Sumpilla

Avaus taidekuvalla

Terkkuja kampukselta! Näin sitä ihminen joutuu pyörtämään sanansa ja palaamaan Baillieu Resortin (=kirjaston) hellään huomaan.

Kävin aamulla läpi kevään aikana napsimiani kuvia yrittäen seuloa niitä kaikkein parhaimpia. Sain kameraliikkeestä kylkiäisiksi 120 ilmaista kehitystä, jotka mielelläni tietenkin hyödynnän. Toivon mukaan 120 kuvan yhteispaino ei ylittäisi 120 grammaa... paluulentojen tiukat painorajat pelottavat jo valmiiksi.

Viimeisten kuukausien kuvasaldosta voi tehdä yhden perustavanlaatuisen linjavedon: eteeni kannettujen annosten kuvaaminen on jatkunut kiihtyvällä tahdilla. Esittelen blogissa myöhemmin kuvasarjan "kaikki ylhäältapäin kädestäpitäen kuvaamani ruoat pehmeäpiirtoisilla jalkaterilla". Ette varmasti malta odottaa.

Nyt kuitenkin vuorossa kuvasarja "kahvi". Lähikuvia kupeista on nääs tallentunut muutama....

Auction Rooms

Sonido

Manchester Press

Melbournen kahvikulttuuri on tosiaan aika huikea. Lempparisivustoni Urbanspoonin, australialaisen eat.fi-vastineen, mukaan kaupungissa on ainakin 1872 kahvilaa. Siinä missä Helsingissä kivojen ei-ketju-kahviloiden määrä taitaa olla laskettavissa muutamalla sormella (tai korkeintaan parilla kädellä), loytyy täältä hyviä kuppiloita joka kulmalta. Toki täälläkin ne kaikkein parhaimmat paikat on tiedettävä, kaivettava netin tai analogisen puskaradion syövereistä, eikä vähiten siksi, että kaupungin lukuisat pienet kujat eivät varsinaisesti huuda täällä perällä on kahvila, tulkaa sisään.

Summittain kadulla kävellessä hyvän kahvilan löytäminen on kuitenkin - vastakohtana monelle muulle kaupungille - erittäin todennäköistä.

Toisin kuin Suomessa (ja kuten aika monessa muussakin maassa juhlamokka-kansan suureksi hämmennykseksi), täällä ei tunneta käsitettä "kahvi" sellaista tilatessa. Suodatinkahvin sijaan espressopohjaiset juomat ovat vakio - itseasiassa suodatinkahvia olen nähnyt tarjoiltavan tasan kahdessa paikassa, kummassakin varsin suureleisesti mainostettuna. Hinta oli kaksinkertainen "perus" kahviin verrattuna.


Espressopohjaisia juomia on tietysti melko kaikenkarvainen sakki, joten meikäläinen ei-lattea-joka päivä-ryystävä henkilö lienee Melbournessa aluksi aika pihalla (empiirinen havainto taannoiselta suomalaisvierailulta... rakkaat terveiset!). En itsekään kuulu pitkän linjan erikoiskahvinjuojiin, mutta niin sitä ihminen muuttuu - laten ryystölle tarjoutuu täällä vähän liiankin oiva tilaisuus. Perushinta kahville tarjoilumuodosta riippumatta on jotain 3 ja 4 dollarin väliltä, kolmen ja puolen ollessa se yleisin summa. Euroissa se tekee noin 2,70; "kallista!", puuskahtaisi kuka tahansa perusjamppa moiselle Esson termarilla, mutta "erikoiskahvista" se on aika mieltälämmittävä summa!

Ei liene siis yllätys, etta olen autuaan tuudittautunut hölmöön illuusioon, jossa saan ryystää flat whiteja hamaan loppuun saakka. Flat white on tämän maailmankolkan erikoisuus, jossa ei ole varsinaisesti mitään erilaista latteen verrattuna, muuta kuin se, että latte tarjoillaan lasista ja flat white kupista. Kuppi tuo tähän muutoin elitismiä ja kaupunkikulttuuria henkivään juomaan juuri sitä mukavaa maanläheisyyttä, josta on kiva maksaa vähän ekstraa. Yleensa valitsen flat whiten cappucinon sijaan, sillä en oikeastaan välitä cappuccinon päälle siroteltavasta suklaasta. Jos cappuccinon saa kanelilla, juhlin rankasti. Mausteita lukuunottamatta cap ja flat ovat mielestäni käytännössä sama asia.

Olen tietenkin väärässä, sillä Wikipedia tietää kertoa, että niiden maitovaahdoissa on mikrotasolla erilainen koostumus. Niin. Wikipediasta tulikin mieleen: opin taannoin, että Julian Assange asui pitkään Parkvillessä ihan meidän yliopiston nurkalla! Fun fact of the day!


Sitä paljon peräänkuulutettua "peruskahvia" vastannee eniten long black, americanon kaltainen vedellä jatkettu espresso, tosin sillä erotuksella, että toisessa vesi laitetaan ensin ja toisessa ei. Tähtitiedettä. Pelkkä espressokaan ei täällä kulje omalla nimellään, vaan materialisoituu eteen vasta taikasanat short black lausuttaessa.

Long blackin tilaan hyvin harvoin, vaikka long black with milk taitaakin olla lähimpänä perinteistä maitokahvia. Se on useimmiten kamalan makuista, kenties huonoista kahvipavuista johtuen... tosin syynä saattaa myös olla se, ettei espressolle vaan ylipäänsä kuulu tehdä niin. Maito antaa paljon anteeksi, mutta toisaalta flat whitejen ja cappuccinon kiskominen alkaa jo vähän kyllästyttää. En välttämättä haluaisi juoda lasillista maitoa aina kahvia juodessani, ja niin hyviä ja kermaisia kuin molemmat ovatkin, uupuu niistä täysin suodatinkahvin raikkaus.

Kämpille hankimme Saaran kanssa ensi tilassa kaupan halvimman kahvinkeittimen. Suodatinpusseja näytelleet talouspaperinpalat ja kaupasta ainoastaan löytyvät espressohienot purut ovat tuottaneet melko keskinkertaisen lopputuloksen, mutta kyllä se masiina on silti pitänyt meidät melkolailla kiinni elämässä... aamulla on vaan saatava kahvia! Viimeiset purut loppuivat viikko sitten, ja tulevaa reissaamista silmällä pitäen siirryimme nyt pikakahviin. Penseä maku on sama tuttu merkistä riippumatta, ja tätä kotikahvittelun alamäkeä on ollut toki pakko tasoittaa erinomaisilla iltapäivän erikoiskahveilla - vuorokaudenaika, johon ne sopivat erittäin hyvin!

Kofeiiniriippuvuus. Nyt.


Melbournen verrattain halvat kahvilat ovat tehneet minusta myös varsin ennenkuulumattomasti kahvilla käyjän - rooli, jota en Suomessa tunnista lainkaan omaksi. Kotona käyn kahvilassa ehkä kerran kahdessa kuussa; en todellakaan istu bloggaamassa kuvitellun macbookini kanssa soijalatella joka päivä. Täällä take away -kuppi kulkee kuitenkin kivasti käden jatkeena lukuisia kertoja viikossa. Tarkemmin ajateltuna, syyllistä yllättävään rahanmenoon ei tarvinne hakea kaukaa?

Teen listauksen lempipaikoistani myöhemmin - ajattelin koota pienen Melbourne-oppaan vielä kun muistan. Olen kaavaillut jaottelua kaupunginosittain, joten kaffepaikkojen lisäksi luvassa jorinaa myös ravintoloista, muista aktiviteeteista ja yleisestä tunnelmasta.

Sitä ennen...

Seven seeds

Sonido... once more with feeling!