Nasi nasi nasi...

Heh heh. Kuka vielä muistaa Rääppijää?


Sijaitsen tällä hetkellä Melbournessa, mutta tätä juttua kirjoittaessa tilanne oli kuitenkin yhä kotikutoinen. Silloin saatoin kirjoittaa terveisiä junasta matkalla Joensuuhun! Hankien korkeiden nietosten vilistäessä ohi oli mukava makustella sitä tosiasiaa, että vuonna 2011 samaan aikaan kiertelin rinkkani kanssa pitkin Indonesiaa. Päivälleen vuosi kirjoitusajankohtaa aikaisemmin makasin tosin kuumehoureisena Kuta Beachin sielukkaassa retriittikohteessa, mutta... kyllä matkavakuutuksen piirissä sairastaminen aina susirajan takana yskimisen voittaa. Terveisin nimimerkki Noidannuoli Suurella valliriutalla ja siitä eteenpäin.

Indonesia oli Aasian osuudella matkakohteemme numero yksi, ja kuukauden lohkosta se nieli miltei kolme viikkoa. Puolet tuosta ajasta vietimme Sumatralla, minkä jälkeen epäonni tulivuorten kanssa kuljetti meidät lähes suoraa päätä Balille. Epäonnella viittaan Jaavan saaren kuumaisemista tunnettuun Mount Bromoon, joka päätti alkaa levottomaksi juuri saarelle laskeuduttuamme. Mount Bromolla ja ympäröivässä kansallispuistossa vierailu oli oman tavoitelistani kärkipäässä, mutta luonto päätti toisin. Onneksi vulkaanisiin kohteisiin pääsi tutustumaan myöhemmin Uudessa-Seelannissa!


Indonesia oli melko säyseän Thaimaan ja sitäkin helpommin lähestyttävän Singaporen jälkeen melkoinen kulttuurishokki. Laskeuduimme Sumatran pohjoiskärjen Banda Acehiin illalla varsin hektisen päivän jälkeen; muistan nostaneeni automaatista 2 miljoonaa paikallista rahaa ja seuranneeni muuan siviilihenkilöä kohti lentokentän ainutta autoa maahantulovirkailijoiden pelatessa tullialueella jalkapalloa. Majatalon virkaa toimittaneeseen "Uncle"-nimisen henkilön kotiin päästyämme lähdimme haparoimaan pitkin pohjoisen suurimman metropolin katuja tunnelman ollessa vähintään erikoinen. Kielimuuria oli vaikea kaataa, mutta kuin ihmeen kaupalla onnistuimme saamaan eteemme ruokaa ja hankkimaan malarialääkkeitä. Sanakirjamme (lääkäri = dokter, kananmuna = telur, jne.) avulla ensimmäisen vielä ymmärtää, mutta jälkimmäistä jaksanen hämmästellä hautaan saakka. Kotimatkalla taivas vilisi lepakoita ja viemärikuiluun putoaminen oli koko ajan riskinä.

Päivänvalossa vastaanotto Banda Acehissa paljastui varsin suotuisaksi. Ratsastimme alueella rauhaa rakentaneen Martti Ahtisaaren ("Oooh! Finlandia!") maineella kuninkaallisten lailla, mutta suuresta myötämielisyydestä huolimatta kaupunki ei oikein vakuuttanut. Acehin alueella islamin harjoittaminen on maan konservatiivisinta, ja vaikka viisas matkailija sopeutuu tilanteeseen tilanteen vaatimalla tavalla, tässä tapauksessa olkapäät ja polvet peittäen, kävi jatkuva kiivas tuijotus jo päivässä raskaaksi. Matkalla satamaan ohitimme suuren risteilyaluksen, joka edelleen makasi keskellä paikallista nukkumalähiötä vuoden 2004 tsunamin jäljiltä.


Varsinainen syy Banda Acehiin lentämiselle oli reilun tunnin lauttamatkan päässä: satumaisen kaunis Pulau Wehin saari, joka on sukelluspiireissä tuttu erityisen kirkkaista vesistään. Keskityimme itse snorkkelien ja räpylöiden käyttöön, mutta uskottava se oli - jo veden pinnalta näkymät olivat mielettömät. Jos Banda Acehissa länsimaisen rooli oli jaettu harvalle, oli tilanne Pulau Wehillä toinen. Suunnistimme suositusten perusteella saaren kahdesta sukelluskeskuksen ympärille rakennetusta pienestä "lomakylästä" Gapangista ja Iboihista jälkimmäiselle, jossa meidät vastaanottanut nainen tiesi kertoa, että paikalla oli useampikin suomalainen seurue. Kaikista maailman maista! Jos travellereja oli Iboihissa yhteensä parikymmentä, oli heistä noin kolmannes saapunut paikalle viiden miljoonan ihmisen valtiostamme. Pieni on maailma, tokaisimme tamperelaisen pariskunnan kanssa oluita korkatessamme.

Iboih oli kaunis ja Pulau Wehin pohjoispäässä sijaitseva Sumur Tigan ranta vielä kauniimpi, mutta paikan pienuus tällaiselle ei-elämäntapasukeltajalle kävi muutamassa päivässä harvinaisen selväksi. Suuntasimme seuraavaksi Lake Toballe, Madventuresien promootiotyön seurauksena suomalaisten suosikkikohteeksi nousseelle kraaterijärvelle. Sumatran ylänköalueilla sijaitseva Lake Toba vakuutti väsyneen matkaseurueen peruuttamattomalla tavalla - ei sielläkään varsinaisesti ollut paljoa tekemistä, mutta viileähkö ilmasto ja kaikkialla vallitseva rauha olivat mannaa indonesialaisten asutuskeskusten kiduttamille sieluille. Kaupunkisuunnittelu ei ole maan vahvinta osaamisaluetta, eivätkä ne muutamat vierailukohteiksi päätyneet metropolit muutenkaan tarjonneet juuri mitään nähtävää. Luontoelämyksiä Sumatralta oletettavasti tullaan hakemaan ja niissä suosittelen kiltisti pysymään.


Tobalta matka jatkui klassisen Pohjois-Sumatran matkaohjelman mukaisesti orangeistaan tuttuun Bukit Lawangiin. Pienessä turismista elävässä kylässä sijaitsee orankien suojelukeskus, jonka tavoitteena on hoivata loukkaantuneista yksilöistä elinkelpoisia ja omillaan pärjääviä – sitä, miten tämä kahdesti päivässä tapahtuvan kädestä ruokinnan avulla tapahtuu, en ihan ymmärtänyt. Bussissa istuminen oli vienyt matkaseurueesta mehut ja viidakkovaelluksen sijaan vierailimme ainoastaan recovery centerissä. Letka ihmisiä johdatettiin viidakkoon rakennetulle ruokintapaikalle, jossa puiston rangerit alkoivat eristetyllä laverilla kutsua orankeja luokseen meteliä pitäen; pian jo muutama punakan pörröinen ystävä laskeutuikin puista herkuttelemaan banaaneilla (tietenkin) ja kondensoidulla maidolla (...?). Eräs emokin nähtiin pieni poikanen selässään! Sympaattista, ja ihan harmittoman oloista toimintaa, mutta jotkut viidakkotrekeillä käyneet kertoivat karumpaa tarinaa retkenjohtajista, jotka turistien viihdykkeeksi houkuttelivat orankeja liian lähelle ja syöttivät niille mitä sattuu.


Bukit Lawangin jälkeen oli aika sanoa hyvästit Sumatralle ja lentää Jaavalle Surabayan kaupunkiin. Kaupungissa asuvan vanhan vaihtari-aikaisen kaverin Dean morjenstamisen jälkeen tilanne Mount Bromo kävi harvinaisen selväksi ja pian istuimmekin jo junassa suuntana saaren itäkärki. Pikainen vaihto lauttaan ja kas - yhtäkkiä (tai no, noin 12 tuntia myöhemmin) löysimme itsemme miljoonan nykynuoren lailla maksamasta taksikuskille roimaa ylihintaa Balin Kuta Beachilla.

Kutan olemuksen voi tiivistää ilmaiseen drinkkiin, joka ei juomisesta huolimatta lopu koskaan. Juhlia paikassa voisi maailman tappiin saakka, tai ostaa aurinkolaseja rannalta, letittää hiuksensa, illastaa Hard Rock Caféssa ja aamulla tilata helpotusta McDonald'sin kotiinkuljetuksen kautta. Kävi ilmi, että eksoottisesta mielikuvastaan huolimatta kyseessä oli Australian oma Kanariansaaret, loputtoman kaupallinen ja hektinen lomakohde, jossa nuoret aikuiset ja lapsiperheet nauttivat virvokkeita sulassa sovussa kiivaseen tahtiin tasan yhtä punakkoina. Balia ei tietenkään voi tiivistää Kutaan - ainakin näin haluan uskoa - mutta ikävä kyllä kosketuspinta saareen jäi nimenomaan sen tunnetuimpaan kohteeseen. Jo toisena Bali-päivänä tulin kipeäksi, joten lepäily ja aloillaan pysyttely nousivat prioriteettilistan ykkösiksi.


Viimeiseksi Indo-kohteeksi valikoituivat Balin kävijöiden must see -listoja tähdittävät Gilit, kolme pientä saarta isomman Lombokin kyljessä, joista suurin saari Trawangan riitti meille. Gili Trawanganin pointti taitaa olla puhdas hedonismi: saaren ympäri käveli reilussa tunnissa, mutta matkan olisi voinut taittaa myös hevosrattailla. Moottoriajoneuvoja saarilla ei ole. Rakennuskanta koostui majataloista ja hotelleista erinäisten ravintoloiden ja baarien täplittäessä maisemaa. Lisäksi Trawanganilla oli erityisiä elokuvabungaloweja, joissa haluamaansa pätkää saattoi katsoa minkä tahansa ruoan tai juoman hinnalla. Jäätelöannokset kourassa, Mamma Mia! taustalla raikuen tietty viihtymisen taso oli totisesti saavutettu. Lepoa, lepoa, ja lepoa – Gileillä ymmärsi viimeistään, että juuri siihen allekirjoittanut on luotu.

Päästyämme takaisin Kuta Beachille parempien Bali-kokemusten toivossa katsoimme lentolippujamme tarkemmin - se hetki, kun tajuaa, että lähtö onkin seuraavana yönä kahden lisävuorokauden sijaan. Ei auttanut itku, väliin jäi muun muassa saaren sisäosien vehreä Ubud. Uluwatun apinatemppelille sentään kerkesimme, kuten myös Dreamlandin ja Padang padangin rannoille. Sen päivän valokuvien leveistä hymyistä päätellen jotain perua Balia hehkuttavissa puheissa kenties on.

Sumatralla suosittelen:

- Lake Toballa rentoutumista. Kyllä se on vaan niin että suomalainen on tehty järvimaisemiin! Kannattaa perehtyä paikallisten batakkien kulttuuriin ja tutustua ihmisiin – vieraanvaraisempia ja avuliaampia sakkia saa hakea. Tätä lausetta en uskonut koskaan sanovani, mutta alueen kristillinen ilmapiiri oli varsin rentouttavaa. Miltei joka majatalossa soi musiikki ja pienellä kyselyllä löytyy varmasti joku, joka on valmis viemään teidät vuorille nauttimaan palmuviiniä. Siellä on hämäläiset maisemat.
- Toballa suosittelen myös skootterin vuokrausta – ei pelkoa kimppuun hyökkäävistä apinoista. Hinnat ovat edulliset, kuten tienoolla noin muutenkin. Maksoimme omasta isosta huoneestamme noin 2 euroa yöltä henkilöä kohden – euron lisämaksusta olisi saanut lämpimän veden. Suositus: Lekjon Cottages. Ruoka on niin ikään halpaa, ja ennen kaikkea, mielettömän hyvää. Koko Kaakkois-Aasia on tunnettu backpacker-kulttuurinsa vuoksi banaanipannukakuista, mutta Toballa söin valehtelematta sen kaikkein parhaimman.
- Bukit Lawangissa vierailua. Orangit livenä!

Sumatralla suosittelen välttämään:

- Liikaa vapaa-aikaa Banda Acehissa…
- Kiristävää pipoa
- Tiukkaa aikataulua
- Tieliikennettä, jos on vähänkään taipumusta matkapahoinvointiin

Balilla / Kutalla suosittelen:

- Hillitöntä krebaamista. Tai vaihtoehtoisesti korvatulppia.
- Tinkimistä loppuun saakka, vaikka tuntuisi vaikealta. Paikan päällä on niin paljon turisteja, että hinnat ilmoitetaan standardina vähintään kaksinkertaisina.
- Majoittautumista vähintään toiseen kerrokseen. Meillä oli eräänä yönä pienoinen ongelma päälle kiipeävien elukoiden ja verhotangoissa kisailevien rottien kanssa.
-Dreamland beachilla vierailua, ei uimista.
- Tree House Caféa Poppers 1:llä, harvoja kohtuuhintaisia aamiaispaikkoja
- Surffausta ensikertalaisille Kuta beachilla – ranta on siihen juuri sopiva ja tuntien hinnat edulliset
- Ajan ja budjetin salliessa Gileillä vierailua

Balilla / Kutalla en suosittele

- Uluwatulla vierailua lipokkaissa. Voisin avautua Metron tekstiviestipalstalle aiheesta ”apina vei sandaalin jalastani ja virtsasi sen päälle – kuka vastaa?!”.
- Kutalle jäämistä paria pakollista bileiltaa pidemmäksi aikaa.

Kaiken kaikkiaan voin suositella Indonesiaa lämpimästi miltei jokaiselle, joka ei kärsi turhan herkistä
hermoista. Maa on meluinen ja hektinen, asioissa kestää, ihmiset ovat vaihtelevan sydämellisiä ja päällekäyviä, mutta tilanteet harvoin uhkaavia. Thaimaahan verrattuna hintataso oli melko samanlainen, mutta koin saavani rahoilleni enemmän vastinetta. Indonesiassa halvimmissakin hostelleissa sängyissä oli aina kunnon patjat – samalla hinnalla sai Thaimaassa pelkän puisen laverin.

Vierailemissamme kohteissa voisi todennäköisesti majoittua melko tasokkaastikin, mutta helpoimmalla pääsee, kun tavoitteet eivät ole kovin korkealla. Erinäisiin ryömiviin ja lentäviin otuksiin törmää tuon tuosta, mutta niiden kanssa oppii elämään. Totuttelua vaatii myös indonesialainen vessa, joka on mallia reikä lattiassa. Sen ei kuitenkaan kannata antaa pilata lomaansa. Jos matka jotain opetti, niin ainakin sen, että ihminen on parhaimmillaan äärimmäisen joustava ja sopeutuvainen olento.

Matkan kohokohtiin kuului ehdottomasti tubing Bukit Lawangin läpi virtaavassa joessa, eli lipuminen virran mukana jättimäisellä puhalletulla renkaalla. Juuri silloin kamera ei ollut mukana, mutta tuskinpa sillä olisi mitään tehnyt. Sumatralainen sademetsä nousi jylhänä joen molemmin puolin, eikä sellaista näkyä pysty paraskaan kamera kunnolla tallentamaan.

Ja koska pääasiallinen bloggaaja-identiteettini liittyy edelleen ruokaan... tässä suosikkireseptini maistamistani indonesialaisista, maapähkinakastikkeeseen nojaava kasvisruoka Gado gado, jota voi tuoreita tai kypsiä sekä erilaisia kasviksia hyödyntäen varioida loputtomiin. Helppoa, kaunista ja hyvää (puolueellinen mielipide).

Gado gado (4:lle)

Haluamiasi kasviksia raasteena/silppuna, raakana tai kypsennettynä, esimerkiksi:

Pinaattia/vesikrassia tai vastaavia vihreitä lehtiä
Porkkanaa ohuina suikaleina (vinkki: kuorimaveitsi myös varsinaisen kuorinnan jälkeen!)
Vihreitä papuja (höyrytettynä)
Kaalia ja/tai punakaalia raasteena
Ituja

Lisäksi:

4 kananmunaa kovaksi keitettynä
1-2 salottisipulia silputtuna ja rapeaksi paistettuna
1 pkt tofua kuutioituna ja rapeaksi paistettuna - marinointiin esimerkiksi nokare tuoretta inkivääriä raasteena, pari valkosipulinkynttä hienonnettuna, tuoretta/jauhettua chiliä, oliiviöljyä, suolaa, mustapippuria)
Sitruuna- tai limelohko henkilöä kohden

Huuhtele kasvikset ja raasta/leikkaa/silppua haluamallasi tavalla pitkään ja suikalemaiseen muotoon. Sekoita yhteen ja nosta lautasille. Asettele päälle neljään tai useampaan osaan leikkaamasi keitetyt kananmunat sekä rapeat tofupalat.

Pähkinäkastike (Epicuriousin reseptistä varioituna)

1,2 dl maapähkinävoita (smooth!)
1/2 rkl tuoretta inkivääriä raasteena
1/2 rkl valkosipulinkynttä hienonnettuna (ehkä 1-2 kynnen verran siis)
1 1/2 rkl ruokosokeria
2 rkl omenaviinietikkaa
1 rkl soijakastiketta
ripaus chiliä
1-1,5 dl kuumaa vettä (tai enemmän riippuen kuinka tymäkkää kastiketta haluat)
1/2 tl suolaa (lisää vasta viimeisenä maistamisen jälkeen - maapähkinävoi itsessään voi olla melko suolaista)

Iske kaikki ainekset suolaa lukuunottamatta tehosekoittimeen ja surauta kastikkeeksi. Tarkista maku, mausta suolalla ja jatka lisävedellä, mikäli koostumus tuntuu liian raskaalta.

Lorottele (lorottele... tässä välissä on pakko tunnustaa tietty turhautuminen suomen kielen keittiösanastoon. Kenties olen itse liian mielikuvitukseton, mutta joka ikinen kerta löydän itseni umpikujasta käytettyäni puhuttelevia ilmaisuja "laita", "pistä", "nosta" tai sekoita jo aivan liian monta kertaa reseptin kirjoituksen olessa korkeintaan puolessa välissä. Kastikkeiden kanssa saa kohdata erityisiä haasteita, kuten tämä mainitsemani tapaus lorottelu. Lorottelu! Missä ovat englanninkielen herkullisia mielikuvia herättävät drizzle, dress, sprinkle, toss kumppaneineen? Voi elämän suuria kysymyksiä...) maapähkinäkastiketta reilulla kädella kunkin annoksen päälle ja viimeistele rapealla salottisipulirouheella. Tarjoile heti.

Tätä herkkua nautittiin teemaan sopivasti viime joulukuun 6. päivä Linnajuhlien pukuloiston välkehtiessä taustalla. Ja vastauksena kysymykseenne: kyllä kelpasi piehtaroida omassa monikulttuurisuutta arvostavassa suvaitsevuudessaan!