heleästi kajahtava "syömään!" (jota siis huutelen itselleni harva se päivä...) ovat kauneimpia ääniä maailmassa, voinee taputtaa itseään selkään tätä tehtyään ja tiedostaa olleensa todistamassa ruoanlaittoa parhaimmillaan.

Bloggaajan luottotuote tällaisiin hetkiin: tiikeribalsami.
  

Annoskokoiset juustokakut

Rakkaat lukijat! Seuraavaksi jotain pientä makeaa sellaisille päiville, jolloin sisäinen pullantuoksuinen kodinhengettäresi (tai -henki...miehesi?) nostaa päätään, mutta mielii toteuttaa itseään mahdollisimman ripeästi.

En tiedä ketään, joka ei pitäisi juustokakuista, ja kuulun niiden kiihkoisaan fanikuntaan itsekin. Karkeastihan juustokakut voidaan jakaa uunissa paistettaviin ja jääkaapissa (yleensä liivatteen avulla) hyydytettäviin. Omat suosikkini kuuluvat ensimmäisiin, ja klassisen New York-style cheesecaken olen valmis julistamaan ykskantaan maailman parhaaksi jälkiruoaksi.

Samalla juuri kyseiset äärimmäisen pelkistetyt juustokakut ovat tuottaneet minulle jo vuosikausia uskomatonta päänvaivaa, eikä sen täydellisen ohjeen metsästys ole vieläkään tullut päätökseensä. Olen lukuisten empiiristen kokeilujen perusteella vakuuttunut siitä, että täydellisen juustokakun täytteen pääraaka-aineena tulee käyttää pelkästään tuorejuustoa, mielellään useita satoja grammoja normaalikokoista irtopohjavuokaa ajatellen. Mukaan voi mahdollisesti lisätä myös aavistuksen creme fraichea, mutta ei missään nimessä desilitroittain kevytvispiä, rahkaa tai vastaavia korvaavia maitotuotteita tuorejuustomäärän kustannuksella. Kaikkien muiden aineiden, eritoten sitovan elementin virkaa toimittavien kananmunien määrä tuntuukin olevan suurin ongelma. Niitä tuntuu olevan aina liikaa (oli kyse sitten kokonaisista kananmunista, pelkistä keltuaisista tai näiden välimuodosta), jolloin täytteestä tulee jotenkin rakeista, röpelöistä, vääränlaista, kun tavoite on täydellisen sileä ja viivasuoran leikkauspinnan antava, silti kiinteä lopputulos. Toisinaan ongelmana on ollut liian lyhyt paistoaika, jolloin sisus on jäänyt keskeltä liian lötköksi, liitoitellusti kakkulapioon jämähtäväksi.

Onnistuessaan tällainen juustokakku ei mielestäni kaipaa kylkeensä mitään ylimääräistä, hedelmäkuorrutteita, kastikkeita tai kermavaahtoa. Epätäydellistä (tosin silti hyvänmakuista) tekelettä sopii kuitenkin vähän tuunailla. Yksi kauneimmista vaihtoehdoista on lisätä jo vuokaan kaadettuun tuorejuustoseokseen marjoja tai marjasosetta, jotka sitten parilla yksinkertaisella ranneliikkeellä marmoroidaan osaksi täytettä. Toinen varsin esteettinen, monissa tilanteissa käytännöllinen ja ennen kaikkea hauska ja erilainen variaatio on leipoa juustokakku valmiiksi annoskokoon muffinsivuokia hyödyntäen. Molempi parempi.

Yltäkylläisyyden nimeen vannoen tein näitä keskellä yötä taannoisen mukaavuusruokailun kylkiäisiksi. Ymmärrettävistä syistä juustokakkusia jäi yli, vaikka tein niitä kahdelle hengelle sangen maltillisesti vain 16 kappaletta.

Alkuperäinen vadelmia sisältävä ohje on peräisin ihastuttavalta Annie's eats -sivustolta, jonka pitäjällä taitaa olla käytössään hieman enemmän aikaa ruokabloggaamiseen. Jos estetiikka on puoli ruokaa, on se vähintään puolet ruokablogia. Annien blogissa tämä puoli on totisesti hallussa, eikä resepteissäkään ole juuri haukkumista.

Annoskokoiset mustikkamarmoroidut juustokakut (16 kpl)

Pohja

1,8 dl keksinmuruja (esim. Digestive)
2 rkl voisulaa (laita enemmän tarvittaessa, pohja jäi melko irtonaiseksi)
1,5 rkl sokeria

Täyte

1 pauna (= 453 g) maustamatonta tuorejuustoa (laitoin itse 400 g)
1,8 dl sokeria (laitoin itse reilun desin)
pieni ripaus suolaa
1/2 tl vaniljasokeria
2 munaa (huoneenlämpöistä)

Päällys

vajaa desilitra mustikoita survottuna

Lämmitä uuni 160 asteeseen. Sekoita pohjan aineet keskenään ja nostele muffinsivuokien pohjalle. Jos mahdollista, asettele paperivuoat vielä erilliseen kovaan muffinsivuokaan - täyte on varsin juoksevaa ja todennäköisesti leviää muuten. Painele muruseos kiinteäksi esimerkiksi pienellä lasilla. Nosta uuniin ja esipaista muutama minuutti. Nosta ritilälle jäähtymään.

Itse täytettä varten vispaa tuorejuustoa sähkövatkaimella kunnes se on muuttunut sulavaksi ja tasaiseksi. Lisää sokeri ja vatkaa joukkoon. Sananen juustokakkujen (ja tottapuhuen muidenkin makeiden leivonnaisten) sokerimääristä: sitä voi yleensä huoletta vähentää. Lähes poikkeuksetta sokeria on resepteissä omaan makuuni aivan liikaa; mielestäni juustokakkuun kuuluu tietty ominaishappamuus, maukkuus, jonka liiallinen sokeri jyrää tehokkaasti alleen. Suosittelen lisäämään aluksi puolet annetusta määrästä, ja annostelemaan loput pienissä erissä välillä maistellen, kunnes haluttu makeusaste on saavutettu. Monissa leivonnaisissa sokerin tehtävä on toki paitsi makeuttaa, myös auttaa halutun rakenteen saavuttamisessa; en neuvoisi ketään esimerkiksi vähentämään sokerimäärää puoleen marenkia tai macaron-kuoria tehdessä. Juustokakun kaltaisessa leivonnaisessa määrää voinee kuitenkin huoletta alentaa, muttei tietenkään tarvitse jos ei halua.

Takaisin asiaan: sokerin jälkeen lisää suola ja vaniljasokeri (tai uute, jos sinulla sellaista on), ja munat yksi kerrallaan. Sekoita kunnes massa on tasaista. Jaa seos jo jäähtyneisiin annosvuokiin jättäen niille hieman tilaa nousta. Nostele sen jälkeen kuhunkin lusikallinen etukäteen valmistamaasi mustikkasosetta (mustikat + haarukka = mustikkasose) ja aloita marmorihifistely tulitikkua, hammastikkua tai vastaavaa apunasi käyttäen. Tikku keskelle täytettä, muutama varovainen pyöräytys. Ei siis hullua vispausta, ellei tavoitteenasi ole valmistaa vaaleanliiloja juustokakkuja. Varmasti hyviä nekin.

Nosta juustokakut uuniin ja paista noin 20 minuuttia, kunnes kakut ovat keskeltä hyytyneitä. Anna jäähtyä huoneenlämpöön ja siirrä jääkaappiin lepäämään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Itse maistoin tietenkin heti, mutta on se uskottava: kädenlämmin ja vetäytymätön olomuoto ei tosiaan tee oikeutta tälle jälkiruoista hienoimmalle.

Armas monituhatpäinen lukijakuntani! Löytyykö hallustanne sitä kaikkein parasta, ehdotonta hittimateriaalia olevaa juustokakkureseptiä? Jos löytyy, pistäkää ihmeessä hyvä kiertämään. Viime leipomiskerrastani on jo ueampi viikko aikaa...

One last whoo-hoo

      

Naattia bataattia poikineen

Joka kesäinen ilmiö: lehtien sivut täyttyvät ennalta-arvattavasti päättyvästä vastakkainasettelusta kaasugrilli vs. hiiligrilli. Kaasu voittaa aina. "Onhan siinä hiilessä oma fiiliksensä", sanovat, "mutta kyllä se vaan kaasu on niin paljon helpompi".

Siistiä ja helppoa, mutta ennen kaikkea kallista näin opiskelijanäkökulmasta. Kaasugrillin hankinnan aika lienee kypsä kun paperit asuntolainaa varten on jo allekirjoitettu, ja kehyskunnissa sijaitsevan kompaktinkokoisen rivitalonpäädyn pihassa nököttää hopeanvärinen Prius. Hiiligrilli sen sijaan on nuoren ja ennen kaikkea nomadin lailla alituisessa liikkeessä elävän ihmisen paras ystävä. Halpakin se on, niin halpa, että kimppaan ostettuna pätevän mallin saa 65 sentillä henkilöä kohden.

Iltapäivälehtien sivuilla ollaan oikeassa siinä suhteessa, että hiiligrillissä tosiaan on tunnelmaa. Rusketusraitojen lailla myös grilliritilän aikaansaamat aavistuksen liian tummat jäljet ovat kesän selvimpiä tuntomerkkejä; yhdessä aurinkorasvan ja hyttyskarkoitteen kanssa kokoonsa nähden järjetöntä savupilveä puskeva hiiligrilli on mukana muodostamassa maailman iloisinta tuoksukimaraa!

Karsinogeenit check.

Grillissä riittää tunnelmoitavaa, grilliin liittyy aina hyviä muistoja. Mutta jaarittelut sikseen. Ennen kaikkea grilli on iloinen asia koska sen kautta lautaselle voi päätyä mitä herkullisinta syötävää. Unohtakaa makkarat niin aamu-, päivä, ilta- kuin yöruokanakin! Klassisen yliarvioinnin seurauksena jääkaapissani majailee edelleen kolme juhannuksena syömättä jäänyttä Ukkopekkaa, viimeisen munakoison sain sentään käytettyä eilen.

Munakoisot, kesäkurpitsat, paprikat ja vastaavat toimivat aina, mutta variaatiota lautaselleen haluava kurkottaa HeVi-osastolla myös makeaa kohti. Hedelmien grillaus onnistui yli odotusten, ja vaikka ähky oli saavutettu jo kahdeksan kierrosta aiemmin, oli grilliin aina pakko ujuttaa vielä muutama ananassiivu.

Fuusiokeittiö toimi myös maalaisromanttisissa tunnelmissa: flambeerattujen banaanien sijasta jekkumarinoitua persikkaa! Hiillostettuja suklaabanaaneja ripauksella suolaa ja pippuria!

Kyltymättömästi useimpia suolaisen ja makean yhdistelmiä rakastavana odotin shown huipentuvan grillattuun bataattiin. Tässä kohti oli kuitenkin todettava hiilien kisakunnon jättävän toivomisen varaa... puolikkaat pysyivät kivikovina vaikka ne jätti nauttimaan hiilloksesta reilusti yli puoleksi tunniksi. Tosiasiassa aika ei edes ole pitkä. Minulla oli vaan vastoin kaikkea logiikkaa hirveä nälkä.

Marinadi grillikasviksille

Oliiviöljyä
Valkosipulia
Chiliä
Rosmariinia
Suolaa
Pippuria

Ymppää aineet sekaisin ja lisää pilkottujen kasvisten joukkoon. Annan maustua ja grillaa.

Hedelmävartaat

tuoretta ananasta
persikkaa
banaania

Pilko (ja kuori) hedelmät, asettele vartaisiin ja ripottele päälle kanelia. Grillaa. Pirskota valmiiden hedelmien päälle tilkka limen mehua ja tarkoile esim. vaniljajäätelön kanssa.
  

Elämä on juhla*

Juhannuksen osalta lienee parasta antaa kuvien puhua puolestaan.

Sain huijattua 20 ihmistä Pohjois-Karjalaan, entiseen mummolaani, nykyiseen idän kuumimpaan reivikeskukseen. Aikaisemmat rentoilujuhannukset vaihtuivat kenties organisoiduimmaksi ja pitkään suunnitelluimmaksi keskikesän juhlaksi koskaan, niin ruokailun kuin muunkin oheisohjelman puolesta. Armottoman syömismaratoonin käynnisti juhannusaaton tee-se-itse sitsit, akateemiset pöytäjuhlat tällä kertaa varsin rennosti tulkittuna.

Lukemattomat toimikunnat valjastivat koko vieraskatraan juhlatalkoisiin, mutta sitsiruokakomiteaa johtamaan eksyi yllättäen yours truly. Koko perjantai kyökissä ennen kello seitsemän h-hetkeä: listattujen asioiden määrä kasvoi, tiskivuori kasvoi, tyhjien pullojen säkki kasvoi ja tuntia aiemmin talon jokainen pöytätilaa sisällään pitävä huone eristettiin juhlakansalta staff only -lappujen saattelemana. Emännän ja apuemäntien pulssi nousi, jännitys tiivistyi, mutta kaikki tämä hyvässä hengessä ilman kireää pinnaa. Näin toimii kolme vuotta toistensa kanssa elämään opetellut kelpo koneisto!

Illan ja aamun menu näytti seuraavalta:

Juhannusaaton sitsit

Alkumalja
(teemana Camparin naamioiminen juomakelpoiseksi:
aseina ginger alea, veriappelsiinimehua, soodaa ja minttua)

*

Mansikka-basilika-briejuustosalaattia

Focacciaa ja kotitekoista pestoa

*

Savulohta

Uusia perunoita, kevätsipulisilppua ja voita

*

Kanelista raparperikiisseliä

Vaniljajäätelöä

*

Key lime pie

Kahvi avec

Juhannuspäivän sillis

Karjalanpiirakoita ja munavoita 

(klikkaa resepteihin; focaccian takana apuemäntä N, karjalanpiirakoiden takana apuemäntä A, kolmen lohikilon takana kalamestari J)

Käsiohjelmasta unohtunutta: juhannusperinne numero yksi, repeävä taivas. Snapsit talteen, pöydät sisälle ja helan går raikui taas.

4 ruokalajia, 5 pöytäjuomaa, 30 laulua, monen monta tuntia = great success. Seuraavana aamuna työleiri jatkui karjalanpiirakoiden sarjatuotannolla. Hauskaa oli, hauskempaa kuin kenties koskaan aiemmin tähän aikaan vuodesta, sekä keittiössä, ruokapöydässä että sen alla. Hienoja hetkiä, niitä tähän vuoteen on totisesti mahtunut.

Kolmepäiväisten bakkanaalien karjalanpiirakoita seurannut näytös sujui arvattavan laiskoissa tunnelmissa, pyhää rillaa-rillaa-rillaa-kolmiyhteyttä hartaudella kunnioittaen. Siitä lisää myöhemmin.


*mutta Mamba on huonoa
     

I wanna do bad things with you

Lauantai-ilta, syntinen ilta.

Ruoan kuvaileminen latteahkosti "syntisen hyväksi" saa sen kuulostamaan ehkä laimeimmalta koskaan, mutta viime toissa viikonlopun kokkikerhon aikaansaannos oli olemukseltaan jotenkin... julkea. Purppuraista teemaa noudattava värikoordinoitu ateria olisi ollut omiaan jonain syysmyrskyisenä iltana, mutta yhtälailla se istui kalseahkoon kesäiseen yöhön. Säästä huolimatta sisäinen ruoka-ajoistaan tarkka kelloni tuntuu elävän välimerellisen paahteisissa tunnelmissa. Keskiyö on ihan hyvä aika illastaa.

Kaikkialle leviävä verenpunainen väri, josta voi syyttää niin punajuuria, punaviiniä kuin mustikkaakin saavat kenen tahansa ajatukset harhailemaan paheellisilla teillä. Edellämainittu yhdistettynä viimeisen kolmen vuoden aikana populaarikulttuurille altistumisen seurauksena tapahtuneeseen aivopesuun voi johtaa vain yhteen ajatukseen: tätä varmaan söisin, jos olisin vampyyri. Jos vampyyrit nyt ylipäänsä söisivät, mitä ne eivät siis tee. Tämähän ei ole voinut jäädä kellekään epäselväksi.

Punajuuret ja vampyyriaiheinen viihde - uhka vai mahdollisuus? Ehdottomasti molempia.

Punajuuret lienevät kaikille laitosruokailun läpikäyneille tuttuja lähinnä siivutetussa etikkakyllästetyssä muodossaan. Vaikka etikkaisista asioista pidänkin, aiheuttavat aaltopintaiset punajuuriobjektit lähinnä vilunväristyksiä. Tuore punajuuri sen sijaan on parhaimmillaan taivaallista ja taipuu uskomattoman moneen. Paahdettu punajuuri toimii aina, samoin siihen perustuvat kasvispihvit, mutta alkuvuodesta potin korjasi ko. juurekseen friikahtaneessa Uudessa-Seelannissa nauttimani punajuuri-porkkana-appelsiini-tiesmikämehu. Oi autuutta, oi verenhimoa.

Punajuurella sopii myös jatkaa liharuokia, ja jauhelihaan yhdistettynä lopputuloksena on monen jostain käsittämättömästä syystä inhoama klassikko, lindströminpihvit.

Lindströminpihvit (noin 10 kpl) 

Ohje arvatkaa mistä

300 g tuoretta punajuurta (tuli itse laitettua epähuomiossa reilut 500 g - muotoiluvaihe suht haasteellinen, mutta lopputulos silti syötävä)

400 g naudan paistijauhelihaa

1 kananmuna

2 rkl vehnäjauhoa

suolaa

mustapippuria

valkopippuria

timjamia

Keitä punajuuret pehmeiksi (koosta riippuen noin 30-45 min), mutta kuitenkin niin, että ne ovat vielä hiukan napakoita. Anna jäähtyä, kuori ja raasta. Sekoita raastettu punajuuri ja kaikki muut ainekset. Muotoile taikinasta käsin pienehköjä pihvejä ja paista paistinpannulla kypsiksi. Kylkeen tottakai perunamuussia ja kermakastiketta.

Vielä sananen vampyyriviihteestä. Hienoisena True Blood -fanina olen odottanut uusinta kautta viime syksystä alkaen, mutta ensimmäisen jakson jälkeen en ollut järin vakuuttunut. Meininki oli alusta asti vaan todella outoa, ja koska mielestäni koko vampyyritematiikka on aivan toisarvoista sarjan muiden ansioiden (yleinen draama, syvän etelän fiilistely) rinnalla, kaikki uudet yliluonnolliset ulottuvuudet aiheuttavat lähinnä päänvaivaa ja vievät ruutuaikaa oikeasti tärkeiltä asioilta. Kuten Sookielta ja Ericiltä.

Onneksi aina voi kuitenkin palata sarjan alkuteksteihin, jotka ovat todennäköisesti hienoimmat HBO:n tuottamat 92 sekuntia koskaan.



Annoskokoisten herkkupalojen ohjetta luvassa myöhemmin, samoin raporttia juhannuksen ruokabakkanaaleista. Ensin kuitenkin Belgia, olut ja operaatio täydelliset pommes frites!

Kahvia ja pullaa

Kyllä vanha kansa sen tietää.

Mikä oli todistettava. Löysin tekemääni taidetta lukion kuvaamataidon tunneilta. Kipsiveistos vapaavalintaisesta aiheesta. Ilmeisesti olen ollut sinut itseni ja hiilihydraattisuhtautumiseni kanssa jo vuonna 2007 sillä valintani on ollut korvapuusti.

Kaltaistensa parissa...

...mutta parhaimmillaan nautittuna uunituoreena kiireettömänä sunnuntaiaamuna! Seuraksi vain hesari ja monta kupillista maitokahvia.

Tämän postauksen tagaaminen muodostaa kyllä oman ongelmansa. Täytyy varmaan lisätä listaan uusi kategoria, "Kuvitteellinen".
  

Maki

Aika perustaa kansanliike: Terhille blogi!

Nykyinen viikitär tarjoili eilen residenssissään makeja: kappaa, tekkaa, shankea, avokadolla höystettynä. Oishii, Arigatoo! Yattaa! Totoroo! Hattori Hanzo! Ylistystä voisi jatkaa, mutta valitettavasti kykyni kommunikoida japaniksi rajoittuu viiteen edelliseen huudahdukseen. Niidenkin avulla varmaan selvittäisi tiensä Tokion halki ainakin Shibuya-Harajuku akselilla, kunhan äänenpainot olisivat harkittuja ja mekossa olisi tarpeeksi pitsiä.

Sushin suhteen olen melko lailla ummikko: maistoin sitä ensimmäisen kerran vasta tänä vuonna. Tähän mennessä en ole joutunut pettymään. Sushilla on monille herkullisille ruokalajeille epätyypillisesti valttiinaan visuaalisuus: se on äärimmäisen kaunista. Kun tarjoilualustana toimii vielä eräs suomalaisen muotoilun lahja maailmalle, Aalto-tarjotin, Ruotsin ylpeyden Ikean pöydälle aseteltuna, aletaan puhua sellaisesta vientituotteiden hittikavaldista että heikompia hirvittää. Kawaii!

Japanissa en ole koskaan käynyt, mutta mieli tekisi. Mielikuvissani näen itseni scarlettjohanssonmaisesti liihottamassa keskellä tuota outoa ja vierasta todellisuutta hämmästellen samanaikaisesti omaa pientä osaani suuressa maailmanjärjestyksessä, ja samalla jättimäistä kokoani polvenkorkuisiin japanilaisiin verrattuna. Raivaisin tieni lähimpään satamaan ja söisin kilokaupalla misokeittoa, sobanuudeleita ja ennen tuoretta kalaa. Minun ja japanilaisen ynnä muiden merenantimiin nojaavien ruokakulttuurien välissä on vain yksi hidaste: äyriäisallergia. Söisin niin mielelläni rapuja, simpukoita ynnä muita möngertäjiä, mutta maksettava hinta on kova.

Riisi kuitenkin uppoaa. Varsinkin sopivasti wasabilla ja soijalla höystettynä. Pohjoisen barbarialle ominaisesti käsin syötynä.