Maailman ja ihmisen väliin tarvitaan jotain litteää

Kirjoitin tovi sitten suhteestani pannukakkuihin (positiviisen kiinnostunut). Eräs niiden hurmaavimmista ominaisuuksista on niiden litteä muoto, seuraus jotenkin alkukantaisen koulimattomasta valmistusmenetelmästä, löysän taikinan heittämisestä paistoalustalle. Jokin tuossa litteydessä puhuttelee minua. Sen muoto ei yritä liikaa, ei kosiskele ketään, vaan viestii jostain sen laatuisesta yksinkertaisuudesta ja maanläheisyydestä, jonka pariin urbaani luonnosta vieraantunut ihmisyksilö tähän maailman aikaan niin usein kaipaa.

Maailma on täynnä erilaisia litteitä leivonnaisia: Suomessa eritoten itäsuomalaiseen ruokakulttuuriin kuuluu kauempaa idästä päin kulkeutuneet rieskat ja piiraat, Intiassa paistellaan naania, Meksikossa tortilloja, Ruotsissa näkkileipää... Italiassa joku fiksu keksi ympätä huhujen mukaan jo Antiikin aikaan taikinalätyn päälle tomaattikastiketta ja juustoa ja katso, eräs modernin maailman tunnetuimmista ruokalajeista, pizza, oli syntynyt.

Villetta... menetteli

Pizza on täydellinen esimerkki globaalista ruokalajista - sellaisesta, jonka alkuperäksi jokainen osaa nimetä kuuluisan saapasvaltion, mutta joka on sittemmin omaksuttu niin laajan väestönosan toimesta ympäri maailmaa, että monesti sen viimeisetkin italialaisuuden rippeet ovat karisseet pois paikallisen ruokakulttuurin ominaispiirteiden siirryttyä hallitsemaan sen makumaailmaa. Todennäköisesti aina kun Yhdysvaltain Keskilännessä joku dippaa Meatlovers deluxe -viipalettaan ranch-kastikkeeseen useammassakin napolilaisessa haudassa käännytään. Vanhasta kunnon roiskeläpästäkään ei liene perusteltua puhua oikean pizzan kanssa samassa lauseessa.


En kanna henkilökohtaisesti kaunaa pizzan lukuisia alueellisia variaatioita kohtaan. Toisilta lainaamisesta ja pienen muutoksin toisintamisesta seuraavan "epäautenttisuuden" voi nähdä myös kunnianosoituksena. Ainakin siinä ollaan kulttuurien kohtaamisen ytimessä, kahdenvälisen vaihdon äärellä, josta voi parhaimmillaan syntyä jotain äärimmäisen herkullista. Erilaisille pizzoille on mielestäni aikansa ja paikkansa. Vaikka ehdoton suosikkini onkin rapea ja ohutpohjainen vain muutamaan hyvään raaka-aineeseen ja oliiviöljyyn perustuva yksilö, haaveilen silloin tällöin kunnon överistä jenkkipizzasta paksummalla pohjalla, paprikoilla, naudanlihalla, sienillä, makkaroilla...

Suomalaisten, tai siis suomalais-turkkilaisten, kebab-pizzerioiden tuotokset eivät kyllä juuri koskaan houkuta ilman todella spesifiä tilaa - sellaista, josta meikäläiset tapaavat kärsiä sunnuntaisin. Hyvin harvoin silloinkaan. Täytteiden valinta aiheuttaa joka kerta päänvaivaa, kun yrittää miettiä mitkä viiden litran säilyketölkeistä ongituista valmishakkeluksista olisivat edes siedettävän rajoissa. Varmimpia nakkeja ovat yleensä listan rasvaisimmat salamit ja pepperonit, kenties pekoniin yhdistettynä. Herkkusieni menettelee, samoin ananas jos nyt sellaisesta pizzassaan tykkää. Suomalaiseen pitsakulttuuriinhan kuuluu olennaisesti vähintään kymmenen eri täytettä. Keskenään riiteleviä makuja täytyy olla niin monta, että ne synteesinomaisesti muodostavat jo aivan omansa. Tasapaksun makumaailman aikaansaaminen on tehty yllättävän monimutkaiseksi!

Saattaa olla epäreilua niputtaa kaikki pizzaonline.fi -sivustolle listautuneet yritykset yhdeksi muodottomaksi massaksi, mutta pizzerioiden liiketoiminnassa tuntuvat toistuvan samat häkellyttävät piirteet ja outoudet kivijalasta tai lähiöostarista riippumatta.

1. Pizzojen nimet

Tässä kohti ammennetaan isolla kädellä kuvitteellisesta italialaisesta ja amerikan-italialaisesta verenperinnöstä. Romeo, Julia, Quattro ja Frutti di Mare ovat tuttuja näkyjä joka listalla, samoin Mafioso ja Kummisetä. Dillinger koukkaa hetkeksi polulta irlantilaisiin tunnelmiin, mutta jatkaa tuttua alamaailman ja vaaran kanssa flirttailevaa dramaattista linjaa. Ahdistavien kielimuurien ja kielioppisääntöjen vapaamielinen murtaminen "Dello chef", "Algabone" tai "Chicken hawaj" tyyliin on listan laadinnan tärkeimpiä vaiheita.

Välillä pizzojen nimet menevät niin överiksi, että mummot maksaisivat maltaita päästäkseen tapittamaan listan pohjalta tehtyä saippusarjaa. Tämän lajityypin pioneereja lienee Järvenpään Pizza Express, joka tarjoaa Pretty babya, Heartbreakia, Toplessia ja Hot Loveria kotiinkuljetettuna, kuumana suoraan uunista - Ex-loveria ja Divorsea tietenkään unohtamatta. Kaiken tämän draaman keskeltä olisi huvittavinta tilata numero 28, "Synttäripizza". Tilatako Feim vai Virginpizza? Aiheesta on todennäköisesti käyty lukemattomia keskusteluja.

2. Kirjoitusvirheet

Tästä päästäänkin toiseen lempiaiheeseeni, jo ylhäällä sivuttuihin kirjoitusvirheisiin.



Niin. Virheitä sattuu kaikille, enkä itsekään kirjoita täydellistä 10+ suomea. Silti, joka ikinen kerta kun jossain julkiseksi tarkoitetussa painetussa tekstissä on havaittavissa ilmiselvää välinpitämättömyyttä oikeinkirjoitusta kohtaan, sisälläni kiehuu. Seuraa ns. instant-ketutus. Mikseivät ihmiset ole tehneet töitään kunnolla? Mikseivät asiasta vastanneet tahot ole palkanneet hommaan henkilöä, joka oikeasti osaisi englantia? Miten heidän voi olettaa hoitavan muut vastuunsa yhtään tämän paremmin? Eivätkö he välitä mistään??? Olen edelleen pahoillani sen luomuruokosokerierän puolesta, jonka pakkauksissa lukee isoilla kirjaimilla LUOMUROUKOSOKERI.

Kebab-pizzerioihin pätevät kuitenkin eri säännöt. Ketä edes kiinnostaa, mitä listalla lukee? Kinku ja vlksippuli menevät jakeluun siinä missä punakynällä korjatut versiotkin. Missä tahansa muussa yhteydessä typot aiheuttavat heti vastareaktion, mutta pizzerioissa ne kuuluvat asiaan siinä missä pizzojen päälle liian suurella innokkuudella levitettävä valkosipulimurska.

3. Leikkeet listalla

Kolmas oleellisuus suomalaisissa pizzerioissa: oheisruoat. Kebab kuuluu tietenkin asiaan, mutta onko joku muka joskus darrapizzaa hakiessa muuttanut mielensä ja tilannut lehtipihvin? Tai kenties mennyt sitä varta vasten hakemaan?

ylämummoja firman piikkiin

Käsitykset omista keittotaidoistani ovat pääasiassa realistiset, mutten voi valehdella. Mielestäni paras pizza valmistuu omassa keittiössäni. Syytän tästä lähinnä loistavaa pizzapohjan ohjetta, jo toistamiseen tällä viikolla suomalaisten ruokablogien klassikkoon Pastanjauhajiin viitaten.

Pizzapohja (2 sopivan kokoista)

reilu 5 dl vehnäjauhoja (osan voi korvata täysjyvällä jos ei välttämättä halua autenttista tipo 00-meininkiä)



1 pss kuivahiivaa (sellainen 11 g)

1 tl suolaa

2 rkl oliiviöljyä

reilu 2 dl lämmintä vettä

jauhoja alustukseen tarvittaessa

Sekoita kuivat aineet keskenään, sekä erikseen lämmin vesi ja öljy. Sekoita öljy/vesi jauhoseokseen vähitellen ja vaivaa hyvä tovi - taikinaan pitää saada kunnon sitko. Pizza on mielestäni ennen kaikkea sosiaalinen ruoka, ja yhden pizzan paistamisessa pitkän kaavan mukaan on aistittavissa tiettyä haikeutta. Aina ei kuitenkaan ole aikaa vajota voi ei olen tässä maailmassa niin yksin -masennukseen. Jos tilanne vaatii pizzaa, on sitä tehtävä. Yhden hengen (siis puolikkaassa) taikinassa on sitä paitsi se hyvä puoli, että taikina jää kooltaan täydelliseksi käsien välissä muotoiltavaksi palloksi.

Jätä vaivattu taikina nousemaan hieman öljyttyyn kulhoon keittiöpyyhkeen alle. Kun taikina on kohonnut sopivaksi, kauli (tai heittele!) pizzoiksi ja päällystä haluamallasi tavalla. Henkilökohtainen suosikkini on simppeli versio, johon tulee tomaattikastikkeen lisäksi tuoretta tomaattia, bufala mozzarellaa, kenties vielä mozzarellaraastetta ja tuoretta basilikaa. Fiiliksen mukaan heitän joukon jatkeeksi kapriksia tai punasipulia. Erittäin toimivaa!

Pizzantäytteissä on kuitenkin paha mennä antamaan neuvoja: kysymys on hyvin henkilökohtainen. Joku tykkää jauhelihakastikkeesta, toinen broilerista, ja näinhän sen kuuluu mennäkin. Jos nimeltämainitsemattomat pohjoisessa vaikuttavat sukulaiseni haluavat vättämättä rikkoa pizzansa päälle raakoja kananmunia, heille se sallittakoon. Mikä minä olen sitä tuomitsemaan. Ainakaan ääneen.

vakava asia