Tiistai-illan after work

Muutama viikko sitten tiistai-iltaani väritti ei niin perinteinen yksillä käynti. Töiden jälkeen purjehdin äitini vanavedessä (ja siivellä) Alkon Etikettiklubin järjestämään samppanjanmaistelutilaisuuteen - siis juuri sellaiseen, jossa pyöritellään lasia, nuuhkitaan ja elostellaan, ja teeskenneellään aistivansa maussa selvästi hieman "briossia" tai "tyylikkyyttä".

En usko kuuluneeni ihan kohderyhmään. Etikettiklubin järjestämien maistelujen eli pruuvien tyypillinen osallistuja lienee 40+ naisihminen, joka pukeutuu mielellään Gerry Weberiin, liihottaa kulttuuritapahtumasta toiseen, suosii kotimaista mutta on kauhean innoissaan joko maalaisranskalaisesta ja toscanalaisesta keittiöstä ja haaveilee ruokamatkasta samoille seuduille. Parinkymmenen vuoden kuluttua toivon tietenkin olevani tuossa pisteessä. Vielä en ole, joten omaksuin tilaisuudessa varsin nopeasti keski-ikää rankasti madaltavan huvittuneen tarkkailijan roolin.

Ah Dom Perignon, so we meet at last

Pruuvi järjestettiin suhteellisen kliinisissä ja ankeissa tiloissa, mutta siitä huolimatta minun on vaikea keksiä mitään elitistisempää tapahtumaa, johon olisin päässyt osalliseksi. Älkää käsittäkö väärin: ilta eteni hyvässä hengessä, kurssin vetäjä tunsi asiansa pohjia myöten ja esitteli sen rennolla otteella, ja ennen kaikkea vetäjän ja maistelijoiden välillä oli sitä paljon puhuttua interaktiivisuutta. Mutta silti... perinteinen olen nyt vähän väärässä paikassa -tunne tutkisteli kanssani lasien sisältöä, tunki nokkaansa syvälle sen uumeniin, purskutteli ja maisteli ja loppuillasta hamusi sen täytteeksi vielä vähän sitä Domppaa.

Mikäs siinä, on sitä huonommassakin seurassa pidetty omaa kivaa kuin Dom Perignonin.

Olen innostunut ja yrittänyt oppia enemmän viineistä jo pidemmän aikaa, mutta pruuvin myötä totesin itselleni sopivimmaksi lähestymistavaksi edelleen vähän vapaamuotoisemman osta-ja-maista, kenties puistossa piknik-korin välittömässä läheisyydessä. Sisälläni asuva pieni viinisnobi palaa kuitenkin halusta päästä huutamaan kukkea! Pidättyväinen! Maussa häivähdys nahkaa! (Sama sisäinen snobini haaveilee myös rapujuhlista ja raukeista kesäilloista purjeveneen kannella.)

Samppanjapruuvissa omaksuin paljon uutta knoppitietoa tästä juomien aatelista. Kuten sen, että samppanjan pullokokojen nimet on lainattu Vanhan Testamentin kuninkailta muutamaa poikkeusta lukuunottamatta (Vanhassa Testamentissa tuskin seikkaili ketään Piccolo-nimistä). Suureena haaveenani on tästä lähtien olla edes kerran paikalla, kun 15-litraista Nebukadnessaria tyhjennetään. Ehkä mielenkiintoisinta oli kuitenkin kuulla samppanjan olevan maailman ainoa tuote, jonka myynti on pysynyt koko olemassaolonsa ajan vakaana tai nousujohteisena - näin ennen vuoden 2009 talouslamaa. Elämme todella jännittäviä aikoja, jos samppanjanmyyntikin on vihdoin romahtamassa. Miten käy korkeakulttuurin!?

Kelpaa Cambridgen herttuaparille, kelvannee mullekin

Samppanjan erityisasema on minusta aika sympaattista ja tuettavaa, mutten osaa pitää Alkon halvinta samppanjaa yhtään perushyvää kuohuviiniä tai cavaa parempana pelkän nimisuojansa turvin. Pruuvissa lasiin kaadettiin useampaa erinomaista tuotetta, mutta tuntuivatko ne hintansa väärtiltä? Niin. Kuplajuomalle on kuitenkin aina tilausta, ja jos minulta kysytään, pullo tai pari olisi syytä poksauttaa tasaisin väliajoin. Tätä elämänohjetta noudatettiin menestyksekkäästi viime joulukuun Let them eat cake -bakkanaaleissa aidossa Marie Antoinetten ja Ranskan hovin hengessä.

Vielä takaisin pruuviin. Tunsin kyllä harvinaisen suurta sielujen sympatiaa muuan roseesamppanjaa kohtaan, enkä ollut ainoa. Erästä vaaleanpunaiseen svetariin verhoutunutta naista lainatakseni: "Tää toimis kyllä tosi hyvin golfin jälkeen auringon laskiessa takapihalla grillatun bratwurstin kanssa". Meitä on niin moneen junaan, mutta onneksi kuohuviini sentään yhdistää.
 

Salaattitrilogia, osa III

Edellisestä salaatista yli jäänyt parsakaali löysi tiensä lautaselle heti seuraavana päivänä. Kuukauden parsakaalikiintiö tuli samalla aika hyvin täyteen, meistä ei ole nyt hetkeen kommunikoimaan toistemme kanssa.

Alla oleva resepti on häikäilemättömästi ryöstetty Eeva Kolun Voisilmäpeliä-blogista. Eeva osaa hommansa, Voisilmäpeliä on ehdoton ykkössuosikkini mitä tulee ruokablogien maailmaan. Olen toteuttanut Voisilmäpelin pohjalta lukuisia ohjeita, eikä kertaakaan ole mennyt pieleen. Eeva vaikuttaa muutenkin aika ihanalta. Sillä on kiva tyyli ja se osaa kirjoittaa todella hyvin. Välillä minusta tuntuu että Eeva on kadonnut sisareni, niin yksi yhteen tuntuvat meillä mieltymykset, ajatukset ja koko elämänkatsomus kulkevan.

Hei kaikille, Olen Heini, 22-vuotta ja stalkkeri. "Hei Heini."

Viime lauantaisena Ravintolapäivänä vierailimme Eevan ja muutaman muun bloggaajan yhteistyön hedelmässä, päivän ajaksi ravintolaksi muuntautuneessa gTIEssa. Kuten arvata saattaa, kolmen ruokalajin kattaus viineineen ei tuottanut pettymystä. Chipotle-hummusta, retiisisalaattia, bataattifocacciaa, chili-papu-muhennosta, chili-suklaakakkua inkiväärikermalla... Kameralle olisi ollut töitä, mutta hyvin pärjättiin ilmankin. Ravintolapäivässä on jotain uskomattoman sympaattista ja ihanaa, ihastuin ideaan välittömästi ja pienen harkinnan jälkeen halusin itsekin mukaan. Smoothiebaari mielessä olin jo klikkaamassa itseäni joukon jatkoksi, mutta ilmoittautumisaika oli tietenkin umpeutunut edellisenä päivänä! Harmi sinänsä, mutta elokuussa aika voi olla taas otollinen, silloin nimittäin suuren suosion saanut tempaus järjestetään huhun mukaan uudelleen.

Mutta niin, se parsakaali. Luonnollisesti lähdin selvittämään puolikkaan palasen käyttömahdollisuuksia Voisilmäpelistä, ja törmäsin tähän astetta tuhdimpaan salaattiin (termi yhä löyhemmin ymmärrettynä). Koska kaapissani majailivat valmiiksi kaikki muut reseptin peräänkuuluttamat ainekset pekonista dijoniin, en tohtinut vastustaa kohtaloa.

Parsakaali-pekonisalaatti (lautasellinen)

puolikas parsakaali
3 siivua pekonia
puolikas punasipuli
kourallinen cashew -pähkinöitä

vajaa 2 rkl majoneesia
1/2 rkl sitruunamehua
1/4 tl dijon-sinappia
suolaa
mustapippuria
(tai jotain)

Silppua pekoni ja tiristä pannulla, lisää halutessasi myös viipaloitu punasipuli ja pähkinät (itse käytin muistaakseni raakana). Kun pekonisiivut ovat viittä vaille valmiita, lisää pieneksi pilkottu parsakaali ja kääntele vielä hetki. Tämänkin vaiheen voi skipata, parsakaali menee raakanakin ja on luonnollisesti siten terveellisempää. Pekoni onkin reseptissä ainokainen, jolle paistaminen on välttämätöntä. Kumoa valmis tuotos lautaselle ja sekoita joukkoon jo yhteen sekoittamasi kastikeainekset.

Eeva suosittelee tätä perunasalaatin korvikkeena erinäisiin kalenterijuhliin tai muihin kissanristijäiseen. Itse suosittelen sitä ihan muuten vaan. Ach so. Mitä muuta nyt voi toisaalta odottaa ruokalajilta, joka sisältää pekonia, ja jota voi silti kutsua salaatiksi. Valmistusvaiheessa taisi tosin käydä mittavirhe, tätä ei nimittäin jäänyt yhtään yli. Suosittelen tekemään varmuuden vuoksi tupla-annoksen.
  

Paras aika vuodesta

Otsikon kaksinkertainen intertekstuaalinen viittaus kiteyttää tämän hetkisen fiiliksen. Kesäloman alku ei merkitse enää samanlaista täydellistä vapautta kuin kymmenen vuotta sitten. Yleiset toimistoajat rytmittävät viikkoja ja kalenterin jokaiselle aukeamalle voisi kirjoittaa tee kandia, tee kandia, tee kandia aina viikolle 35 saakka.

Mutta ei sillä ole väliä. Silloin tällöin aika on edelleen suhteellista. Spontaaneilta kaupungilla pyörähtämisiltä palataan 24 tuntia myöhemmin, ladataan akut ja lähdetään uudelleen. Ajetaan kotiin auringon laskiessa Seurasaarenselän taakse. Hurmaannutaan kaupungista uudestaan, niin kuin aina tähän aikaan vuodesta.

Niin kuin viime viikonloppuna.

Kotiin kömpiessä ihmiseen iskee usein erinäisiä mielitekoja. Eräänä vielä koleana yönä minun teki mieli jotain sielua ja ruumista lämmittävää, joten päädyin ilmiselvään ratkaisuun: pelmenikeittoon. Tämä hyvin salainen "resepti" on todennäköisesti naulakeittoakin ankeampi, mutta taivas varjele miten se hellikään jälleen kerran liian vähissä vaatteissa riekkunutta koneistoani.

Uusi kello puoli neljän perinne: kiehautetaan oikein kunnon lihaliemi, isketään sekaan pakastealtaasta metsästettyjä hirvipelmenejä, päälle nokare partaäijää ja kokeilevana elementtinä silputtua korianteria. Voittaa tuplajuuston 6-0.

Kun lautanen oli tyhjä, aurinko oli jo noussut.
  

Juustotehtailua intialaisittain

Suhtaudun varauksella erinäisiin valmiisiin maustesekoituksiin, jauhelihamausteeseen, ranskanperunamausteeseen, grillimausteeseen... jostain syystä niiden maku on yleensä melko tympeä, ja ennen kaikkea niiden hallitessa maustehyllyä tuo samainen maku on läsnä miltei kaikissa valmistetuissa ruoissa. Vaikka kyseessä olisi hyvä mausteseos, tuntuu sen liiallinen käyttövalmius jotenkin rajoittavalta. Seurauksena tästä näky omalla keittiötasollani on kuin pommin jäljiltä erinäisten puolityhjien purkkien ja pussien rönsyillessä joka ilmansuuntaan aivan liian pienessä tilassa.

Jostain syystä garam masalan käyttö on kuitenkin mielestäni aivan hyväksyttävää. Samoin curryn. Luultavasti eksoottiselta kalskahtavat nimet johtavat minua tarpeeksi harhaan, luovat illuusion jostain sellaisesta makujen kimarasta joiden kopioimiseen liian kaukana Intiasta sijaitseva tietotaitoni ei millään riittäisi. Juuri intialaistyyppiset reseptit peräänkuuluttavat usein garam masalaa, ja mikäli mielii tehdä esimerkiksi pätevää Palak Paneeria, kannattaa sille varata paikka maustehyllystä.

Palak paneer on äärimmäisen rumaa, mutta rumille ruokalajeille tyypillisesti sitäkin maukkaampaa. Pakastepinaatti on parhaimmillaan todella edullista, joten kyseessä on myös hintapoliittisesti opiskelijaystävällinen ruoka. Nimen paneer viittaa intialaistyyppiseen kotijuustoon, jota valmistin ensimmäistä kertaa itse maidosta juoksuttamalla - helppoa kuin heinänteko, joskin aikaa vievää, ohjeena käytin Bella Vanillan ohjetta. Kokeilun vuoksi tein vain puolen litran satsin, josta tuloksena oli melko pieni, suunnilleen mozzarellapallon kokoinen pala juustoa. Sen lisäksi käytin 250 g leipäjuustoa, joten juustoa olisi voinut olla enemmänkin.

Leipäjuusto sopii palak paneeriin hyvin, sillä ei sula tai menetä muotoaan lämmetessään, mutta on silti pehmeää. Lisäpisteitä narskuvuudesta. Aiemmin olen käyttänyt kotijuustoa, joka lienee autenttisin vaihtoehto kaupan tarjonnasta. Alla oleva resepti on variaatio Ruokalan reseptistä, jätin pois paprikan ja vaihdoin osan tomaateista tomaattipyreeseen. Sille ei oikeastaan ole mitään järkevää perustetta.


perusteltu tarkennus


Palak Paneer (neljälle)

2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
1 rkl garam masalaa
2 tl currya
1 tl juustokuminaa
2 tl jauhettua korianterinsiementä
2 tomaattia
2 rkl tomaattipyrettä
450 g (kolme pussia) pakastepinaattia
1 dl paksua turkkilaista jogurttia
~500 g kotijuustoa, leipäjuustoa tai paneeria (käytin vähemmän, eikä ruoka mennyt pilalle)
suolaa ja chiliä maun mukaan

Hienonna sipuli, valkosipuli ja kuullota hetki pannulla öljyssä. Lisää kaikki mausteet ja kuullota toinen hetki. Lisää tomaatit ja pyre sekä sulatettu ja valutettu pinaatti. Lisää kasvisliemi ja anna seoksen muhia noin puoli tuntia. Lopuksi lisää kuutioitu tuorejuusto ja jogurtti, kuumenna. Tarjoile keitetyn riisin ja halutessasi erinäisten lisukkeiden (naan, raita, dal) kanssa.

Olen ennen tehnyt palak paneerin ilman jogurttia ja sen lisääminen alkuperäisen ohjeen vaatiman 2 desilitran edestä tuntui oudolta. Käytin myös jotain matalamman rasvaprosentin huijausjogurttia, mikä lienee syy siihen, ettei jogurtti tuntunut oikein sulautuvan ruokaan tasaisesti. 10% partaäijä on vastaus miltei kaikkeen, uskoisin että myös tähän. Korkeampi rasvaprosenttihan tarkoittaa sitä, että tuote kestää myös kuumennusta paremmin.

Paneerin valmistuksessa ohjeessa mainittu harsokangas olisi todennäköisesti ollut tarpeen, mutta haluaisin tässä välissä kysyä, että kuka pitää kotonaan aina varalla harsokangasta spontaania juustotehtailua tai kenties ruumiin kapaloimista varten? Seuraavaan niksipirkkaan voinkin viestittää, että kätevä kotitekoinen juustonriiputin syntyy kädenkäänteessä kahdesta suodatinpussista! Aseta juustomöykky ensimmäisen sisään, purista kunnolla ja suojaa vielä toisella jottei hauras märkä paperi repeä. Kiepsauta pussinsuut tiukalle kierteelle, solmi narulla ja ripusta ilahduttamaan kahdeksaatoista kissaasi esimerkiksi keittiön hanan varteen.

En tiedä toimiiko suodatinpussimetodi siinä vaiheessa kun juustoa tekee isomman satsin kerralla.

Note to self: vieraile kangaskaupassa.
  

Salaattitrilogia, osa II

Perus tankoparsojen lisäksi myös parsakaalia myydään tällä hetkellä varsin huokeaan hintaan - sattumaako? Ostin toki, kun halvalla sai. Perinteisen lisukkeeksi keittämisen sijaan halusin tarjota parsakaalille pääroolin illan menyyssä. Herätin samaisena iltana henkiin talvilomilla olleen juoksuharrastuksen, ja tämän innoittamana yltiömäisen tervehenkinen meno jatkui myös lautasella kokoamalla yhteen kaapissa majailevia perusaineksia. Parsakaalin ja kikherneiden ympärille rakentuva lämmin salaatti oli sellaista proteiinien juhlaa, että kaikkien ravintoarvoistaan tietoisien, alakarppaajien tai muuten vaan hyvästä ruoasta pitävien olisi syytä kokeilla sitä pikimmiten!

Lämmin parsakaali-kikhernesalaatti (lautasellinen)

1 salottisipuli
puolikas parsakaali (sellainen 300 g mitä ne nyt on)
reilu kourallinen käyttövalmiita kikherneitä  (tölkistä, tai itse liotettuna ja keitettynä)
tomaatti
sopiva pala parmesaania
siemeniä (auringonkukka, kurpitsa, sesam...)

kastikkeeseen:
1/2 tl sinappia (itselläni vanhanaikaista kokonaisilla siemenillä)
1/2 rkl omenaviinietikkaa
1/2 rkl sitruunamehua
2 rkl oliiviöljyä
suolaa, pippuria

Siivuta salottisipuli (voi käyttää myös punaista) ja freesaa oliiviöljytyllä pannulla kuultavaksi. Lisää pieniksi pilkotut parsakaalit ja kuullota. Kun kypsyys on mieleinen (parsakaaliahan voi syödä myös raakana), eivätkä salottiviipaleet ole vielä kärähtäneet, lisää kikherneet. Paista vielä hetki kunnes kikherneet ovat lämpimiä. Kumoa lautaselle, sekoita joukkoon kuutioitu tomaatti. Valmista kastike ja MAISTA ennen kuin sekoitat joukkoon, määrät noin arvioita. Vuole päälle parmesanlastuja ja viimeistele haluamillasi siemenillä.

Vielä astetta kevyemmän annoksesta saisi varmasti höyryttämällä parsakaalin, käyttämällä sipulin raakana ja lämmitämällä kikherneet esimerkiksi mikrossa. Kummin päin vaan, tehkää tätä. Oli erinomaista.

Kelkankääntäjä

Keittiössä kajahtelevat jälleen toisiaan vasten iskeytyvien kattilankansien ja teroitettavien veisten ohella myös toisenlaiset sulosoinnut. Toiset kärsivät writer's blockista, minä aika ajoin jonkin asteisesta listener's blockista. Päätin murtautua vapaaksi tästä naurettavasta ja teennäisen problemaattisesta tilasta tilaamalla kasan levyjä. Musiikkimakuni edustaa valtaosin melko helposti lähestyttävää, silti Punavuori/Kallio-akselilla todennäköisesti salonkikelpoista indierokkiräminää. Levyhyllyn selkärangan muodostavat muutamat niin sanotun stadionrokin isot nimet, joihin suhteeni muodostui vajaa 15-vuotiaan herkässä iässä. Tuttua ja turvallista. Kenties siksi välillä niin tylsää.

Ehkä siitä syystä olenkin niin fiiliksissä muutamasta uudesta löydöstäni. Kuten Lykke Listä, jota opin inhoamaan suuresti tämän debyyttilevyn aikoihin, muistaakseni yhden ainoan live-esiintymisen alkutahtien perusteella. Naurettavaa pelleilyä, ajattelin. Annoin Lyken uudelle tulemiselle kuitenkin mahdollisuuden, jälleen vain yhden biisin perusteella. Nyt minulla on koko levy, ja voi miten paljon tykkäänkään siitä! Kenties Lykke on lopettanut pelleilyn, kenties olen itse aloittanut. Merkityksetöntä. Wounded Rhymes toimii, tänään pilkoin sen tahtiin sipulia hyvällä menestyksellä.

On vain yksi mutta: ovatko muut huomanneet hämmentävän yhdennäköisyyden Lykke Lin ja Lady Gagan välillä?

Itsehän pidän myös Lady Gagasta kovasti. Hieno tuotehan hän on, ja osaa sitä paitsi oikeasti laulaa kylmien väreiden arvoisesti. TJEU, kohdasta 1:51:15 alkaen.
  

Salaattitrilogia, osa I

Taannoisen päiväntasaajan tuolle puolen kuljettaneen reissun paikoin pitkäksikin venähtäneillä siirtymillä paikasta toiseen viihdytimme itseämme ystäväni kanssa erinäisillä äärimmäisillä kysymyksillä. Kuten, jos sun olis pakko valita, viettäisitkö mieluummin koko loppuelämäs uusiseelantilaisen lammaspaimenen vai amerikkalaisen punaniskakarjapaimenen kanssa? (Lammaspaimenen, tietenkin! Onneksi ystävä valitsi toisin, tekee vaan kaikesta niin paljon helpompaa siinä vaiheessa kun valinnan hetki koittaa. Plussaa myös siitä, että voidaan sitten aina käydä moikkaamassa toisiamme.)

tulevilla tiluksilla...

 Lienee tarpeetonta mainita, että valtaosa kysymyksistä liittyi jotenkin syömiseen. Matkan pituudesta johtuen käytimme ruoan miettimiseen todennäköisesti kaiken kaikkiaan useita vuorokausia. Ajatustyö tuotti hedelmää, pääsin esimerkiksi jotakuinkin kartalle siitä, mitä ruokaa söisin tarpeen vaatiessa koko loppuelämäni. Hyvää, laadukkaista raaka-aineista koottua ruokaisaa salaattia. Sallin itselleni mahdollisuuden vaihtaa raaka-aineita elämäni varrella.

Yhdestä en kuitenkaan luovu. Salaatti ei ole tajunnanräjäyttävä salaatti, jos siinä ei ole juustoa. Voisin puhua juustojen hyvistä puolista koko illan, mutten tänä iltana jouda, tarvitsen lepoa huomista työkeikkaa varten. Työkeikkaa juustokauppaan.

Ollaakseen täyttävä ja energiapitoisuudeltaan riittävällä tasolla, salaatti pääruokana kaipaa joukkoonsa luonnollisesti jotain robustimpaa kuin kasvikset. Kasvisten sarjassa avokado on hyvä alku, muttei mielestäni yksinään riitä. Vaikka syön lihaa, valitsen perinteiseen lehteväpohjaiseen salaattiin minä päivänä tahansa mieluummin juustoa. Fetaa. Vuohenjuustoa. Mozzarellaa. Sinihomejuustoa. Pointti lienee selvillä.

Juustojen kuningas näin kesäaikaan on kuitenkin halloumi. Grillikauden ollessa kuumimmilaan on halloumi Team Juuston ykkösmies. Ilman grilliä halloumi menee sellaisenaankin, mutta nousee ehdottomasti korkeammalle tasolle kun sille näyttää vähän pannua. Pannulla ruskistunut halloumi tähditti parsan kanssa erästä tämän ruokaviikon huippukohtaa. Huippukohtien sarjaa jatkoivat viikon salaattikokeilujen osat 2 & 3.

 Salaatti halloumista, parsasta ja paahdetusta paprikasta (lautasellinen)

reilusti hyvää salaattia (oma suosikki tammenlehvä)
tomaatti
puolikas paprika
5-10 vihreää parsaa
1/3 halloumipaketista (250 g)
(siemeniä)

Kokoa lautaselle perussalaattipohja salaatista ja tomaatista. Suikaloi paprika, poista parsanvarsista kovat kannat ja pilko pienemmiksi paloiksi. Paahda paprikoita ja parsoja öljytyllä pannulla kunnes paprikat ovat saaneet väriä ja parsat ovat kypsiä. Lisää salaattipohjalle. Pilko halloumi muutamaksi siivuksi ja ruskista molemmin puolin kuumalla pannulla. Nosta parsa- ja paprikasiivujen päälle, viimeistele balsamicolla sekä halutessasi pinjansiemenillä tai vastaavilla. Itse olin niin nälkäinen, etten muistanut.