Pumpaa pumpaa

Halloween meni jo, mutta kurpitsan kulta-aika ei ole riippuvainen tästä monen paheksumasta amerikkalaisesta hapatuksesta. Kurpitsa on siitä jännä kasvis, ettei sen käyttö tunnu olevan kovinkaan vakiintunut suomalaiseen ruokakulttuuriin, vaikka se täällä hyvin tunnetaankin ja sitä on aina tähän vuodenaikaan edullisesti saatavilla. Jostain syystä monen kurpitsa-assosiaatiot johdattavat ainoastaan niihin kammottaviin neonkeltaisiin säilykesiivuihin, jotka ovat mille tahansa kasvikselle mahdollisimman huono keulakuva, jos minulta kysytään. (Ja kysytäänkin!)


Kurpitsan vahvuus on sen makeahkolle kasvikselle tyypillinen monipuolisuus - se taipuu niin suolaisiin kuin makeisiin annoksiin. Koonsa puolesta kurpitsan onkin syytä olla monikäyttöinen; muumeissa yhdestä jättikurpitsasta puuhattiin niin mehua, hilloa kuin tilapäistä asuntoakin. Kaupasta tätä räikeän oranssia möhkälettä saa onneksi usein myös valmiiksi paloiteltuna, mikäli ei mieli valmistaa aiheesta kolmen ruokalajin illallista pienelle pataljoonalle.

Pienimmätkin valmispalat painavat silti helposti lähemmäs kilon - suurelta vaikuttavaa kokoa ei kannata pelätä. Kurpitsa luovuttaa runsaasti nestettä kuumetessaan, eikä paahdettaessa tai keitettäessä tuota ollenkaan niin paljon syötävää kuin mitä raaka kimpale saattaisi antaa odottaa. Taloudellisessa mielessä kurpitsa on kuitenkin kukkarolle armollinen - kilohinnat ovat olleet viime aikoina parin euron luokkaa tai jopa hieman sen alle.

Kurpitsaruokalajeja kannettiin ensimmäisen kerran eteeni - yllättävää kyllä - Yhdysvalloissa. Toden teolla innostuin kasvista kuitenkin alkuvuonna Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, jossa paahdetut kurpitsalohkot olivat yleinen lisä monissa salaateissa ja lisäkkeissä. Halusin kuitenkin Pyhäinpäivän kynnyksellä leipoa periamerikkalaista kurpitsapiirasta, jälkiruokaa, jota en sitkeästä yrityksestä huolimatta ole oikein koskaan pitänyt suuressa arvossa.

Googlettelun perusteella kurpitsapiiraalle tarjotaan lukuisia erilaisia valmistustapoja. Kaikissa lähtökohtana on tietenkin kurpitsasose, mutta täytteen loput aineet vaihtelevat runsaasta kermasta tuorejuustoon. Jollain täyteläisellä kurpitsasosetta on mielestäni syytä tasapainottaa - jotkut maistamani ilmeisesti pelkkään soseeseen, sokeriin, mausteisiin ja kananmunaan perustuneet piiraat ovat olleet vetisiä, koostumukseltaan jopa lanttulaatikkomaisia. Päädyin lopulta allaolevaan reseptiin, joka oikaisi muutamia mutkia ja lyhensi ainesosalistaa olennaisesti nojaamalla täyteläisyyspuolella kondensoituun maitoon.

Kondensoitu maito alkaa olla yleinen näky peruskauppojen hyllyillä. Kyse on tahmeasta ja siirappimaisesta maitotiivisteestä, jonka sokeripitoisuus on noin puolet tuotteen painosta - sitä ei siis missään nimessä voi korvata tavallisella maidolla. Tunnettuja kondensoituun maitoon nojaavia leivonnaisia ovat esimerkiksi banoffee sekä key lime pie. Helsinkiläiset huomio! Katse jälleen kerran kohti Hämeentien etnisiä puoteja. Standardikokoinen tölkki maksaa esimerkiksi Vii Voanissa 1,40, marketeissa yli kaksinkertaisen summan. Räikeää hintaeroa voinee selittää sillä, että kondensoitu maito on Aasiassa todella yleinen elintarvike, Indonesiassa yleensä ainoa saatavilla oleva kahvi"maito". Asiakasomistajille tuotetta voidaan ilmeisen helposti kaupata kalliina erityisvalmisteena.

Kurpitsapiiras (peruskokoinen piirakkavuoka)

Pohja:
3 dl jauhoja
150 g voita
1/2 dl sokeria
1 rkl jääkylmää vettä

Täyte:
reilu puoli kiloa kurpitsaa (josta valmista sosetta noin 5 dl)
tölkki kondensoitua maitoa (standardikoko 397 g)
1 kananmuna + 1 keltuainen
1/2 tl suolaa*
1/2 tl kanelia
1/4 tl inkivääriä
1/4 tl muskottipähkinää

Kurpitsasoseen voi hyvin tehdä ennakkoon ja esimerkiksi pakastaa myöhempää piirakkatehtailua varten. Moni ohje käyttää soseuttamiseen kokoon keittämistä, mutta jo yhden kokeilun perusteella voin luvata erinomaisen maukkaan lopputuloksen syntyvän paljon yksinkertaisemmin paahtamisen kautta. Poista alkuun kurpitsasta siemenet ja niitä ympäröivät rihmakkeet - jälkimmäisten kanssa ei tarvitse olla turhan tarkka. Pilko kurpitsa tasakokoisiksi, kuitenkin melko isoiksi paloiksi, jätä kuoret. Paahda 175-asteisessa uunissa kuoripuoli alaspäin noin puoli tuntia tai hieman yli. Tarkkaile tilannetta: kurpitsojen tulee pehmetä kauttaaltaan mutta liioitellulle ruskettumiselle ei ole tarvetta. Kun kurpitsat ovat valmiita, anna niiden jäähtyä hieman ja poista kuori helposti kulmasta vetämällä. Soseuta palat tehosekoittimessa ja mikäli et aio käyttää heti, rasioi talteen.


Pohjaa varten sekoita jauhot ja sokeri, lisää kuutioitu jääkaappikylmä voi. Nypi voi tasaisesti jauhoseoksen joukkoon kunnes olet saanut aikaan murumaisen seoksen. Lisää vesi ja painele varovaisesti taikinaksi. Lopputuloksen tulee pysyä koossa, mutta olla silti luonteeltaan melko murenevainen - jos on tarvetta, lisää vielä toinen lusikallinen vettä. Painele voidellun vuoan pohjalle ja nosta jääkaappiin tasaantumaan noin puoleksi tunniksi.

Tee sillä aikaa täyte: vispaa kananmuna ja keltuainen kuohkeaksi vaahtomaiseksi seokseksi, lisää kurpitsasose, kondensoitu maito ja mausteet. *Suolasta. Alkuperäisessä ohjeessa määräksi oli laitettu peräti 1 teelusikallinen, mikä tuntui liioittelulta  Laitoin hieman vähemmän ja lopputulos oli silti hieman turhan suolainen. Suolalle on kuitenkin paikkansa: sen tarkoitus on tehostaa kurpitsan makua, ei maistua itsessään. Suosittelen laittamaan hieman kerrallaan ja maistelemaan lopputulosta, kuitenkin maksimissaan reilun puolen teelusikallisen verran. Lopuksi nosta myös valmis täyte hetkeksi jääkaappiin tekeytymään.

Esipaista pohjaa 175-asteisessa uunissa 10 minuuttia. Kaada päälle sen jälkeen täyte. Paista vielä puoli tuntia, tai kunnes keskiosa on jähmettynyt ja pinta saanut mukavasti väriä. Anna valmiin piiraan vetäytyä jääkaapissa muutaman tunnin tai yön yli, ja tarjoile esimerkiksi kermaavaahdon kanssa.

Piiras oli mielestäni varsin onnistunut! Makea, muttei liian, ja mausteisuutensa ansiosta hyvin koleaan vuodenaikaan sopiva. Piiras on myös erittäin helppo tehdä, joskin kurpitsasoseen valmistuksineen melko aikaavievä. Tekovaiheet ovat kuitenkin simppeleitä, ja piiras syntyykin "siinä sivussa" kuin itsestään. Oman piiraani leipominen kesti peräti kaksi viikkoa - soseen tein kun oli vielä lokakuu, pakastin ja laitoin tositoimiin vasta viime perjantaina. Vastaanotto oli suopea.