Nykyinen viikitär tarjoili eilen residenssissään makeja: kappaa, tekkaa, shankea, avokadolla höystettynä. Oishii, Arigatoo! Yattaa! Totoroo! Hattori Hanzo! Ylistystä voisi jatkaa, mutta valitettavasti kykyni kommunikoida japaniksi rajoittuu viiteen edelliseen huudahdukseen. Niidenkin avulla varmaan selvittäisi tiensä Tokion halki ainakin Shibuya-Harajuku akselilla, kunhan äänenpainot olisivat harkittuja ja mekossa olisi tarpeeksi pitsiä.
Sushin suhteen olen melko lailla ummikko: maistoin sitä ensimmäisen kerran vasta tänä vuonna. Tähän mennessä en ole joutunut pettymään. Sushilla on monille herkullisille ruokalajeille epätyypillisesti valttiinaan visuaalisuus: se on äärimmäisen kaunista. Kun tarjoilualustana toimii vielä eräs suomalaisen muotoilun lahja maailmalle, Aalto-tarjotin, Ruotsin ylpeyden Ikean pöydälle aseteltuna, aletaan puhua sellaisesta vientituotteiden hittikavaldista että heikompia hirvittää. Kawaii!
Japanissa en ole koskaan käynyt, mutta mieli tekisi. Mielikuvissani näen itseni scarlettjohanssonmaisesti liihottamassa keskellä tuota outoa ja vierasta todellisuutta hämmästellen samanaikaisesti omaa pientä osaani suuressa maailmanjärjestyksessä, ja samalla jättimäistä kokoani polvenkorkuisiin japanilaisiin verrattuna. Raivaisin tieni lähimpään satamaan ja söisin kilokaupalla misokeittoa, sobanuudeleita ja ennen tuoretta kalaa. Minun ja japanilaisen ynnä muiden merenantimiin nojaavien ruokakulttuurien välissä on vain yksi hidaste: äyriäisallergia. Söisin niin mielelläni rapuja, simpukoita ynnä muita möngertäjiä, mutta maksettava hinta on kova.
Riisi kuitenkin uppoaa. Varsinkin sopivasti wasabilla ja soijalla höystettynä. Pohjoisen barbarialle ominaisesti käsin syötynä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti